TUSKATTOMAA SYNNYTYSTÄ

Nyt se on valmis! Meidän antologiamme Aaltojen hiomat tuli painosta sopivasti ennen joulua. Kansilehti on keramiikataiteilija ja graafikko Kaija-Riitta Iivosen käsialaa ja kirjan sisältönä  kymmenen kirjoittajan pelottomia elämäntarinoita. Tuntuu leuhkalta olla yksi heistä.

Tekstien työstäminen ja runojen riimittely oli hauskaa ja tuskatonta.
Antologiamme on pokkarikokoa, käteen sopiva ja teksti luettavaa. Hyvä me.


Ja on sitä synnytetty muutakin, hih. Sukkapareja on syntynyt joulupaketteihin parikymmentä paria. Osa niistä on päässyt lämmittämään varpaita jo heti valmistuttuaan,  tässä vielä  viimeisimmät.

Terveisiä vaan lämpimille varpaille. Oisko kohta jo lapasten vuoro? Tosin on lähdettävä lankakauppaan, sillä ehjät kerät on kudottu ja jäljellä jämäkeräsiä. En ole oikein hyvä kuvioissa enkä moniväriraituleissa, joten täydestä kerästä on aina helppo aloittaa.


Mutta talvea ei vaan synny! Aamulla oli pohjoisen puolen kuisti jäinen, puolen päivän aikaan jo plussalla taas. Metsälenkillä Simon kanssa kiitin onneani, että olin ostanut kunnon Nokian hakkapeliitat. Hai-saappaat samoinkuin nuo onnettomat kannattomat purjehdussaappaat vievät kalliorinteillä mummelin pyllylleen. Ja kumisaapas on ainoa, millä poluilla tällä hetkellä pärjää.


Eikä meille synny chinchillojakaan. Elvis-poika on ainokainen ja yksin häkissään. Kovasti on mieltynyt kuivattuihin mansikanpalasiin. Niitä tässäkin kuvassa norkoilee.

Tuosta Simostakaan ei ole pentuja tekemään, kun on poika. Vaikka innostuu kyllä metsälenkillä tapaamistaan tyttökoirista. Ja kotona on niin viekkulikoiraa että. Tässä päikkäreillä Siirin kainalossa!

Sukkaa ja tarinaa, niitä syntyy tuskattomasti. Vaikka kohta ei tiedä itsekään, kuka tarinoita jaksaa kuunnella ja kenelle saa sukkia sujautetuksi. Ja mikä paha;  siinä kutoessa on aina moukkumuki (Pentikin) maitokahvia ja kuin salaa kirsikkatäytteinen suklaakonvehti. Säikähdin, kun nousin puntarille. Kurinpalautusta heti, muuten jää kinkut ja laatikot maistamatta. No ei vainenkaan. En vaan halua uumaani enää täysin kadottaakaan, kun sitä on vähän alkanut löytyä vuosien jälkeen. 


Nyt mun on ollut pakko suoltaa postauksia tulemaan, kun kohta  alkaa parin viikon pakollinen paussi. Ettei vaan mitään tärkeätä jäisi kertomatta, hih.

Vaikka kyllä laiskuuskin on hyvä lahja! Simo ei viitsinyt paljon päätään nostaa kun hänelle tarjottiin kermaviilipurkin lipomista. Mutta käyhän se näinkin. Tarjoilu pelaa. Näyttää niin laiheliinilta koiruli kun oli vatsan murinaa eikä ruoka maittanut koko päivänä. Viilipurkin nuoleminen on jokailtainen rituaali. Seuraavana aamuna maistui jo raksutkin. Nyt on kaikki taas kunnossa.