torstai 1. joulukuuta 2011

OLET MITÄ SYÖT -

ja syöt minkä kiinni saat. Tämä pätee tismalleen meikämummoon. En ole paljon muuta vältellyt (maanviljelyssanastoa, hih) kuin kotimaista viljaa. Pulla nyt ei taida kenellekään olla huisin terveellistä, ei meidän Simollekaan käy vehnät. Niinpä. Herätyksen sain ystävältäni, joka on nyt jo liki vuoden välttänyt viljaa. Joskus vapun aikoihin päätin sitten  panna jauhopussien suut itseltäni minigrippiin.


Tämä ystäväni voi silminnähden upeasti. Paino on pudonnut, olemus nuorentunut, vaivat hävinneet. Hän, taiteellinen ja perusteellinen ihminen kun on, kehittelee viljattomia ruokareseptejään ja voin kokemuksesta hänen tarjoamisiaan maistelleena sanoa, että maukasta todellakin on. Käypäs kurkkaamassa hänen reseptejään 
täällä.  Nyt aamulla lukaisin myös paljon julkisuudessa olleen "vastarannankiiskin" lääkäri Antti Heikkilän blogia. Olen käynyt kerran tuossa lähellä Pellingissä kuuntelemassa tämän pellinkiläisen lääkärin luentoa. Olin mykistynyt.  Tilasin myös hänen kirjojaan. Lukaisepa vaikka pelkästä mielenkiinnosta Heikkilän mielipiteitä ravinnosta ja sen terveellisyydestä, tässä linkki: 
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=255

Entäpä minä. Voinpa todeta, että oloni on kevyempi, helpompi ja kivuttomampi. Viljoja olen oppinut jo hylkimään, mutta se suklaanhimo ei laannu. Järki sanoo, että rajoitettava on. Marjoja ja hedelmiä popsin runsaasti, maitokahvia lipitän joka väliin ja pähkinöitä nassutan myös. Minusta kun ei ole niin taiten ruokaa suunnittelemaan ja valmistamaan kuten ihana ystäväni. Ja kun perheen puol íso tykkää marjapiirakasta, sille on mustikkatorttu pyöräytettävä - ihan kuin itselleni härnäykseksi. Ei vainenkaan, ohi pystyn helposti kulkemaan. Enää ei ole edes vaistomaista käden ojennustakaan piirakkalapioon. Muuten kyllä syön kaiken, mikä ei karkuun juokse. Ja maitotuotteista haravoin kalkkia luilleni. 
Näillä mennään. Joulunakin jää piparit ja tortut minulta. Ystäväni  leipoi pipareita mantelijauhosta ja muista sallituista ja hyviltä maistuivat. Että siihenkin näkönälkään on ohje ystäväni  blogissa.


Nyt pitää lopettaa lätinät syömisestä. Suljen koneen ja näppään vesipannun kiehumaan että saan moukkumukillisen murukahvia, johon lorautan reilusti maitoa.  
ps.  jätän kuvat postaamatta kun omakuva jo oli eilisessä, hih.
Toivorikasta torstaita!

12 kommenttia:

  1. Kiitos vaan, ystäväni, kauniista sanoistasi.

    Hyvin sinä olet pärjännyt, tuloksia on tullut ja hyvää vointia. Terveys on meille kaikille tärkeä asia ja jotain kannattaa sen eteen tehdäkin.

    Kuuntelet vaan elimistöäsi, pian huomaat, mitä ei pitäisi syödä ja toisaalta mihin kannattaa panostaa. Nyt pimeään aikaan kaipaan erityisesti vihreitä yrttejä ja tänään halusin välttämättä kasvisruokaa.

    Me olemme yksilöitä ja niin ovat tarpeemmekin. On hyvä löytää oma hyvänolon linjamme.

    Kaikkea hyvää sinulle ja onnellista joulun odotusta.

    VastaaPoista
  2. Kauheeta juupas eipäs keskustelua käydää tästä "karppaamisesta" En ymmärrä moista. Paits tietysti leipomot ovat huolissaan toimeen tulostaan, kun ihmiset on lopettaneet leivän syönnin. Mutta miksi ei jokaisen anneta tehdä mikä itselle tuntuu parhaalle. Heikkilä puhuu asiaa. Itse en vaan meinaa pystyä siihen, muuten kyllä, mutta leipä on mun kompastuskivi :(

    VastaaPoista
  3. Kuten Unelma tuossa viisaasti sanoo, kannattaa kuunnella omaa elimistöään ja tehdä sitten itse päätökset ruokailustaan. Antti Heikkilää olen kuunnellut paljonkin ja kirjojakin lukenut. Mutta kuten kaikissa asioissa, koko totuus ravinnosta ei liene hänenkään opeissaan. Itse kuulun siihen porukkaan jolle ei oikein sovi punainen liha eikä oikein maitotuotteetkaan runsaasti käytettynä ja nekin vähä mitä käytän, pitää olla laktoosittomia. Paheeni on makea ja nimenomaan suklaa..
    Muuten voi on loppunut täällä kaupoista ja joululeivonnaisia pitäisi tehdä. Nopeasti ne rasvavuoret sulivat kaupoista.

    VastaaPoista
  4. Anja!

    Kiitos viisaasta postuksestasi!
    Se on varmaa, ettei kaikki ruoka sovi ihan kaikille, vaan yksilöllisiä eroja löytyy paljon.
    Laktoosi ei sovi minulle enää, vaikka se sopi ennen. Tänään sain tietää sairastavani osteoporoosia, vaikka tutkimus on tehty jo lähes 1,5v. sitten, kun luurankoni kuvattiin reumatutkimusta varten. Karppaamista en ole kokeillut, ainakin ruiskuitua suositellaan diabeetikoille. Voisi noiden viljakuitujen rajoittamisessa olla kuitenkin järkeä. Antti Heikkilää olen kuunnellut monet kerrat---.

    Jos tuo sokeritauti syömällä häviäisi, se olisi kova juttu!

    Tämä oli hieno postaus, Anja, kiitos tästä!<3

    VastaaPoista
  5. Minulta läksi kuusi kiloa pois yksinkertaisesti sillä kun jätin valkoisen viljan eli vehnäjauhon pois. Makeat kakut kyllä maistuisivat, mutta kun tiedän, etteivät ne sovi, jätän suosiolla väliin. Mies rakastaa pullaa ja kakkuja, joita hänelle leivon. Nyt joudun noudattamaan Marevanin takia tiettyä ruokavaliota: onneksi siihen mahtuvat kasvikset paitsi eivät tummat vihreät. Kalaa, kanaa, kasviksia - ja luomuruisleipää. Niillä eväillä eteenpäin.

    Muistan aiemman ruokapostauksesi, joka osaltaan innosti minua samalle ravitsemustielle, joten kiitos siitä.

    Verenpaine on nyt hyvä, samoin kolesteroli. Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
  6. Olin "karppikuurilla" kotvan aikaa ja olo hyvä.
    Nyttemmin sitten leipuskaa mennyt kuurinkin edestä.
    Antti Heikkilän kirjoja myös hankin,ruokaohjekirjasta lähtien että tarttis taas saada ote kurinpalautukseen.
    Nythän karppaajien vastavoimilla "kovat piipussa", huostaanottouhkauksiakin ehdotteena..

    VastaaPoista
  7. Ravinto opin koulutuksen saaneena ja sitä 3ov.työtä tehneenä, rohkenen sanoa jotakin! Viisi vuotta suunittelin putkeen ja toteutin eri ruokavalioiden tarpeisiin sopivat päivittäiset, terveeliset/tarpeelliset aterian kokonaisuudet, joihin kuului ehdottomasti ne hydärit! Sallituissa suhteissa ja terveydelle hyväksi todettu, koska aina piti huomioida, miten nämä monet tarpeelliset aineosat imeytyivät ja sopeutuvat keskenään jotta kohtalainen terveys tulisi edes jotenkuten toimimaan tässä ropasamme!? Jokaisella meillä on vaihteleva tämä ruokien suodatus ja siihen liittyvät jutut, siis tarkkailua suositetllaan. Työparinani toimi alan huippukouluksen saannut ammattilainen, joka mielipidettä kuuntelin ja toteutin!
    Karppaus on se tunnettu Atkinsin diet, jota käytetiin nopeaan laihdutukseen ja myöhemmin terveydelle haitalliseksi harhautukselle!
    Dietit toimivat kuin muoti joka puljahtaa ilmoille, kun pitävät sen pakollisen vuosien huilimisen, odottavat sitä otollista aikaa, kunnes hyökkää taas kaikkien siihen sopeutuvien eteen.....
    Jokainen meistä sairaista- paksuista-laiskoista-läskeistä, tietää millä laihtuu...odotamme suu auki, kuka sen toimintatavan kertoo meille, sekkaperäisesti toimivaksi! Odotellessa lusikoimme älyttömän määrän kamaa sinne aukinaiseen aukkoon.
    Tässä tuli asiaa ja asian vierestä, jatketaan kukin sitä eloa, mikä tuntuu milloinkin toimivalta. Mutta, yrittäkää edes nauttia tästäkin Luojan luomasta päivästä....;)

    VastaaPoista
  8. Anja, nainen tarvitsee suklaata!!! Se on tieteellisesti todistettu. Minulla on aina hätävara Geisha jääkaapissa. Älä vain kumoa tätä;-)

    Kaunista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  9. Heipparallaa! Kiitos kaikille kommenteistanne. Jokainen on yksilö ja kaikki ei todella sovi kaikille. Ja tykkääminenkin on erilaista. Yks äidistä, toinen tyttärestä. Jokaisen on kuunneltava omaa kroppaansa ja tehtävä asioita oman hyvinvointinsa eteen, ei sitä kukaan muu puolestamme tee.
    En ole "tietoisesti" laihduttanut mutta olen kiitollinen niistä läskeistä, jotka ovat tipahtaneet (ei niitä paljon ole). Verenpaine on laskenut onneksi myös. Makeat kahvileivät on menneen talven lunta (eikä uutta ole satanut) ja viljasta (paitsi kaura) sain aina vatsanturvotuksia. Mutta suklaa! Leena Lumi, oikeassa olet. Ilman suklaata elämä olisi ilotonta - ja epäterveellistä. Näin todistaa myös oheinen linkki: http://www.mtv3.fi/makuja/ajankohtaista.shtml?1452850.
    Onneksi pian on joulu. Aion kyllä syödä kinkut ja sienisalaatit lanttulaatikkoakaan kaihtamatta. Joululimppu on reissumiestä muiden tarpeisiin. Jouluhalon ja tortut siirrän mielestänikin syrjemmälle enkä niihin sorru edes pikkuminiän aattoillan kahveilla. Otan mieluummin konjakin.
    Enkä taida olla ihan viisaskaan. Mutta terveempi kylläkin, sillä ainoa lääkitys on halaus ja suukko silloin tällöin sekä tietysti yksi pieni nappi aamuisin verenpaineeseen.
    Näillä mennään täällä.
    Mukavaa viikonloppua teille kaikille!!!

    VastaaPoista
  10. ps. testasin linkkiä ja vei sivulle, jossa suklaan terveellisyyttä korostettiin. Jostakin syystä en osannut linkittää suoraan, sorry

    VastaaPoista
  11. Miten olisi terveellinen "pikaruoka"?
    Kannattaa tutustua taikakattila.blogspot.com blogiin

    VastaaPoista
  12. Riitta; mielenkiintoinen! Mietintämyssyyn.

    VastaaPoista