maanantai 8. lokakuuta 2012

MIKSI KYYHKYSET KATOSIVAT?



 
 Rolandin rakastettu Rosalie kokee raaán kohtalon, Roland piiloutuu järjestelmältä ja auttaa ihmisiä pakenemaan maasta. Rolandin serkku Edgar puolestaan toimii kameleontin tavoin sukkuloidessaan sen valtakoneiston rattaissa, mikä kulloinkin on vallankahvassa. Edgarin vaimo Judith kaipaa läheisyyttä, mitä hän ei mieheltään saa lainkaan, ja ajautuu saksalaisen upseerin rakastetuksi luultuaan miehensä joutuneen Siperiaan.
Saksalaisten lähdettyä Virosta nousee Tompean mäelle Viron sinimustavalkoinen lippu, tosin vain muutamaksi päiväksi, sillä miehittäjät tulevat idästä. 




Ahmaisin loppuun Sofi Oksasen uusimman kirjan. En voi muuta kuin hämmästellä  nuoren kirjoittajan paneutumista minun ikäiseeni historiaan eteläisessä tasavallassa, joka koki kahteen kertaan miehityksen piinan. Ensin saksalaisten ja heti sen jälkeen neuvostoliittolaisten.  




Kirjassa teksti on hyvin elävää ja se siirtää myös perinnetietoa eteenpäin. Myös uskomuksilla ja ennustuksilla on oma sijansa.

Kirjan lopussa Edgar ja Judith elävät jälleen yhteistä arkeaan. Judith, joka lääkitsi itseään Pervitinillä sekä alkoholilla, joutuu viimein Paldinski 52:een. Siellä hänen lääkärinsä kertoo Judithin mielessä pyörivistä fantastiaystävistä ja kuvitelmasta, että Judithilla on tytär, kiharahiuksinen, yliopistossa opiskeleva nuori neito, josta Judith on selvästi ylpeä.

Edgar on ottanut tehtäväkseen selvittää serkkunsa Rolandin kohtalon.
kun KGB:n hänelle  antamasta paperinipusta löytyy  Rolandin päiväkirja. Lukijan pääteltäväksi rivien välistä jää kysymys Rolandin ja Judithin salaisuudesta.


Minusta on todella ansiokasta, että Sofi Oksanen on kirjoissaan tallentanut Viron lähihistoriaa, vaikkakin kuvitteellisesti, mutta tiedän ja uskon, että tapahtumilla on totuuspohjaa.



Se, minne ja miksi kyyhkyset katosivat, on sisällytetty kirjaan.
Kun kyyhkyset katosivat on lukemisen arvoinen kirja. Melkoista merkitystä kirjan lukeminen saa, jos lukijalla on ollut ystävyyssuhteita Viron SNT:aan. Ystävien aikanaan kertomat tapahtumat saavat uuden vahvistuksen. Omat kokemukseni tästä eteläisemmästä maasta ovat alkaen 70-luvulta, jolloin solmitut ystävyyssuhteet ovat kantaneet yli vuosien tähän päivään saakka.



6 kommenttia:

  1. Pitänee hankkia tuo kirja,ja Sofin aikaisempikin. Minulla niin aukkoja noissa lukuelämyksissä. Nytten sormet valittaa käsitöistä, siispä kirja-anteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein, välillä on hyvä antaa ahkerien sormien levätä vuorollaan. Minä tykkäsin molemmista kirjoista, sillä minulle ne olivat kuin todellisuutta.
      Kivat sulle!

      Poista
  2. Herätit kiinnostuksen, ehkä sittenkin luen tuon kirjan. Oksasen "Puhdistuksen" jälkeen en ole hänen kirjoittamiinsa rohjennut koskea, tekivät niin syvän vaikutuksen.
    Viron kansan historia kuitenkin kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa ei ole kuvattu asioita yhtä raaásti kuin Puhdistuksessa, tarina on enemmänkin epäluulon ja tunnetilojen kuvaamista. Ja sitähän se oli, pelkoa, epäluuloa, alinomaista varuillaan olemista.
      Minusta tämä kannattaa lukea.

      Poista
  3. Hienosti esitelty tämä Sofin viimeinen teos! Uskon että se on hyvin kirjoitettu. Pitää varmasti lukea, heti tai myöhemmin!

    Sofi Oksanen alkaa olla jo maailmankuulu, ihan ansiosta:))
    Kaunista ja hyvää viikon jatkoa sinulle, Anja-Regina!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili, minun kertomani kirjasta on vähän yks´niitistä kun täällä vaan itsekseni näitä lueskelen. Mutta tykkään Oksasen kirjoitustyylistä, se on elävää ja hyvin kuvainnollista, jopa joskus hykerryttävää.
      Samoin sinulle kirkkaita syyspäiviä. Meillä saatiin - vaihteksi - taas sadekuuro heti aamutuimaan. <3333

      Poista