KILTTEYSVIIKOT

Ennen muinoin, kun vielä uskottiin joulupukkiin, aloitettiin tietoisesti olla entistä kiltimpiä joulun lähestyessä. Eipähän sitä koskaan tiennyt, mistä nurkasta tottu kurkisteli ja kirjaansa merkitsi itse kenenkin kiltteyden ja tuhmat temput.
Nyt tuo usko pukkiin on horjunut, tavaratalojen valtava joulurumba ja postipojan kotiin kantamat mainoslehdet herättävät kyllä kysymyksen, mihin pukkia tarvitaan, jos ihan itse käydään joululahjat ostamassa! Mutt silti. Joulussa on taikaa. Minäkin toivoin pukilta tiettyä lahjaa tänä jouluna. No pientä pölynimaisijaa. Eihän se mikään salaisuus ole. Kun auton imurointi keskusimuriin ei onnistu lyhyen imuletkun avulla. Saapahan nähdä, olenko imurini "ansainnut" kiltteydellä.

Kaikista maailman asioista on helppo marista. Epäkohtia on, ne on helpot huomata. Moni asia harmittaa totaalisesti. Päivä voi alkaa ihan "päin pyörän satulaa" ja mennä pilalle. Ja kuitenkin;  kaikki on paljolti itsestä kiinni. Omien korvien välissä on se asioihin suhtautumisen pointti. Hapannaamaisuus jää helposti "päälle".

Näin joulun lähestyessä on syytä ryhdistäytyä. Kääntää kajarit kiltteyteen ja tosissaan yrittää etsiä asioista pieniä positiivisia puolia. Helppoa se ei ole, mutta yrittänyttä ei laiteta, sanotaan.

Kun nyt marraskuun ankeina sadepäivinä aloittaa valmistautumisen kiltteysviikkoihin, voi joulukuun aloittaa jo suupielen kaaret hivenen yläviistoon. Josko silloin lumikin jo valkaisisi pihamaan...

Tässähän sitä haastetta on meille jokaiselle. Yritetään löytää ilonpisarat arjesta, ollaan ystävällisiä ja sallivia paitsi itsellemme myös lähipiirillemme. Ymmärretään, annetaan anteeksi ja pyydetään anteeksi. Nähdään ympärillämme oleva kauneus, luonnossa, kodissa, ihmisissä. Niitä on, ne pitää vain huomata.

Minä olen kiitollinen kohtalaisesta terveydestä, perheestä, Simosta. Asiat on mielestäni kaikinpuolin hyvin. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Kirkkaat värit riepumatossakaan eivät ole kirkkaita jos ei niitä voi verrata tummempiin. 

Olen lukenut iltaisin Hannu Lehtilän kirjaa Tarja Halosesta. On sanottu, että Halosesta joko pitää tai sitten ei. Samoin kirjasta. Minä pidin. Moni asia avautui Hannu Lehtilän teksteistä. Tarja Halonen on ollut monessa asiassa edelläkävijänä ja tienraivaajana. Rohkea, älykäs. Mitä siitä, jos on leveät leukaperät, pitkähkö nenä ja porkkanankeltainen tukka. Niistä ja "muumilaukusta" on riittänyt piikittelyä. Minun sympatiani Tarjaa kohtaan vahvistui kirjan lukemisen myötä. Kaikki eivät voi olla "kauniita ja rohkeita" mutta rohkeutta Tarja Haloselta ei ole koskaan puuttunut.Toki toivon menestystä nykyiselle presidentille, hänellä on toivottavasti paljon helpompaa. Ja asioillahan on aina puolensa ja puolensa....

Nyt päivän askareisiin. Mustikkapiirakka paistuu uunissa, odotellaan lapsenlasta kavereineen piipahtamaan. Simo loikoilee tuossa jalan päällä (kiinni pitää olla mammassa...), Elviksen häkki odottaa viikkosiivousta, samoin koko huusholli tarvitsee pölyjen imaisemista. Ja ikkunasta pyyhkäisen pienet koirulin henkäykset, aamuinen oravan käpymetsään kulkeminen pihapuun rungoilla saa koiran villiintymään.
Nyt minä aloitan kiltteysviikot. Toivon, että kelpaisi muillekin. Postaillaan positiivisesti ja nitistetään negatiivisuus. (Kunnes taas jokin ällö pläjähtää mielen sopukoista ja pakko sytkyttää se blogiin, hih ja huh...)
Kepeätä keskiviikkoa, ystävät.