maanantai 12. syyskuuta 2011

EDELLEEN EDINBURGH

Neljän päivän matka Edinburghiin on ensikertalaiselle, minulle, riittävä. Nähtävää on niin paljon, että sulattelemiseen menee pitkä aika, ja toisaalta lyhyt loma jättää jalan ovenväliin uuteen palaamiseen, kenties.


Niin, kierreltyämme Edinburgin linnan uumenissa välillä piipahtaen seuraavaan rakennukseen mukulakivipihan ja lukemattomien portaiden kautta olimme nähneet niin paljon, että laskeuduimme alemmaksi kaupungille. Jos olet Skotlannissa, et voi välttää whiskimaistajaisia. Emme mekään. Alkoholilainsäädäntö siellä on todella tiukkaa, ikäraja 25 v, huijaaminen ei kannata, sillä tarkistavat passista! Onneksi olimme me kaikki aikuiset jo ylittäneet ikärajan. Lapset tilasivat cokista ja sconseja, me naiset kahvia kyytipojaksi ja miehet tietysti maistelivat whiskejä. Kertoivat niissä olleen selvästi havaittavissa makueroja, minä vaivoin sain kahvin kanssa alas sen yhden ainoan, että voin kertoa maistaneeni sitä. Edinburghin ympäristössä on lukuisia panimoita (vai lievätkö tislaamoita??).


Aurinkoinen sää tervehti meitä matkalaisia jatkaessamme edelleen keskikaupungille. Kaupunkikuva on kivenharmaata, korkeata rakennusta, useita linnantorneja, kirkontorneja, kivijalkapuoteja jokaiseen lähtöön. Punaisia puhelinkoppeja (näkyivät vielä nyt kännykkäaikaan olevan käytössä) ja tyypillisiä punaisia, lieriömäisiä postilaatikkoja. Ja se liikenne! Vasemmanpuoleinen liikenne, ratti autoissa väärällä puolella, bussipysäkit väärällä puolella ja väärinpäin. Mutta pian siihen tottui kun niitä katseli bussin toisen kerroksen etulasin läpi. Ja se vauhti, millä bussit soukkailivat todella kapeilla kaduilla,  lähes joka kadunkulmassa pysäkki. Ja bussit väistivät henkilöautoja! 


Ja ne ihanat taksit! Oli Daisya ja whiskimainosta, maisemakuvia ja muuta väritystä, myös perusmustia takseja vain pieni valokyltti katolla. Mutta autonmalli aina se perusmalli.
Ja parkkeeraaminen  luvallista nokka meno- tai paluusuuntaan. Joustavaa.
Liikenteen kaunotar!


Ei Edinburghia ilman säkkipillin soittajia. Niitä seisoi kadunkulmissa kilttiasuissaan. Kilttiasuja valmistavia liikkeitä oli useita, vanhat herrat polvisukissa ja kilttihameessa näyttivät hassunkurisilta.
Mutta maassa maan tavalla.

Niinpä vain tarttui säkkipilli matkamuistoksi prinssipuolison laukkuun. Varmuudeksi ostin pienen nallen, jossa on sisäänrakennettu säkkipillimusiikkia.


Tässä muutamia katunäkymiä kaupungin keskustasta:



Adam Smith´n patsas Royal Mills´in varrella. Punnan setelissä on etupuolella kuningatar Elisabeth II ja takapuolella tämä Adam!








Kaikki rakennukset jyhkeää kiveä. Vaikuttavia, vahvoja ja kauniita, vaikka ajan patina niissä näkyykin. Minä pidin näistä kovasti.


Ja erityisesti iloitsin Bobbyn baarin edessä olevasta patsaasta (toki patsaita kaupungista löytyi muitakin). Enkä pelkästään siksi, että patsas esittää koiraa, vaan tarinasta, joka liittyy patsaaseen.
Eli vapaasti kerrottuna vuonna 1858 kuolleen paikallisen John Grayn Bobby-koira makasi isäntänsä haudalla neljäntoista vuoden ajan. Kun sitten tämä skyeterrieri kuoli, pääsi se isäntänsä viereen hautaan ja haudalle tuodaan päivittäin tuoreita kukkasia. Paikalliset ihmiset pystyttivät Bobbyn muistoksi tämän patsaan ja nimesivät baarin Bobbyn Baariksi.


(Ettei postauksesta tulisi liian pitkä, kävin kurkkaamassa miniän kertomusta välttääkseni kirjoittamasta samoista asioista.)
Pitkän kävelyn jälkeen alkoi jo olla nälkä ja lasten mielestä piti poiketa testaamaan Hard Rock -cafe`n ruokalistaa. En muista, mitä aikanaan NYKin vastaavassa söin, mutta täällä söin elämäni parasta kalaa, pariloitua Alaskan villiä lohta. Olipa maku kohdallaan, annos sopivan kokoinen. Nam.
Haikeudella muistelin makua tänään, kun lämmitin kotona kalapullia! Myös toiset olivat tyytyväisiä valitsemiinsa annoksiin. Nämä Hard Rockit ovat suosittuja, sillä ruoka on hyvää, vaikka melutaso välillä saattaakin häiritä pöytäkeskustelua. 


Hotellissa meillä oli tietenkin aamiainen, missä valittiin alkupala ja sitten varsinainen aamiainen. Tarjolla oli myös haggisia, aitoa skottiruokaa lampaan sisälmyksistä, ei kiitos, samoin kuin black budding, joka on valmistettu verestä ja pässin kiveksistä. Nämä kaksi tipahtivat pois lautaselta, vaikka tarjoilija niitä suositteli   ja toi erillisellä lautasella edes maistettavaksi. Ei uponnut. Mieluummin katselin ihanasti kukkivaa hortensiaa ikkunan takana!


Perjantain päivä alkoi olla pulkassa, pubit olivat pullollaan ihmisiä kuin Emmerdalessa ikään, kansaa vaelteli kaduilla, puodit olivat auki ja säkkipillimusiikki soi.
Tässä eräs erikoisen paljon lävistyksiä ottanut ikääntynyt nainen!


Hotellin pehmeä vuode alkoi kutsua vaeltajia ja niin mentiin taas bussilla. Liikkuminen Edinburghissa on vaivatonta ja edullista.
Pikainen suihku ja pitkälleen, sillä lauantaina olisi viimeinen päivä Edinburghin kiertelemiseen. Siitä vielä uusi postaus.

11 kommenttia:

  1. Matkailusta kertovat kirjoitukset luen mielenkiinnolla, varsin uusia ajatuksia tuovista ja värikkäästi kirjoitetuista kuten tämä on.
    Matkailu avartaa, ja minä olin "siivellä", enhän ole livenä siellä käynytkään.

    Siispä kiitokset matkaseurasta ja värikästä syyskuun jatkoa !

    VastaaPoista
  2. Olisipa hienoa päästä Edinburghiin, mutta varmaan jää haaveksi sekin, kuten niin moni muukin paikka.
    Liikuttava koiratarina, on patsaan arvoinen terrieri ollut...
    Kiitos taas matkatarinasta ja kuvista.

    VastaaPoista
  3. Paljon hienoja asioita ole kuviisi saanut matkalta, liikuttava tarina Bobby-koirasta. Kävin kurkkaamassa "ykkösosankin" tästä tarinasta ja yhtälailla kaikkea mielenkiintoistahan sieltä löytyi!

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia matkaltasi olet laittanut,ja ompa liikuttava koiratarina:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanasta ja mielenkiintoisesta virtuaalimatkasta kanssasi.Hyvia kuvia olet ottanut.
    Liikuıtava tuo tarina uskollisesta koirrasta.

    VastaaPoista
  6. On se Anja "reissunainen", paljon nähtyä ja koettua. Hyvä niin kauan kulkea kun jalka nousee.
    Meilläkin lokakuulla elämämme ensimmäinen etelänmatka.Lappi, lappi vain ollut aiemmin kohteena.
    Mukava reissata siivellä, nähdä kuvia ka kuulla koettua.Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Kiva matka ja paljon kaikkea olette nähneet.
    Kiitos kun sain olla mukana kuviesi ja kertomuksesi kautta.
    itse en ole sillä käynytkään.

    VastaaPoista
  8. marimeri; mielelläni otin sinut mukaan matkalle!
    Mukavia syksyisiä päiviä sinulle!

    Minttuli; tähän matkakohteeseen on todella helppo matkustaa. Ja edullistakin, jos käyttää halpisyhtiöiden tarjouksia. Tutustuimme ominpäin kaupunkiin ja nähtävyyksiin. Hyvin onnistui.

    Anja; Bobby-koira sai uskollisuudestaan muistopatsaan, ihan aiheesta. Edinburgh huokuu historiaa, siksi on todella mielenkiintoinen paikka.

    ritva; kuvani ovat pikkuruisella canonillani otettuja, toiset eivät ihan tarkkoja. Koirat voivat olla uskollisia ja viisaita, ainakin tämä Bobby-terrieri.

    Sateenkaari; Kiva jos viihdyit virtuaalimatkalla. Koiran uskollisuutta ei päihitä mikään.

    SinikkaHelena; tää reissunainen on nyt vähän aikaa kotona taas, kiintiö tais tulla täyteen tältä syksyltä. Polvi vähän reistaili ennen matkaa ja matkalla, mutt sinnillä selvisin lukemattomista portaista ja nupukivikaduista.

    Sinulla on kivaa tiedossa, lennähdätte lämpimään etelään. Ei Lapissakaan mitään valittamista, mutta etelän lämpö on kuin lehmän henkäys lentokoneen oven avauduttua perillä. Oikein lämmintä ja antoisaa matkaa sinulle jo nyt toivottelen. Olet ansainnut täysillä loman lämpimässä.

    sylvi; varmasti meiltä jäi paljon näkemättä vielä, mutta lyhyeen lomaan kyllä mahtui melkoisesti. Mukava jos viihdyit "siivellä".

    VastaaPoista
  9. Kiitos matkakertomuksestasi, Anja-Regina<3

    Menoa ja vauhtia on riittänyt.:D

    VastaaPoista
  10. Aili-mummo; onneksi jalka vielä nousee, saas nähdä kuinka kauan! Kiva oli palata kotiinkin, vaikka tänäänkin täällä sataa rankasti!

    VastaaPoista
  11. me ollaan lähdössä torstaina Edinburghiin muutamaksi päiväksi! Kiva lueskella näin etukäteen muiden tarinoita. :) Tuo jäi vähän häiritsemään, että "Alkoholilainsäädäntö siellä on todella tiukkaa, ikäraja 25 v"?! Netissä ainakin sanotaan, että tupakointi kielletty alle 16v ja alkoholi 18v..

    VastaaPoista