HE SANOIVAT: TAHDON

Perjantaina me neljä astelimme maistraatin ovesta sisään. Ehkäpä kahdella meistä oli enemmän perhosia vatsassa, olihan edessä juhlallisen lupauksen antaminen ja sormusten pujottaminen toinen toisensa vasemman käden nimettömään. Minä ja prinssipuoliso, me vanhat konkarit, olimme tehneet sen jo yli viisi vuosikymmentä sitten, mutta ehkäpä mekin hieman jännitimme Marja-Liisan ja Tapion ohella. 

Tämä reliefi oli kaunis yksityiskohta vihkihuoneen muuten karussa miljöössä. Mutta tunnelma oli lämmin ja välitön. Vihkipari vastasi heille esitettyyn kysymykseen "tahdotko" vakuuttavasti kumpikin tahtovansa, pujottivat sormukset liiton merkiksi ja suudelma sinetöi lupauksen. Perhoset hävisivät vatsasta ja heistä oli tullut virallisesti mies ja vaimo.

Vihkimisen jälkeen piipahdimme kahville läheiseen Cafe Cabrioleen ennen siirtymistämme Haikon kartanoon juhlistamaan tätä onnellista päivää.

Perillä Haikon kartanossa meille oli varattu "kantapöytä" kartanon juhlasalista. Oli aika kohottaa shampanjalasit vihityn parin onneksi.

Virallisesti nyt sama sukunimi! Morsiuskimppu vaaleanpunaisista ruusuista, sinisistä hortensian yksittäisistä kukista ja harsokukkaa kevennyksenä. 

Hääateria oli runsas ja maistuva. En muista nauttineeni niin hyvää ateriaa koskaan ennen (vuohenjuustokeitto, lohicarpaccio, savuhärkää á la Haikkoo, vadelmasorbetti/suklaamousse/marenki suklaakuoressa vadelmakastikkeella, osasinkohan kirjoittaa nämä oikein!). Maku erinomainen ja silmänruokaa täysillä.


Kartanon kirjastoon oli katettu kahvit neljälle ja vartavasten valmistettu hääkakku maistui vielä runsaan aterian jälkeen.

Kirjasto sijaitsee aivan Keltaisen salin vieressä. Tässä näkymä Keltaiseen saliin:

Kirjastossa kauppaneuvos Satu Tiivolan ja ed. miehensä Leo Vuoriston pronssiset rintakuvat Eila Hiltusen veistäminä.

Mainita ehkä kannattaa, että Tapiolla oli vuosikymmenten tärkeä rooli kartanon kunnostamissuunnitelmissa Vuoristojen aikaan, josta syystä "lukkarinrakkaus" kartanoon on säilynyt.


Mutta hääkakkuun: 

Kakun leikkaaminen sujui hienosti, tosin jalan polkeminen taisi unohtua, mutta sillä ei ole merkitystäkään parille, jolla on takanaan 32 yhteistä vuotta, niistä yli kaksi vuosikymmentä kihlautuneina.
Marssijärjestys perheessä on varmasti ehditty jo koetella ja hyväksi havaita.

Koska kirjastotila oli pelkästään meille varattu, saattoi "pelimanni" soitella häävalssin ja hääparin askeleet valssiin olivat hienosti hioutuneet, kevyesti nuorikko liiteli miehensä käsivarsilla.
(Minä toimin kuvaajana ja suurin osa kuvista on morsiamen kamerassa, joten en niitä pysty nyt tähän postaamaan. Harmi.)


Tyytyväisinä iltaan ja onnellisina päivän kohokohdista kävelimme kylpylän puolelle, missä jatkoimme vielä yhdessä oloamme ennen yöunia vierekkäisissä hotellihuoneissa.


Lauantai valkeni aurinkoisena. Piipahdettiin prinssipuolison kanssa aamu-uinnilla, kylpylässä kun oltiin. Sauna, porealtaat ja lämmin vastavirtaan uinti isossa altaassa vei viimeisetkin unenrippeet. Kartanon runsas aamiaispöytä odotti. Hieno sää houkutteli aamiaisen jälkeen kävelemään vielä kartanon puistoon.


Krookukset kukkivat eteläisellä seinustalla.

Kartano kylpi aamupäivän auringossa,  ja vaikka mereltä puhaltava tuuli olikin melkoisen kylmää, teimme kävelyretken  aina alas niemeen rantasaunalle saakka. 

Kotimatkalla haettiin Simo-koiruli hoidosta ja palattiin ihania hetkiä kokeneina tavalliseen lauantain iltapäivään.


Mutta silti:  haluan jatkaa Anna-Mari Kaskisen runon säkein vielä kiitokseksi ja onnen toivotukseksi Marja-Liisalle ja Tapiolle


          Minä sinua rakastan, tiedän sen.
          Se ei ole vain hetken huumaa.
          Se on nuotion hehku hiljainen
           ja roihua polttavan kuumaa.


           Se ei sammu, kun sammuvat hallayöt
           se ei kuole, kun maassa on routa.
           Se kestää arjet ja pehmeät yöt,
           se kestää, on myrsky tai pouta.


           Ja kun kuljemme raskain askelin,
           ja aika tuo murheita tupaan,
           pidän sinua kädestä silloinkin,
           yhä sinua rakastaa lupaan.

                         

              Minä sinua rakastan silloinkin,
              jos ehdimme korkeaan ikään.
              Olet edelleen minulle suloisin,
              ei hellyyttä sammuta mikään.


               Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat
               taikka kumaraan selkäsi taipuu.
               Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat,
               taas polvilleen rakkaus taipuu.


Monia onnentäyteisiä yhteisiä vuosia teille, Marja-Liisa ja Tapio.
Oli ihana jakaa kanssanne nämä hetket.