tiistai 5. heinäkuuta 2011

HÄN KULKEVI KUIN YLI KUKKIEN....


Mitäs minä sanoin. Heti häiden jälkeen lööpit kirkuvat Monacon ruhtinaan jo neljästä lapsesta ja uuden ruhtinattaren pakoyrityksestä pois Monacosta jo hetki ennen häitä. Siltä se näytti, että virtaa ei oikein vihittävien välillä kulkenut. Enkä sitä enää edes ihmettele. Jos sulho oli jo neljän lapsen isä ja vielä poikamies, tulevaisuus hänen rinnallaan ei hyvää lupaa. Sanottiin ruhtinattaren passin olleen takavarikossa, joten kyseessä oli "pakkonaiminen".  Kunhan saa passin taas haltuunsa, katsotaan, palaako pikku-Monacoon päästyään matkustamaan. Voihan olla, että olen väärässä, minäkin. Ja toivon olevani. Mutta kyllä se Albert-pojultakin vaatii suunnan muutosta, että onni palaa lintukotoon.

Sää viileni ja aamulla tuuli kosteasti. Vaan eipä satanut, vaikka mustikat olisivat sitä tarvinneet yhtä hyvin kuin koko luonto. Kiertelin puutarhassa sydämen kyllyydestä katselemassa kukassa olevia pihakasvejani. Ja tältä näyttää:
Tähtiputki toista kesää kukkimassa.

Siniset kissankellot kaivettu Hartolasta tien varrelta. Isoja ja kauniita.

Harjaneilikat ovat alkujaan äitini kukkapenkistä kulkeutuneet mukana. Niissä on kaikenvärisiä, näyttääpä jo samassa kukkatertussakin olevan värimutaatioita.


Sormustinkukankin väri saattaa muuttua levitessään.


Mustilan ruusun hennot vaaleanpunaiset kukat.

Keväällä Tallinnasta pikkuruisena tuomani lumihiutale.

Tämä oli joku käenkukka, (sylvin blogista löysin nimen.)
Ruusuangervo

Sormustinkukkien "kynttilärivi"


Iso hirvenjuuri vasta nupulla, vaikka vartta on jo pari metriä.

Sinisiä ukonkelloja. Valkoiset eivät ole vielä auenneet.

Pajuangervo, kukkii myös vaaleanpunaisena 
Pelargonia 
Harjaneilikka

Tässäpä pläjäys pihan kukinnoista. Toinen puoli kuvista odottaa vielä postausta. Sitten joskus. Ja ruusut!
Posted by Picasa

22 kommenttia:

  1. Ihania kukkia.

    Näin perjantaina tv:ssä tuon morsiusparin ja ihmettelin, kun kovin oli kyllästyneen näköinen morsian.
    Jälkeenpäin en enää ihmetellut, kun tuli julkisuuteen näitä, sulhasen uusia lapsukaisia.

    VastaaPoista
  2. Voi mitä ihania kukkia.Kelpaa sielä tallustella ja tutkia kaunista kukkamerta.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukkia! Itsekin pyörittelin samaa asiaa, noista häistä nimittäin.

    VastaaPoista
  4. On tainnut tuo Monacon uusi ruhtinatar saattaa itsensä aika surkeaan liemeen. En ihmettele yhtään sitä, että hän on yrittänyt karata jo useampia kertoja---.

    Kauniita kukkia löytyy yhä lisää, tähtiputkea en tunnekaan<3

    Oikein hyvää ja mukavaa kesän jatkoa sinulle, Anja-Regina<3

    VastaaPoista
  5. Irmastiina; kiva että kommenttisi taas tulevat näkyviin! Nyt on mukavaa, kun pihalla on kukkivia pensaita ja kukkasia. Mulla nää on pitkin aluetta ilman sen isompaa suunnitelmaa. Nyt olen vähän kartoittanut ja syksyllä sitten myllään vähän eri järjestykseen.

    Maija; nyt kun ei ole enää niin helle, on kiva tallustella pihalla aamuvilakalla.

    Villiviini; niin, näytti morsio vakavalta ja sulho välinpitämättömältä. Vissiin Albertilla olis ollut jo vaihtoviikkojen aika!

    Aili-mummo; eipä ole kehuttava osa Charlene-rouvalla jos lööppien tarinat on totta. Sama piina kuin brittien hovissa oli. Mutta kunhan pyöräyttää kruununperijän, on "Mauri tehnyt tehtävänsä ja Mauri saa mennä!" Jospa ne sitten laskisivat todella menemään ja saisi vahingonkorvaukseksi ruhtinaalliset lunnaat.

    Tähtiputki ilmestyi vuosi sitten keväällä pihan reunustaan enkä tiennyt mikä se on. Selvisi, että tähtiputki, Sylvillä kukkii punaisena.

    Mustikat kypsyy, mökille pitäs jo päästä. Vähän kuin aasi heinäpaalien välissä, ei tiedä, kummastako söisi. Ans kattoo.
    Myös sinulle Aili mukavaa heinäkuun alkua.

    VastaaPoista
  6. Kauniisti kukkii puutarhassanne.
    Mustialan ruusu aukaisee täälläkin pian..

    Joo, eipä käy kateeksi uutta ruhtinatarta. Kultaisessa häkissä on.

    Heinäkuu. mansikkakuu täällä ja karnevaalit. Kari Tapiokin saa sen muistomerkkinsä ja pojalla kova urakka sunnuntaina.

    PS: On se vähän mustikkakuukin

    VastaaPoista
  7. Olipa taas ilo katsella kukkiasi.
    Meillä täällä Outokummussa on tänään ollut oikein kaunis sää. Ei liian kuuma, onneksi. Aurinko paistanut koko päivän.Mutta sadetta kaivataan täälläkin.
    Hyvää loppuviikkoa sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  8. Onpas täthiputki kaunis...

    Joku toimittaja (nainen) kirjoitti osuvasti, että 'saisi Albert olla kiitollinen, että kukaan synnytysikäinen hänelle suostuu.' Olen täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys;:Komeita on kukkia Sinulla ja tuli tuossa ruutanoita ruokittua tullessa:)
    Voihan se olla nuiden ruhtinaallisten avio-onni vähän niin ja näin ja kun vielä julkisuus siihen soppaan tuo oman höysteensä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

    VastaaPoista
  10. Onpas paljon ihania kukkasia, ja vähän erikoisempiakin! Harjaneilikat on tosi nättejä, minullakin on siemenpussi jossain... pitäis kokeilla vieläkö itävät. Tuo pelargoniakin taitaa olla vähän erikoisempi, nätti on!

    VastaaPoista
  11. Ruutanoita rupesin ruokkimaan, niin taas netti loppu, tänään pätkinnyt! Jopa kapulakin teki samaa, vissiin jotain vikoja täällä meijän kylällä! Kakarana ongittiin niitä,koska lähella oli "Vasikka-lampi", mutapojainen,ja iilimatonen...ei haitannut, ruutanoita tuli...;)Yritän uudestaan leikkiä niillä ruutanoilla, en ollut huomannuta aikasemmin, ovatko olleet!?

    VastaaPoista
  12. Niin ihania kukkasesi, vaan aina blogisi auettua katson kauan Simoa silmiin ja tekisi mieli pusutella kuonon päähän.Luulekto että lipaisisi kielellä, vai tökkäisikö tummun tuonnemaksi?
    En tajua kuinka olikaan tuo Simo syömmen varas, minä joka en isommin kissoista ja koirista piittaa.
    Meillä viime yönä satoi, kyllä mustikat ja vadelmat tykkää, poimija myös.Ei meillä mustikat vielä sinistä,hyvä ettei, koska ensi viikon reissussa olen.Poimihan sinä Anja mustikoita,minäkin taatusti myöhemmin.Kivat kesäkelit!

    VastaaPoista
  13. Minttuli; me ollaan maisemissa karnevaalien aikaan, mutta voi olla ettei malteta sinne kuitenkaan.
    Kari Tapion muistomerkillä joskus myöhemmin kesällä sitten poiketaan joskus.

    Ensimmäiset mustikat poimittiin tänään aamuvilakalla, nelisen litraa mutta...syödään kyllä.

    eila; ei tullut meille sadetta vielä. Terkut sinulle Outokumpuun!

    Leena Lumi; tähtiputkea on myös punaisena, minulla vain tämä joka ilmestyi kukkapenkkiin kai mullan mukana.
    Samaa mieltä Albertista.

    nenunen; ruutanoita on uimalammessani ja siksi läppäsin niitä myös tähän, hih.

    Anja; laita vaan multaan, harjaneilikka on jännä kun se siementää ja leviää ja värimutaatioita tulee tummanhehkuvasta aina valkoiseen ja niitäkin terttuja, joissa on useita sävyjä samassa.
    Tää pelargonia on joku harvinaisempi, hehkuva ja säkenöivän kaunis minustakin.

    Maikku; kiva kun tykkäsit ruokkia ruutanoita! Meillä niitä on oikeasti uimalammikossa, mihin tilasin niitä Lapualta ja tulivat muovipänikässä Matkahuollon kautta! Hullu minä!
    Ovat nää olleet tässä jokusen aikaa. Minäkin niitä välillä ruokin ja kasaan ajatuksiani.

    SinikkaHelena; olen miettinyt Simon kuvan vaihtamista aikuisemman koirulin kuvaan, mutta pienenä - ja toki isonakin - on niin söpönen etten ole hennonut. Lipaisi varmaan kielellään ja pusuttaisi koko naaman ja lopuksi lipsuttaisi korvantaukset! Simo on kovasti ystävällinen kaikille - paitsi toisille poikakoirille.
    Meille ei saatu sadetta. Mustikoita nelisen litraa nyt aamulla käsin. Lähen tästä niemeen hetkoseksi tarkistamaan, josko siellä jo kypsyvät ja mansikoita hakemaan kun on karnevaaliaika Suonenjoella.
    Mukavaa kurssiviikkoa sinulle, nauti kuningaskunnassa. Kivat kesäkelit sinulle myös.

    VastaaPoista
  14. Älä vaihda Simo kuvaa!Saan aina herkkyyskohtauksen kun katson, hellät tunteet tarpeellisia!

    VastaaPoista
  15. On sinulla ihana puutarha. Tuo lumihiutale näyttää vähän jasmikkeelta kukkiessaan, mutta lehdet näköjään erilaiset.

    VastaaPoista
  16. Kyllä on paljon kauniita kukkia pihassasi. Monet on tuttuja, minullakin aikoinaan olleita. Kun laiskuus on iskenyt rikkaruohojen poistoon ja kukkapenkkien kunnossapitoon niin montaa kukkasta meidän pihasta ei enää löydy:(
    Enpä ollut ainut kun hääseremoniaa ihmetteli kun luen kommenttejasi:) Kovasti ihmettelin hääparia, kovin rakastuneilta eivät näyttäneet):

    VastaaPoista
  17. Onpa kauniita kukkia.

    P.S. Olen uusi bloggari. Löysin sivusi Eila siskoni kautta :)

    VastaaPoista
  18. Ihana siellä nyt on kulkea kukkia kuvailemassa. Vettä olisi tarvittu, vaan eipä annettu.

    VastaaPoista
  19. No on siellä kukka poikineen. En muuten ymmärrä tuota Charlenen passijuttua. Kyllähän Monacosta pääsee ilman passia Italiaan tai Ranskaan eli olisi ollut mahdollisuus karata.

    VastaaPoista
  20. Kyllä on ihania kukkasia,sormustin kukka on kova leviämään,kaunis<3

    VastaaPoista
  21. Kauniita kukkia, huomaa että sinä olet viherpeukalo ;)

    VastaaPoista
  22. SinikkaHelena; eipä vaihdeta Simulin vauvakuvaa!

    Kirlah; lumihiutale on tiukasti mullan päällä leviävä, ostin myös hennon vaaleanpunaisen jonka vein haudalle. Siellä myös kauniisti levittäytyy. Harmi, että on vain yksivuotinen.

    Irma; en minäkään viitsi hirmusti rikkaruohoja kitkeä, joskus keväisin perusteellisemmin.

    Seija Koistinen; kiva kun löysit blogiini, käynpä kurkkaamassa vastavuoroisesti blogiasi!

    Unelma; ei tullut vielä vettä! Miehet laulaa joskus, että hän kulkevi kuin yli kuukkien.
    Että tässäpä kuukitaan....

    Allu; kaipa se ruhtinatar voi nyt karata kun on siellä etelä-Afrikassa jossakin!!

    ritva; sormustinkukka siementää ja väri muuttuu joskus ihan vaaleaksi. Olen antanut levittäytyä.

    maiju; en ole oikein viherpeukalo, kun ei ole mitään suunnitelmaa puutarhassani, siellä täällä kukkia ja pensaita ja omena- ja päärynäpuita sekä eril. luumuja, tyrniä, saskatonia jne. kirsikkaa.
    eikä oikein riitä into perussuunnitelmallisuuteen minulla, huithapeli kun olen.

    VastaaPoista