JOTAKIN SINUSTA

Käväisin viikolla kirjastossa ja nappasin mukaani kolme Heidi Köngäksen teosta: Vieras mies, Luvattu (tästä voit lukea http://leenalumi.blogspot.com/2012/03/luvattu.html)  ja kolmantena Jotakin sinusta. Lukaisin nämä kaikki peräperää. Aika kiehtovaa tekstiä. Eniten pidin - tai siis jopa hykertelin - tuota viimeistä Jotakin sinusta.

Kirja kertoo tarinaa sisaruksista, Mirjasta ja Soilista. Soili syntyy perheen kuopuksena, kaikkien hellimänä pikkusiskona, joka  tempautuu omaan elämäänsä, oman tiensä kulkijaksi varhain. Rakastuu muusikkoon, tulee raskaaksi. Antaa tyttärensä Margaretan kahden kuukauden ikäisenä sisarelleen Mirjalle, joka ei voi saada omaa lasta. Mirjasta tulee Margalle oikea äiti, joka sisarensa uhkailusta viedä tyttö lastenkotiin on valmis jopa pakenemaan lapsi mukanaan. Mirjan mies haluaisi, että he voisivat adoptoida Margan, mutta Soili ei siihen suostu.
Vasta kun Soilin tie vie Los Angelesiin ja avioon espanjalaisen Pedron kanssa hän kirjoittaa adoptiosuostumuksen ja Mirja voi huokaista helpotuksesta, ettei häneltä oteta lasta pois.


Köngäs kirjoittaa kirjaan koko 60-luvun vaihteen Ruotsiin muuttamiset, suomalaisten elämästä siellä "en finne igen" ja tarina siilautuu Margan kokemusten kautta. Hauskoja tapahtumia kielitaidottomille suomalaisille tehtaan työntekijöille sattuu alinomaa. Marga ei koe kelpaavansa koulutovereilleen ja häntä kiusataan. Yhtenä aiheena kiusaamiseen on Margan vaatteet, Mirjan ompelemat eikä kaupasta ostetut merkkivaatteet. 


Hauska tarina on Mäntän mummon tuleminen vierailulle Ruotsiin. Mummolle oli painotettu, että häntä tullaan vastaan eikä hän saa lähteä mihinkään lentoasemalta. Mummo seisoo koneen vieressä kentällä nahkapalakassi napakasti kainalossa ja vasta kun konekin on jo rullattu hänen takaansa pois, kaksi lentoemäntää pystyvät raahaamaan mummelin välissään terminaaliin, missä vastaanottajat odottelevat. 


Suomalaiset ovat paljon tekemisissä keskenään, iltaa istutaan, otetaan kirkasta ja välillä kiivastutaankin ihan häätöön asti.
Kaikille yhteistä on kaipuu kotimaahan ja heti kun se on mahdollista, perhe pakataan kotimatkalle.


Köngäs kuvaa Mäntän seutua ilmeikkäästi ja tarkasti. Mirjan ja Margan tarinaa kuljetetaan myös Soilin näkökulmasta. Kun Soili käy kotimaassa, hän kätkee kovuuden alle tunteensa tytärtään  Margaa kohtaan. Vuosia myöhemmin Pedron ilmoitettua Soilin kuolemasta jo aikuinen  Marga lentää  tyttärensä Sinin kanssa  Los Angelesiin tyhjentämään Soilin kotia ja tuo Soilin tuhkauurnan kotiseurakunnan multiin. Perheen salaisuus on menettänyt merkityksensä ja Marga tietää kantavansa sisimmässään aina pientä palasta biologisesta äidistään Soilista.


Kirja on elävä ja totuudenmukainen kuvaus suomalaisesta elämänmenosta, työn perästä Ruotsiin muuttamisesta, siellä elämisestä sekä kotiin palaamisesta. Teksti on nautittavaa,  humorististakin. Minä pidin kirjasta, helppoa ja luettavaa tekstiä ja tunne, että on itsekin kokenut jotakin vastaavaa silloin 60-luvulla.
Suosittelen mielihyvin lukuelämykseksi.

Tänä aamuna herättiin takatalveen. Pehmeää, valkoista lunta oli kertynyt reilut kymmenen senttiä maahan ja puiden oksille. Käytiin Simon kanssa saattelemassa prinssipuoliso bussiasemalle, jotta hän pääsee piipahtamaan Tallinnassa. Aura-autoa ei näkynyt vielä isommallakaan tiellä saati sitten meidän maantiellä. Hyvin kuitenkin selvittiin takaisin kotiin. Lähdin viemään Simon aamulenkille ja näin naapurin tienristeyksessä Mersu Viton, jonka kuljettaja hyppi autoon ja autostaan ulos. Taksi oli juuttunut kiinni mäenrinteeseen ja pyörät sutivat tyhjää kuljettajan yrittäessä päästä eteenpäin. Nopas, yritin auttaa työntämällä mutta ihan turhaan. Savinen hiekka vaan vatkautui takapyörien alla ja kuoppa syveni.
Kävin noutamassa lapion ja kuljettaja hikihatussa lapioi nuoskaa hiekansekaista lunta takapyörien edestä. Ei noussut pyörä urasta.
Lapioitiin pyörän takapuolelta hiekkaa esiin, pakittamalla hiukan pyörä nousi takaisin tien pinnalle ja poika pääsi jatkamaan matkaansa. Oli muuten suvikumit taksissa. Voihan se takatalvi näin yllättää ammattiautoilijatkin, ei pelkästään meitä "kesäköröttelijöitä", joilla on varmuudeksi vielä piikit alla.
No, aamun hyvä työ tuli tehtyä ja kannettiin lapio olalla takaisin autokatokseen. Lenkille lähdettiin uudemman kerran ja paremmalla onnella. Puhtaan valkoista maisemaa ihailtiin ja tehtiin jälkiä tien reunaan rikkumattomaan lumipeitteeseen. Simo was here!