sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

KESÄISTÄ ON

Melkein viikon ajan olen hissutellut, mitä lienen tupsanut huushollissa vaan. No kävin pari kertaa laulamassa ja nyt on laululipas laitettu kesäksi kiinni. Ainakin suurimmilta osin. Mutta päivät on madelleet ohitseni ilman, että olisin mitään aikaan saanut.


(Vedenpinta nousee!!!)
Kas, kävinhän minä Unelman kanssa uimassa Taasjärvessä maanantaina. Oli hurjan kylmää vettä. Ja tämä ystäväni taas muisti laittaa minulle hyvän lounaan ja olipa tuliaisiakin etelän matkaltaan. On ihana, että joku muistaa, on ihana että on ystävä. Sain häneltä ihanan hevosen ja pupuorkesteriin cellonsoittajan.

Torstain iltapuolella kävi toinen ystäväni ja yllätti ruusukimpulla,
ja olipa mukana myös kosmetiikkaakin kera suklaan. Tehtiin vähän kuin vaihtokauppaa, mustikoilla. 


Tänään tupsasin kuvienkäsittelyn kanssa, yritin nääs nääs tehdä kuvakansiota. En vaan osannut heti tai en ymmärtänyt ja siirryin toisen toimittajan sivuille. Ans kattoo ny, tuleeko hiirelle takkia. Näyttää kyllä tuluskukkarolta, hih.
Kevättä piti haistella ja nuuhkia koirulin kanssa. Ja todentotta, kun lämpömittari näytti kymmentä astetta, ulkona kukkivat jo pienet kevään airueet:




Ja elämää oli muurahaispesässä kuhinaksi asti. Tunnelin sepelillä kuvasin perhosen, siinä se lämmitteli auringossa. Sitruunaperhosesta en saanut kuvaa kun sillä oli liian kiire....
Lintujen konsertti oli taukoamaton. Uusiakin livertäjiä oli saapunut. Täytyypä tarkistaa nauhalta, kenen liverrys sieltä ylimpänä kuului.
Ja Simo nautti täysillä aurinkoisesta päivästä ulkorappusilla ja pitkällä lenkilläkin motarin takana. Nyt kellottelee tuossa tuolissa uupuneena pitkästä päivälenkistä. Huh.

Metsässä oli vielä paikoin lunta. Mutta aamulla oli ihana pulahtaa lammikkoon, joka on reunoja myöten täynnä sulaa vettä! Vai reunoilla hieman jäärengasta. Kesä on tulossa, takuuvarmasti.

18 kommenttia:

  1. Anja, tuo on masokismia;-) Kyllä sinä ja Unelma olette hurjia!

    Kuvittele: Yksi lumikello! Ja istutin kai sata. Myyrät vievät lumikellot ja tulppaanit, mutta tulppaaneista en olisi nyt ihan varma, sillä istutin ne Tulppaanitarhan Lumo -kirjan ohjeella reiällisiin muoviruukkuihin maahan ja pienisilmäinen kanaverkko päälle. Elämme jännittäviä aikoja...

    Mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, minulla on sellainen rasvapanssari uikkarin alla ettei heti kylmyys tunge läpi, hih! Mutta ihan oikeasti nyt aamulla omassa lätäkössä oli ihana pulahtaa. Ja vappuna pääsee mökkirantaan jos siellä ei olis enää niin paksua jääpatteria.
      Meillä lumikellot on voineet hienosti talven ja nyt on monta kukassa. Tulppaanejakin nousee, sipulit istutin kyllä ihan paljaaltaan joten lienee jokunen myyrän herkuksi joutunut. Ja sinivuokosta olen todella iloinen, se on varma kevään ja lähestyvän kesän merkki! Hauskaa viikkoa myös sinne saarelle.

      Poista
  2. Onpas keväistä, neitoperhokin ja heräillyt. Ja kukat, meillä ne uinuu vielä pääosin lumen alla. Mutta tällä säällä viimeistään vappuna pääsee tutkailemaan mitä sieltä paljastuukaan.
    On muuten hieno hevonen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tänään oli lämpöennätys yli kymmenen täälläkin. Vähitellen alkaa paljastua lumen alta uusi kasvu.
      Vappuna toivottavasti on sielläkin lumet alenneet, mökin kukkamaahan pitää kylvää kesäkukkien siemenet silloin.
      Hevonen on hieno, emaljoitua ja kullattua metallia. Olin ihan mykistynyt.

      Poista
  3. Nätit on tuliaiset, ja kukkaset auringossa, perhoset... kylläpä siellä on jo keväistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olin kyllä tuliaisista otettu! Niin, tämän perhosen sain kuvaan mutta sitruunaperhonen leijui edestakaisin ja en sitä enää saanut kameran linssiin.

      Poista
  4. Kyllä on keväistä,mutta uimaan kyllä en uskaltaisi,ootte te aika moisia:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun läpi talven käy pulahtamassa niin sitä jo ihan vaatii. Kohta toki päästään vapaissa vesissä lilluskelemaan.

      Poista
  5. Ihana ystävä toi sinulle kauniin tuliaisen.
    Ystävät ovat helmiä.
    ihania postauksia sinulle tuolla aikaisemminkin. Kävin niitä katselemassa, kun olen ollut poissa niin on jääneet väliin.
    Oikein mukavaa kevättä sinulle ja läheisillesi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tismalleen samaa mieltä, ystävät ovat helmiä. Ja vaikka yksi helmi, sitä kalliimpi.
      Kiitos kommentista, mukava jos viihdyit blogissani. Samoin sinulle ja Sulosellesi oikein keväisiä, lämpimiä päiviä kauniin puutarhasi keskellä.

      Poista
  6. HUI! Minusta tuntuu hirveältä uiminen kylmässä vedessä! Mutta iahna keväisiäö kuvia muuten... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ajatellut kylmiä väreitä kun lättäsin tuon kuvan uimisesta. Unelma on muuten vielä reippaampi kuin minä, jaksaa tallustella rantaan joka aamu kun minulla on vain parinkymmenen metrin matka lammikolle pihan laitaan.
      Ihanaa on kevään tulo kaikkiaan.

      Poista
  7. Ihania kukkasia kuvasit. Nuo ruusut kuin ne jotka minulta jäi edelliseen osoitteeseen. Aamurusko nimisiä olivat.Ihanaia! Ja nuo varhaiskevätkukkijat, varsinaiset ilostuttajat. Miksikä en aiemmin kukkasipuleihin hurahtanut, Nyt krookukset nousemassa,odotan innolla aukeamista. Syksyllä taatusti tuikin paljon lisää sipuleita.
    Intoisaa kevätkaipuuta! Simolle halistus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut aiemmin nähnyt näitä tulenvärisiä ruusuja, kovasti ilahduin. Minäkin päätin lisätä kukkasipuleita tuohon rinteeseen syksyllä. scillaa, lumikelloa ja helmihyasinttiä ja tökitän ne kovin lähelle toisiaan että saan näyttämään "matolta", nyt minulla on kukka siellä ja toinen täällä! Kivoja kevätpäiviä sinulle ja terkut Simolta.

      Poista
  8. Keväistä on siellä jo, ihania nuo kevään ensimmäiset kukkijat.
    Minäkin käyn talvella aina silloin tällöin avannossa, se on ihanaa. Nyt odotan, että tuosta lähijärvestä lähtee jäät, pääsen fillarilla uimaan. Aloitan uintikauden aina jo jäiden seassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet on likipitäen sulaneet - vain katolta tiputettu kasa vielä on jäljellä. Kevään ensimmäiset kukkijat heräävät heti lumen sulamisen jälkeen, sinivuokoista kovasti ilahduin.
      Uiminen kylmässä vedessä friskaa kummasti ja tekee hyvän olon!

      Poista
  9. Teillä onkin jo paljon kukkia herännyt talviunilta.
    Oli tosi mukava päivä silloin kun kävit. Saatiin päivitettyä kuulumiset ja uintikeikkakin oli mukava. Hyvä mieli jäi vierailustasi pitkäksi aikaa.
    Otetaan taas uusiksi pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, olit kuvaikonisi vaihtanut! Muutama kukkanen on jo ilahduttanut, nyt prinssipuoliso kerää havuja ja haravoi enimmät roskat kukkapenkkien päältä. Uintireissu oli ihan cool, vähän arvelutti tuota ottamaasi kuvaa laittaa tänne näytille, mutta hylje mikä hylje, hih. Kiva oli puhua suu makiaksi asti kun oli niin pitkä paussi ollut välillä.

      Poista