keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

KELTARUUSU

Tulenpunainen ruusu on rakkauden merkki. Sylvi elämää luonnossa -blogissaan arvuutteli valokuvasta Suloistaan, ja kun arvaukseni osui oikeaan, lähetti hän minulle ruusun. Sain valita eri värisistä, valitsin keltaisen. Keltainen kun on kevään väri. Ja Texasin keltaruusu. Kiitos sylvi, mielelläni poimin kauniin ruusun blogistasi.




Keväinen ja sumuisen harmaa sää, lämpöasteita kuitenkin.
Kevyesti silti mennään keskellä viikkoa. Perjantaina on rakkauslaulujen vuosi Ikis-tuvassa ja sinne olen kirjoitellut monisteeseen laulunsanoja. On rakkauslauluja todella paljon valittaviksi, kaipausta, kaihoa, unelmointia, karvaita pettymyksiä ja myös onnen täyttymyksiä. No, näitäpä lauleskellaan, kovaa ja korkealta.

Piha on täysin sulanut, rapa roiskuu ja koiruli piipertää suoraan suihkuun aina ulkoa tullessaan. Onneksi antaa hienosti itsensä puhtaaksi suihkutella. Voitte vaan kuvitella valkoisen tappijalan kuraisena! No, vähintään kolmesti päivässä on suihku nykyään, pienemmillä reissuilla käydään vaan pihapuskassa.

Maailman tilanne makaa ennallaan. Henkeä pidätellen seurataan uutisia ja kaikesta huolimatta uskotaan, että tilanne laukeaa ilman laukauksia. Kotimaan uutiset jäävät näköjään toissijaisiksi, sivuavat toki Ukrainan tilannetta jo nekin.

Mutta torstai on aina toivoa täynnä ja huomennahan on torstai.
Pakko laittaa postauksen loppuun kuva, jonka nimeksi voisi kuvitella ei Topi ja toivottomat vaan Toivoa täynnä! Hih.
Kesää kohti, todellakin todellakin. Aivan, aivan! Osimoilleen näin.

24 kommenttia:

  1. Kiitos Anja-Regina: juuri noin toivoa täynnä:)

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa ei saa heittää vaikka mikä olisi. No, kaikki on lähes hyvin toistaiseksi.
      Kiitos Aili!

      Poista
  2. Keskivookkona kevyesti ja torstai on toivoa täynnä. Ei menyt tämä kesikiviikko kovin kevyesti, olin fysikaalisessa ja sen vääntelyn jälkeen on polvi kaikkea muuta kuin kevyt, mutta ehkä sitten torstaina on toivoa että on taas kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Npo voi, toivottavasti torstai on jo polvesi kanssa parempi. Fysikaaliset on joskus vähän rankkoja, vaikka tarkoitus hyvä.

      Poista
  3. Ihana keltainen ruusu.

    Toivotaan todella maailman tilanteen rauhoittuvan ja että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvin ruusu on todella kaunis. Eiköhän rauha taas palaa kun riitapukarit istuu neuvottelupöytään. Toivossa on hyvä elää.

      Poista
  4. Oi, tuo viimeinen kuva herätti kesän ikävän. Vielä kun sen näkisi! Minä olen niin uppoutunut omiin kirjoituksiini, että en toisia muista-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesästä minäkin jo haaveilen ja mökkijärvestä. Kiva, että sinulla kynä sauhuaa ja muistot tallentuvat. Pitääkin käydä lukaisemassa....

      Poista
  5. Kiva kun ruusu kelpasi.
    Mukavaa lauluitaa sinne teille.
    Kiva on rakkaudesta laulaa, kunpa osaisimme oikein rakastaa ja kunnioittaa lähimmäistämme ,niin ei sotiakaan tulisi.
    Toivorikasta torstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ruususta, sylvi. Rakkauslauluja on pilvin pimein ja oli oikein vaikea valita niistä, mutta liki 20 sivua täyteen kirjoitettuja sanoja on nyt lauleltavaksi. Sepä se, toisten rakastaminen ja kunnioittaminen pitäisi olla niitä ykkösasioita, samoin erilaisuuden hyväksyminen. Toivotaan mukavaa torstaita.

      Poista
  6. Koiruli on tuossa veneessä vallan tohkeissaan ja innoissaan. Ihana keltainen ruusu täällä lämmittää mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simo on todella tohkeissaan, haukkuu laiturilla jos ei pääse veneeseen mukaan. Siksi aina häntä soutelutetaan mökin rantamilla.
      Keltainen ruusu on aina kaunis.

      Poista
  7. Kuvasi kävisivät vaikka postikortiksi :)
    Mukavaa torstaita.

    VastaaPoista
  8. Näitä Simon soutelukuvia on useitakin, koira on aina intoa piukassa päästäkseen veneeseen kippariksi.
    Samoin sinulle toivorikasta torstaipäivää.

    VastaaPoista
  9. Peace and love! Näin toivomme :) Simo-koiruli taitaa olla aika täpinöissään veneessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Simo haluaa aina olla mukana veneessä tuulesta välittämättä. Jaksaa räksyttää laiturilla jos ei huolita mukaan, kunnes armo voittaa ja koira haetaan veneeseen mukaan...

      Poista
  10. Minäkin tykkäisin laulaa rakkauslauluja oikein porukalla......;/
    Käyhän se kyllä kun aukasen iskelmäsivut täältä läppärista niin saan jopa Olavi Virran kaa vetää vaikka Tulisuudelman oikein antaumuksella....ja vaihtaa ukkoo vaikka lennossa ja laulu sen kuin vain jatkukoon......;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se kyllä käy! Meitä oli liki neljäkymmentä ikääntynyttä ukkoa ja akka Ikis-tuvassa ja nuo meidän pelimannet J ja Y soittivat tahtia hanurilla tai pianolla ja kitaralla. Korkeelta ja kovvoo laulettiin, tosin Tulisuudelma ei ollut vihkossa joten jäi. Intohimoa kyllä löytyi, jopa Vanhojen rakastavaisten laulu.
      Läppäristä olen minä myös opetellut joitakin lauluja, mutta Bachin Burreeta piti ihan itse pianosta tapailla, se kun on sanaton laulu ja sellainen pipatus, että tarttis cembalon. En siitä tykkää, mutta kun meidän kuoronjohtaja sitä pitää liki ykkösenä, niin päätin opetella, sillä aina putosin kyydistä jossakin kohtaa.
      Lauleskelu on hyvää äänivoimistelua, jatketaan vaan omalla tyylillämme.
      Kävin Simon kanssa päivälenkillä ja tuulee niin että on tukka irrota. Teillä vissiin sataa jo, meillä vasta huomenna, hih.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Samoin sinulle ja kaikille naisille! Olemme oman nimikkopäivämme ansaineet!

      Poista
  12. Kauheaa on seurata tilannetta Ukrainassa... toivotaan parasta.

    Hyvää naistenpäivää Anja ja terveisiä ihanalle töppöjalalle, Simolle! :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos Kaisa Reetta. Samaa mieltä ukrainalaisten painajaisesta. Välillä valtaa toivottomuus ja miettii, voisko meitä kohdata sama naapurin taholta. Toivottavasti asiat ratkeaa rauhanomaisesti.
    Mkyös sinulle hyvää naistenpäivää ja terkut töppöjalalta!

    VastaaPoista