PÄÄSIÄISEN LUKUPLÄJÄYS

Pääsiäisen "luppoajalle" otin mukaan kaksi kirjaa, Liksomin Hytti no 6:n ja Shiverin Poikani Kevinin.

Liksomin kirjan kuvittelin lukevani yhdellä hotkaisulla, kun näytti niin ohueltakin. Mutta ei. Juutuin aina jonnekin Jenisein mutkaan kirjan päähenkilöiden mukana. Varsinainen lukuelämys kirja ei minusta ollut, ehkä olen niin vanha(naikainen), että en jaksaisi makustella toisten naimiskehuskelemisella tai sitten taas pihtaajan huorittelulla. Värikästä kieltä Rosa Liksomilta kuitenkin ja kirjan juoni johdattaa  suomalaista opiskelijatyttöä läpi silloisen Neuvostoliiton Moskovasta aina Ulan Batoriin asti. Huonoksi onnekseen tyttö joutuu junassa samaan vaunuun eli hyttiin kaalinlehtikorvaisen, keski-ikäisen miehen kanssa, jonka matka sujuu vodkan voimalla ja naisseikkailujen kehuskelulla. Juna pysähtelee asemilla aitoon neukkutapaan, ja matkustajille tulee mahdollisuus piipahtaa aina kulloisellakin asemapaikkakunnalla - ainakin hakemassa matkaevästä ja tietysti vodkaa. No onneksi  tytölle matkakumppani jättää hänet lopumatkaksi rauhaan ahdistelulta ja auttaa lopuksi tyttöä löytämään mongolien riimukirjoitukset, joiden takia tyttö tätä matkaa läpi Neukkulan halusi tehdä.
Kirja on elävää ja räväkkää tekstiä, mutta en todella voi sanoa, että siitä kovasti tykkäsin. Olen ahminut parempiakin suupaloja!


Shiverin Poikani Kevin oli pienipränttistä tekstiä paksussa pokkarimuodossa. Kirja muodostuu armenialaissyntyisen Evan yhteistä elämää kertaavista kirjeistä miehelleen, amerikkalaiselle Franklinille. Eva, uranainen,  matkustelee ja toimittaa opaskirjasia, miten eri paikkoihin voi matkustaa pikkurahalla. Franklin taas on mainostoimiston palveluksessa ja ajelee etsien kuvattavia kohteita mainoksiin. Näiden kahden tutustumisen jälkeen rakastuminen ei tapahdu ensisilmäyksellä, mutta lopulta he kuitenkin menevät naimisiin. Franklin ei välttämättä halunnut lasta. Eva taas halusi, vaikkakin samalla  jatkaa työtään, pyörittää firmaansa ja tutustua uusiin kohteisiin. Kun sitten perheen esikoispoika syntyy, Eva ei koe mitään sykähdyttäviä äidintunteita, pikemminkin vastenmielisyyttä. Franklin sensijaan lepertelee vauvalle ja syyllistää Evaa  hänen tunteettomuudestaan lasta kohtaan. Keviniksi kastettu poika elelee omassa maailmassaan,  käyttää vaippoja kuusivuotiaaksi, ei leiki leluillaan vaan rikkoo ne, eikä näytä kiinnostuvan mistään. Näyttää siltä, että mikään ei tunnu lapsesta miltään. Eva kokee voimattomuutta ja syyllisyyttä voimattomuudestaan. Kevin on isän lellikki, eikä Franklin usko poikaansa millään tavoin epänormaaliksi saati sitten pahaksi. Kevinin kasvettua isommaksi Eva haluaa toisen lapsen, vaikka Franklin jyrkästi vastustaa. Kun Evan toinen raskaus on pitkällä ja hän lopulta kertoo siitä miehelleen, tämä tuntee itsensä petetyksi ja väittää vaimonsa horjuttavan heidän avioliittoaan. Syntynyt tytär on  sitten enemmän Evan. Franklin vie poikaansa eri harrastuksiin, vaikka tämä ei innostu niistä. Viimein Franklin ostaa Kevinille jalkajousen Evan suureksi hämmästykseksi ja pettymykseksikin.


Shiver vie tarinaa perheen elämästä Evan kirjeiden kautta elävästi eteenpäin aina siihen torstaihin saakka, jolloin perheen elämä muuttui traagisesti. Perheen tavallinen torstaiaamu kouluun ja töihin lähtemisineen jäi heidän viimeiseksi yhteiseksi aamukseen.
Kevinin pirullinen, tarkasti suunnittelema väkivallanteko nousi yli muiden amerikkalaisten kouluampumistapausten. Näin Kevin oli sen myös halunnut ja tunsi ylpeyttä tekemästään.


Kirjan surullinen loppu - ja koko tarina sinänsä - jättää mieleen paljon kysymyksiä vanhempien vastuusta. Se pistää pohtimaan, voiko joku lapsi olla pohjimmiltaan niin paha kuin Kevin oli. Ja m
miten ylipäätään tällaiset väkivallanteot voitaisiin estää.


En tiedä miksi, mutta minun sympatiani ovat kuitenkin enemmän Evan puolella. Hän yritti ja yritti, vaikkakin heikoin tuloksin. Sen ainoan kerran, kun hän fyysisesti vahingoitti poikaa, hän sai Kevinissä aikaan positiivista kehittymistä. Franklin taas ummisti silmänsä pojan erilaisuudelta ja vähätteli Evan huomioita. Olisiko sittenkin totta, että "joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee" - vaikka Kevin itse kokikin saaneensa kunniaa ja mainetta teollaan.


Äidinrakkaus on kuitenkin vahvaa. Kaiken kokemansa jälkeen Eva käy vankilassa Keviniä tapaamassa. Kun Kevin sitten tuomionsa kärsittyään vapautuisi, Evan asunnossa olisi hänelle huone odottamassa. 


Poikani Kevin ei ole kaikkein helpointa luettavaa aiheensa vuoksi. Shiver on taitava kirjoittaja ja kirjaan on mahtunut monia huippuhienosti oivallettuja hetkiä. En tiedä, miten mies kokisi lukemansa, mutta minä naisena - ja äitinä - paljon samaistuin Evaan, vaikkakin uskon minulla olleen äidintunteet jokaisen lapseni kohdalla ihan normaalisti. Ja voiko tunteitaan pakottaa? Voiko äidin tunnekylmyys johtaa lapsen tunne-elämän epänormaaliin kehittymiseen? Vai onko sittenkin niin, että pahuus on joistakin meissä aivan luontaista jo syntymästä saakka? Ja ruokkiiko sitä lapsena koettu ristiriitainen vanhempien suhtautuminen lapseen?
Kaipa se kuitenkin on niin, että kohtalo on sattumien summa. Evan tunneköyhyys Keviniä kohtaan ja Franklinin yli-ihannointi antoivat Kevinille ohjakset, joilla hän piti perhettä otteessaan. Tästä kärsivät paitsi äiti, myös pikkusisko Celia. Franklin kohteli Keviniä aina ylikorostetun sydämellisesti, vaikka hänenkin äänestään kuulsi läpi hätä.  Vanhemmuus ei ole siis itsestäänselvyyttä. Siihenkin on oltava tietyt yhteiset pelisäännöt.
Mutta lukekaa kirja. Ainakin ajattelemisen aihetta se antaa, eikä taatusti jätä kylmäksi.


Kylmäksi ei myöskään jätä tämä "kinttukoukkukoira" lutunen, jonka sisällä on kuitenkin terhakka ja tarvittaessa ärhäkkäkin terrieri. Mitenkä sitäkin lienee kasvatettu, minä vaan kysyn!

Mukavan keväisiä viikonloppupäiviä!