LOKAKUISIA AJATUKSIA

Viikko puolessa välissä ja ohikin. Pari  aurinkoista syyspäivää sai mielen nousemaan, tänään jo taas pilvistä ja veden vihmontaa. Tien alapuolista peltoa puitiin ja sekö sai lehtokotilot vaellukselle. Jonossa yrittävät pimeän turvin ylittää tien ja nousta tontillemme. Muutamat aina onnistuvat, mutta yleisempi maihinnousu on pystytty toistaseksi torjumaan. Yksi kunnollinen pakkasyö lopettaisi syysmuuton.

Aamuisella uintiretkellä tuntui, kuin joku olisi valmistanut yrttikylvyn. Keltaisia haavanlehtiä leijaili taivaalta jo ennestään lammikossa uiskentelevien lehtien lisäksi. Huiskin haavilla ihmisen mentävän aukon lehtien lomaan ja painauduin veteen. Haikeana muistelin mökkirannan vilpoisaa, kirkasta vettä. 

Vaan passaapa sitä lammikon pinnastakin peilata. Simon ja koivujen.
Tuuli on riipinyt suuren osan koivujen keltalehdistä maan peitoksi
ja haavan varisseet lehdet rapisevat jalkojen alla. On syksy, lokakuu.

Pihalla kukkivat viimeiset kukat, asterit ja koristevaahteran ainokainen.

Edes hieman silmän iloa! Puutarhassa vielä muutama pensasmustikka ja keltainen vadelma poimittavaksikin. Lenkkipolun varrella villivadelmapensaassa yksi oksa punaisenaan, tosin eivät enää niin sokerinmakuisia kuin kesällä auringonpaistetta saatuaan.

Karhunvatukat lopettelevat satoaan, vielä muutamia on kypsymässä. Viinirypäleet ovat tänä syksynä tosi makeita, vaikkakin pienikokoisia.

On annettu niiden varsien kasvaa jo yli ikkunoiden, aiemmin kun leikattiin, eivät ehtineet kovin paljon satoa tuottaa.

Ja melkeinpä voisi niitä ikkunasta poimia...

Kuitenkin pimeys ja kylmyys hiipii lähemmäksi, niinhän se joka vuosi. On ennustettu, että parin viikon kuluttua saadaan jo ensilumi.
Näinköhän, sillä ilman lämpötila on edelleen yli kymmenen ja jopa viisitoistakin astetta.

Suppilovahveroita nousee päivittäin. Ovat madottomia ja helppoja poimia ja perata. Minulle tosin riittää ämpärillinen, se Simon kanssa kerättiin eilisellä lenkkimatkalla kallion takaa sammalikosta. Nyt ne odottavat pakastimessa tulevan talven käyttöä.

On jotensakin aikaansaamaton olo. Kellokanervat odottavat parvekelaatikkoon laittamista ja haudalle viemistä. Aloitettu sukankutile huutaa nimeäni käsityökopasta, kassillinen sukkalankoja vaatehuoneen nurkassa. Ja minä vaan tavaan kirjaa kyyhkysten katoamisesta. Vaan eipähän eläköityneen tarvitse niin paljon enää höösätä. Vähitellen asioita järjestykseen. En jaksanut tänä syksynä edes kansalaisopistoon kirjautua, vain laulupiiriin ja kirjoitusryhmään. Kielenopiskelut jäivät nyt Lemmen viemän varaan.
No, yhdessä prinssipuolison kanssa toki tehdään hänen englannin tehtävänsä, hih. Siinähän minullekin harjoitusta.

Mitä minä tässä valitan. Vasta pidettiin kivat synttärijuhlat, joista halausten lämpö hellä säilyy kauan sydämellä. Ja eilen käytiin seurakunnan eläkeläisille järjestämällä joka viikkoisella keskiviikkolounaalla, maukasta kotiruokaa ja edullista. Itsestähän se vaan on kiinni, nökötteleekö kotona vai kurkkaako joskus ulkopuolellekin. 

Simostakin lammikon vesi maistui paremmalle kuin omasta vesikupista!!!

Tervetuloa Paula lukemaan anja-reginan aittaa! Kaikille mukavia lokakuisia syyspäiviä....