TURHUUDEN MARKKINOILLA

Tänään pyhäinpäivänä piipahdin pääkaupungissa bussilla. Vanhassa Satamassa oli keräily- ja antiikkimarkkinat. Eilisen vesisateen vielä aamulla jatkuessa vähän epäilin, lähdenkö, mutta sitten uteliaisuus voitti. Onneksi. Tätä omissa nurkissa nököttämistä kun nyt on tullut monen sukkaparin verran eli riittävästi.

Sama tunnelma siellä markkinoilla  oli kuin ennenkin. Näytteille asettajia pilvin pimen, samoin käytävillä ajoittain ihan tunkua. Mutta hitaasti kiiruhtaen tungin nokkani jokaiseen putiikkiin ja arvostelevin ja asiantuntevin ilmein seurasin silmilläni tavarahyllystöt. Taisipa joissakin kohdin jopa kulmakarvani kohota, ohoh, tuo pytty minullakin, ja voi ei, samanlainen maljakko kuin minulla maksaa maltaita. Hyvää teki sielulle, myönnän huokeasti. Vaan eihän se ole hullu joka hintaa pyytää vaan se, joka siitä maltaita maksaa! Hipelöin montaakin mieleistäni esinettä, vaan onneksi jätin harkintaan ja hetken päästä huomasin, miten hyvin voin elää ilman tuotakin turhaketta.

Ihan ilman ostamista en kuitenkaan ulos satamarakennuksesta päässyt. Tsekkiläisen keramiikkataiteilijan D Urbachin tanssipari tarttui mukaani tingittyyn hintaan.

Tämän Urbachin töitä minulla on muutama ennestäänkin, joten tiesin, mitä ostin.

Punaista rubiinilasia näkyi usealla pöydällä. Aika kovissa hinnoissa, pienimmätkin alkaen reilusta kolmestakympistä kipale. Yhden pienen löysin kympillä ja se upposi kassiini.

Kuva ei oiken tee oikeutta tämän punahehkulle. Tosin minulla tämä on entuudestaan ja pikkuminiälle muistan antaneeni snapsilaseiksi tämän sarjan muut kuin punaisen lasin. Vaan haitanneeko jos kaksi on samanlaista!

Ja pieni karhuleimalla varustettu mininekka, se oikein huusi nimeäni erään ruotsalaisen myyjän hyllystä. 

Eipä sekään paljon maksanut, joten otin sen kokelmani täydennykseksi.

Olen kerännyt myös haitarinsoittajia - muitakin kuin tuon prinssipuolison jolla on huomenna konsertti, toisessa porukassa soittelee ja toista joutuu johtamaan varsinaisen sairastuttua. Niin haitarinsoittajat, eräällä myyjällä oli tarjolla puna-armeijan uniformupukuinen pieni figuuri. Kysyin hintaa ja ällistyin. Pyysi neljääsataa. Huh. Kiltisti laitoin sotilaan takaisin pöydälle. No, iloksi repesi sitten toisen myyjän luona, missä kysyin kasakkaduon hintaa. Myyjä hieman mietti ja sanoi siitä vähintään satasen haluavansa. Sinne jäi koska minulla on jo sellainen, en toki siitä ole muutama vuosi sitten paljoakaan pulittanut. Hyvä mieli kuin harakalla kun vähän käy "hinnoittelemassa" tällä tavoin omia hyllynlämmittäjiä.

Koruja, tauluja, huonekaluja, kirjoja, astioita, pitsiliinoja, virkattuja liinoja, postikortteja, mustetäytekyniä, nukkeja, ihan vaikka mitä. Reilun kahden tunnin taapertaminen tuntui jo jaloissa ja päätin suunnistaa ulko-ovelle. Siinäpä sitten vielä lähtiessä nappasin miniälle  kaksi viinilasia (arabian leimat vielä) hänen aiemmin saamansa neljän lisäksi. Ja soitin lapsenlapselle, ettei riko Muumilautastaan ja mukiaan, joiden hinta näytti olevan pilvissä myös.

Kovista - minun mielestäni - hinnoista huolimatta ihmisiä poistui onnellinen ilme kasvoillaan kantaen varovasti löytöjään pääkaupungin harmaaseen iltapäivään. Messut jatkuu huomenna, silloin taas riittää vaeltajia ja ostajiakin tavaroita tarjolle tuoneiden 120:n myyjän kauppaluukuilla. Maaliskuussa on seuraavat messut Vanhassa Satamassa. Nyt vedetään henkeä. 

Tänään on sytytetty kynttilät läheistemme haudoille. Lämpimät ja kaipaavat ajatukset ovat nousseet syvältä sisimmästämme ylös tähtiin, hautausmaa lainehtii valomerenä. Kaunista - ja samalla surullista.

Arvonta anja-reginan aitassa jatkuu vielä viikon, palkinnot edellisessä postauksessa! Vielä ehtii mukaan.