maanantai 12. heinäkuuta 2010

KUN ON ALKUUN PÄÄSTY, NIIN HARJAT HEILUMAAN


Jotain hyötyä helteestäkin. Eilen aloittamani matonpesu oli niin hauskaa ja helppoa, että aamulla käärin hihat ja kannoin monta mattoa takaterassille pesuun. Ensin pesupulveria veteen ämpäriin, sitten matot läpimäriksi ja harjalla pulverivettä niskaan. Huuhtelu painepesurilla ja vielä muutama suihkaus mäntysuopaa ja harjaamisen jälkeen kunnon huuhtelut. Siellä ne matot nyt kuivuvat takapihan mattotelineellä. Eilen pestyt ovat aivan kuivia ja ihanan puhtaita mäntysuovantuoksuisia. Vautsi vau! Tämä matonpesutapa on järven rannalla pesemistä parempi.
Prinssipuoliso lähti jo aamuvarhaisella mielipuuhaansa. Ja tässä tulos. Ämpäri täynnä tämän kesän mustikoita.
Täpisi jo monta päivää lähtökuopissaan kun eivät olleet mustikat vielä kypsyneet. Mutta vettä kaipaisivat jo.
Poimurilla kerätessä tahtoo tulla roskia mukaan. Mutta äkkiäkös sitä ämpärillisen siivoaa. Viime kesänä prissipuolison mustikkasaalis oli 37 ämpäriä, siihen saakka hän laski ne mutta toi vielä muutaman ämpärin lisää. Siitäpä riitti talven varalle pakkaset piukkaan ja ystävillekin. Tänä kesänä sato jää kyllä paljon pienemmäksi.

Pensasmustikkaa saadaan myös, kunhan alkavat kypsyä. Ne joutuu yksitellen poimimaan, sillä kypsyvät niin eriaikaisesti. Nyt vielä ovat ihan raakoja.
Saskatonpensaissa sensijaan on jo hieman sinertäviä marjoja. Linnut tankkaavat ne niin nopeasti, ettei niistä juuri meille jää. Karhunvatukoitakin tulee kohtuullisesti, vaikka näytti, että pakkanen olisi purrut varret talvella. Mutta hienosti virkosivat satoa antamaan. Ja metsävadelmia näyttää tulevan myös hyvin.
Karhunvatukoista erityisesti itse pidän, vaikka niissä on isot siemenet.
Tämä on tyrnimarja, vielä vihreän raaka, mutta kypsyy keltaiseksi ja täyteen vitamiineja. Hankala poimittava mutta kannattaa silti. Tyrni leviää tuolla yläkasvimaan pehmeässä multamaassa ja monessa pienessäkin niistä on jo muutama marjan alku. Tyrnihän tarvitsee sekä tyttö- että poikapensaan marjojen tuottamiseen.


Tämä valkoinen kellokas kukkiin yläkasvimaan laidassa valkoisin kynttilämäisin kukin. Minulla on tätä samaa myös sinisenä samansuuruisena. Luonnossa kasvaa pienempikukkainen, peurankelloko???

Ja lopuksi iloinen Amsterdam - ei vaan angervoinen, jonka jokaisen oksan nenässä on kukkaterttu. Ja nyt matonpesu jatkukoon....

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

LÄMPÖENNÄTYKSIÄ

Kyllä tänään pyykit kuivuivat. Innoissani pesin painepesurilla takakuistin lattian päällä pari räsymattoa ja kohtapa nekin ovat takaisin lattialla. Siinä kurkkasin lämpömittariin: +30 astetta varjossa! Painepesurin vesisuihkusta lentäneet sumupisarat tekivät hyvää orvokkipadalle. Vain Simo pysytteli visusti sisällä; turvallisuus ennen kaikkea tietysti. Painepesurin suihkusta saa helposti nahat irti ihosta.

Prinssipuoliso lähti jo anivarhain viemään pojan mökinrakennukselle uusinta palikkatestiä, varastoliiteriä, jonka purkivat lauantaina yksiin kappaleisiin kattoa myöten. Nyt iltapuhteella jo paluumatkalla ja rakennus katto päällä mökkeröllä. Meillä olisi myös palikkaleikki edessä; hankin joskus kevättalvella Biolanin huvilahuussin ja kuukausi sitten tuli palikat paketissa. Takapihalla on oiva paikka jo katsottuna, mutta viimeinen repäisy, eli paketti auki ja pinoon, vielä odottaa. No, sitten helteiden hellitettyä....

Pihapuutarhassa kaikki kuivaa pystyyn ellei pian sada myös täällä etelämmässä. Sadevesitynnyrit uhkaavasti tyhjenevät kastelukannu kerrallaan. Eilen illalla kastelin oikein urakalla, näpsäytin kuvan vaaleanpunaisista ruusunnupuistakin. Ajattelin, että jos kuivuus ne tiputtaa. Vaan nyt oli täydessä kukassa ruusu.

Yksi kasvi, joka huokeasti voisi kuivahtaa, on Siperian sinivalvatti. Että se leviää, sillä on vahvat maajuuret kuin juolavehnällä ja nyt se jo kiitää nurmikolle. Syksyllä on pakko nyhtää sen valkeat juuret vähemmälle.


Keräsin aamutuimaan kaikki villilupiinien latvat siemenpalkoineen, etteivät ihan ryöstäydy koko metsänreunaan. Siellä lupiinien seassa yrittää sinnitellä punalehtinen koivuntaimeni, jonka tilasin muutama kesä sitten Oulusta ja jonka keväällä muutin mielestäni parempaan paikkaan.

Jospa se siitä vähän kasvaisi ja tuuhettuisi. Kuvasin myös Hartolasta tietyömaan alta kaivamani kissankellot vai mitä kelloja nämä nyt ovatkaan. Hyvin ovat kotiutuneet, jo viime kesänä kukkivat upeasti.
Kesän  hikipäivinä  pitäisi voida olla vähän väliä kaulaansa myöten rantavedessä. Sitä mahdollisuutta ei oikein täällä kotona ole. Tosin olisin voinut molskahtaa meriveteen käydessäni huolehtimassa kahdesta lapsenlapsestani, joiden vanhemmat sitä palikkakuormaa toisella autolla mökilleen veivät. Simoa ulkoiluttaessani näin monien rannan asukkaiden kulkevan uima-asuissaan pyyhkeet olalla rantaan ja takaisin.
Simo sensijaan jaksaa vahtia oravaisiaan aina ulkorappusilla istuksiessaan. Pää kääntyy vikkelästi suuntaan jos toiseenkin, kunhan jossakin vähänkin risahtaa.
Tämä alligaattorikaulanauha on tuliainen Miamista, se on pehmeä ja kestävä. Ja Simollekin mieluinen.

Ystävälläni Unelmalla oli tänään lapsenlapsen rippijuhlat. Tiitille onnitteluksi minäkin lisään tähän äsken kuvaamani ruusunnupun, neiti Kesäheinälle, niinkuin mammansa kuvasi. Olkoon tiensä täynnä ruusuntuoksua.
Ja nyt pitää opetella sadetanssi, että tämä helle vähän helpottaisi. Tai sittenkin taitaa olla viisainta katsoa jalkapallokisan loppuottelu. Veikkaan, että nyt hollantilaiset voittaa maailmanmestaruuden!

lauantai 10. heinäkuuta 2010

ONKS TIETOO??

Kasvien vaihtopäivillä nappasin mukaani pari tainta ja istutin ne pihalle. Katsastin että ovat hengissä istutuksen jälkeen ja nyt ilokseni olivat puhjenneet kukkaan. Minulla ei ole harmainta aavistustakaan, mitä ovat nimeltään. Toista veikkasin valkeaksi ukonhatuksi kukkiensa perusteella, mutta lehdet on kuin kurjenpolven, joten siis ei.
Harmi, että kuva on epäselvä, tuuli heilutti kukintoa ja mun kamera on niin hidas. Mutta kukat muistuttavat ukonhattua. Vaan entäs tämä toinen:
Ei tietoa heimosta eikä lajista. Sattuuko kenelläkään kukkimaan samanmoista?

Hännänhuipuks otos nolo, aivan selvä myyränkolo. Ei se kukkiani säästä, kulkee ulos penkin päästä.
Siispä mietin kuumeisesti, tehtäisiinkö pieni testi? Vettä koloon, vanha kikka! Ei se auta, tämä likka ennen muinoin koki sen,  ämpäreitään raahaten. Entäs tukko reiän suuhun? Myyrä kolon tekee muuhun paikkaan  toisen kolon kaivaen, uuden polun raivaten. Tärisevä tuuliviiri? Monta kikkaa korvaan kiiri, koettu on  monet - vaan myyrät jatkaa kulkuaan. Tervetulleet keinot uudet, myyrän tuhon salaisuudet!!

KOIRAMAINEN JUTTU


Miten Simo Sallinpoika Hurtta tuli meille? No valtavan koirakuumeen seurauksena kaksi vuotta sitten kesän alkaessa. Kävin läpi kaikki koirapörssit, piipahdin Tallinnassa katsomassa pentuja, selasin koirakirjoja. Kokemusta minulla oli norjanhirvikoirasta, cockerspanieleista (suloisia) ja tietysti pystykorvasta. Mutta tällaisen ihanan sittenkin löysin. Kahdeksan pennun pesueesta tämä ainoa poika oli vielä vapaa ja se oli menoa silmänräpäyksessä. Ajattelin, että oliko pennussa jotakin erityistä, kun se oli jäänyt viimeiseksi. No, naamakuvio vähän vinossa mutta suloinen. Olin täysin myyty. Prinssipuoliso varoitteli koiran hankinnan hankaloittavan matkakuumeista vaimoa, mutta mutta. Ei auttanut. Malttamattomana odotin luovutuspäivää.

Pennun nimenä oli Mortti. Minusta koiran nimi on Simo Hurtta eikä Mortti, sehän on hiiren nimi! Ja koska äitikoira on Salli (oikeasti Kuusiniemen Irene), tuli uudesta perheenjäsenestämme Simo Sallinpoika Hurtta. Pienen pään sisällä on hurttamaisen iso ego, olen huomannut.

Simo haettiin mökille kesän alkaessa. Pyhä päätökseni olla ottamatta sitä illalla sänkyyn petti pahemman kerran ensimmäisenä iltana Simon itkiessä yksin peitollaan sängyn vieressä lattialla. Hupsis, poika viereen ja kaikki nukuimme makeasti ensimmäisen yön mökin saunakamarissa. No, eipä ole sittemmin vierestä kuin hetkittäin lähtenyt lattialle omalle peitolleen vilvoittelemaan.

Simo on tottunut reissaaja. Edestakaisin mökkimatkoja ajettaessa herra koisaa takapenkillä, kykkii välillä etupenkkien välituella ja saattaa kömpiä alas mamman jalkoihin lattialle. Taukopaikassa luetaan Hartolan uutiset Jari-Pekan nurmikolta ja sitten odotellaan takaikkunalla kahvitankkauksen aikana. Eipä ole poika koskaan voinut autossa huonosti ja mieluusti jo odottelee autossa lähtemistä.

Kotona asuu seinän takana kolme Filo brasiliero-poikaa. Nämä vasikankokoiset koirulit saavat pienen pään joskus pyörälle. Ja mökkinaapurissa on kaksi tyttökoiraa, Karo ja Rita, joiden luokse karkumatka mökkiniemestä takuuvarmasti vie. Nolona sitten talutushihnassa takaisin omalle pihalle palataan. Mökin pihapuiden oravat saavat hersyvät haukut ja meitä naurattaa Simon yritykset kiivetä puuhun, onnistuu jopa yli metriin, mutta eipä kynnet pidä ja uskon oravien naureskelevan hassulle jahtaajalle. Rantavedessä kalastelevat kuikat eivät piittaa lainkaan laiturilla niille räksyttävästä koirasta vaan jatkavat sukelteluaan rauhassa.

Koira ymmärtää puhetta. Olen siitä ihan varma. Kun lähdemme ulos ilman koiraa, sanomme sille, että Simo odottaa ja niin koira jää portaikon yläpuolelle odottamaan oven sulkemista ja kiitää sen jälkeen ikkunaan katsomaan lähtemistä. Ruokakupin täyttämisen jälkeen sanon: Simo, ole hyvä. Koira katsoo minua ja menee rauhallisesti kupilleen. Hauskinta oli mökin laiturilla, kun Simo oli edellisenä päivänä uitettu ja poikamme meni veteen. Hän totesi, että jos haukut, sinut uitetaan uudelleen. Simo peruutti kiireesti jalkoihini turvaan ja katsoi,miten tässä oikein käynee. Sauna on ok, mutta uinti ja peseminen vastenmielisempää. Ja varsinkin uiminen.

Simo ei ole seurakoira, syliinkäpertyjä, vaan se tarvitsee päivittäin lenkittämistä. Siihen on kotona oivat mahdollisuudet motarin takana olevilla kalliopoluilla. Joskus kävelemme kaupungille, mutta mieluiten samoilemme metsäpolkuja.

Tämä pieni koiruli on meille todella silmäterä. Se on tuonut kosolti iloa ja vipinää tullessaan. En yhtään kadu sen hankkimista perheeseemme. Kotimaan matkoilla se kulkee mukana ja ihana ystäväni on ottanut Simon hoitoonsa silloin, jos matka on ollut rajojen ulkopuolelle. Siitä olen kiitollinen ystävälleni, luulen hänen hoitavan Simoa jopa paremmin kuin minä! Ainakin poika on aina hekottelevan tyytyväinen toisen mamman hoivissa.

Toivon, että Simo pysyisi terveenä ja olisi sama iloinen ukkeli kuin nyt kaksivuotiaana. Simo on käynyt läpi suurehkon leikkausoperaation; toinen kives ei laskeutunut vaan oli jäänyt vatsaonteloon, josta se poistettettiin.
Tuntui kamalalta, mutta onneksi kaikki meni hyvin. Hampaiden puhdistusoperaatio nukutuksessa oli jo helpompi juttu. Vaikka olihan pieni silloinkin reporankana. Kuvassa nukutuksen vaikutus ei ole päättynyt.


Kaikki hyvin. Simo on päivänokosilla parhaillaankin vieressäni omassa korituolissaan villapeiton päällä, missä se aina iltamyöhäänkin odottaa, että mamman bloggaaminen tulisi valmiiksi ja pääsisimme yläkertaan unosille. Uskollinen ystävä, perheenjäsen ja kaikkien rakastama Simo Sallinpoika Hurtta, lelukoira, niinkuin monet Simon nähdessään sanovat.
Posted by Picasa

perjantai 9. heinäkuuta 2010

HOME SWEET HOME

Keskeytimme työleirin sisemmässä Suomessa ja tulimme katsomaan, mitä kuuluu kahdelle chinchillapojalle ja muulle huushollille. Kaikki hyvin. Takapihan pihanurmikko tuoksui aamulla yökosteuden jäljiltä hunajalle; valkoapilat pian siementävät ja nurmikon voi sitten leikata. Pikkulammikon sammakot ovat nousseet vedestä ja loikkivat pitkin apilaviidakkoa. Toivottavasti siirtyvät "metsähallituksen" puolelle ennen nurmen niittämistä.
Pikatarkastus puutarhassa näytti, että valkoisista varjoliljan nupuista avautui vaaleanpunertavia. Siis eivät valkeita. No, minulle on luvassa valkeita syksymmällä.Takana "normaalit" varjoliljat.

Mooseksen palavapensas oli hukkua Monrepo`n puistosta vuosia sitten kaivamani angervon alle. Pelastin sen varjosta ja nyt avautuu kukkimaan.
Keväällä kukkapenkkiin tälläämäni kevätesikko aloitti uuden kukinnan. Ja monen vuoden äitienpäiväruusut availevat pieniä nuppujaan päivänpaisteelle.
Töyhtöangervot kukkivat sekä pikkulammen rannalla että etupihalla pitkässä aitapenkissä hienosti saatuaan lähitallin luomulantaa keväällä kasvukauden alussa juurelleen.  Heinolasta tien varresta kaivamani isot kissankellot (?) ovat myös avautuneet ja voi melkein kuulla niiden helinän tuulen niitä heiluttaessa.



Kuvasarja takapihalta valppaasta vahtikoirasta, Simosta, joka kuuli - tai luuli kuulleensa - oravan liikehtivät pihapuissa. Hitaalla kamerallani en oikein ehtinyt saada kuvaa moisesta hyrrästä. Että sellainen poika tuo Simo.

KÄVÄISY KÄLVIÄLLÄ

Tämän kesän kohokohtia oli epäilemättä viikonvaihde Kokkolan kainalossa Kälviällä, missä SLEY:n kesäjuhlat kokosi lehtitietojen mukaan noin 14.000 kävijää. Aurinko paistoi lämpöennätyksiin saakka, mutta kirkkopuiston puiden varjossa oli leppeä olla ja kuunnella sananjulistusta ja veisuuta.
Hieman hankalampaa oli koiruli-Simolla, joka läähätti paitsi kuumuudesta myös toisten pikkukoirulien perään. Mutta rapsutuksia ja paijaamista tuli Simolle ohikulkevilta lapsilta yhtenään!


Kälviän vaalea kirkko kohoaa Perhonjoen varrella keskellä vaurasta kylää. Viereisen kellotapulin ovenpielessä seisoo vaivaisukko. "Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle" teksti kertoo entisajan sosiaaliturvasta.
 Kun tapahtumapaikkana oli keskeinen, avara kirkkopuisto, järjestelyt sujuivat kävijöiden kannalta erinomaisesti. Tarjolla oli sekä hengen että ruumiin ravintoa. Lauantai vierähti jo iltaan, ennekuin maltoimme lähteä majapaikkaan. Juhlat jatkui sunnuntai-aamun messulla. Tässä prinssipuoliso ja Simo ensimmäisinä löysivät varjoisan paikan penkiltä ennen niiden täyttymistä viimeistä sijaa myöten.


Olimme perhemajoituksessa ja ystävällinen isäntäperhe huolehti meistä todella hyvin. Ja ihan hengästyin katsellessani tarmokkaan emäntämme monipuolista taideharrastusta; hän on tehnyt savilintuja, maalaa pastelli- ja vesiväritauluja, sulattaa vanhoista ikkunalaseista uniikkeja kynttilänalusvateja, lasikoruja, kutoo käämilangasta ikkunaverhoja jne. Niin taitava ja idearikas. Eikä siinä kaikki; hän punoo runoja sekä tauluihinsa että lintuihinsa. Vau!  Lisäksi hän on kantanut pihansa täyteen pyöreitä kiviä koristeiksi ja reunustoiksi. Siis yksi kivenpyörittäjäheimon jäsen lisää.
Hän, minua pari vuotta nuorempi "eläkeläinen" on niin energinen ja taitava. Parhaillaan hänen lasitöitään on Kälviän vanhassa myllyssä olevassa näyttelyssä.  Olipa huikea kokemus tavata nämä ihmiset! Terveiset vaan Kälviälle ja kiitokset vielä Sinikka ja Hannu! Meille syntyi kivoja muistoja eväiksi arkipäivään.

Paluumatkalla poikkesimme Hirvaskankaalla tapaamassa prinssipuolison entistä kolleegaa ja katsastamassa heidän uutta kotiaan. Hieno paikka ja upea koti kerrassaan.

Paluu arkeen kävi hikisen ajomatkan kautta, tuskallisinta tietusti Simolle, joka läähätti ja joi vettä vähän väliä. Mökillä emme lämmittäneet sinä iltana saunaa, "löylyä" olimme saaneet tarpeeksemme automatkalla. Kesään kuuluu lämpö, mitä sitä valittamaan!

Mansikkakarnevaalit on varma keskikesän merkki. Myös mustikat alkavat kypsyä rantavarvikossa. Päivä kääntyy syksyä kohti. Pihassa lintujen viserrys on muuttunut poikasten opettamiseen, vain peippo lurauttaa vielä liverryksensä.  Rantakatajaan lennähti kaksi varpuslintua syömään katajanmarjoja. Liekö olleet tikliparistunta? Pitääpä katsoa lintukirjasta.

Kälviän kirkkoon oli lauantaiksi tuotu nukkepariskunta, joka sitten sunnuntaiksi oli viety vaivaisukon viereen. Veitikkamainen ilme ainakin nukeilla on, lienevät hyvän mielen ja ilon maskotteja?

Tai olisimmeko olleet me tässä kuvassa? Hih. Näyttävät niin tutuilta, mutta missäs Simo?

ORVOKKINI TUMMASILMÄ...

Posted by Picasa

Kesäkukkaseni ovat joka vuosi orvokkeja. Ripottelen niitä kotiin ja mökille kaikkiin kukkapatoihini. Ja erivärisiä, niistä se ilo syntyy! Usein olen ostanut muutaman sinisen tai valkoisen lobelian täyttämään kukkapataa, mutta tänä kesänä huomasin, miten hienosti maahumala (oik.alanurkan ruukussa myös) antaa vihreyttä. Otsikkolaulu jatkuu: kultasydän pieni, katsot aina lempeästi kun käy luokses tieni. Siis orvokkini tummasilmä!