torstai 10. kesäkuuta 2010

PIIPAHDUS SISEMPÄÄN SUOMEEN

Kotona taas. Maanantaina ajelin kahden lapsenlapseni ja koirulin kanssa kolmen sadan kilometrin matkan mökille. Siellä rakennusmiehet olivatkin jo nälkäisiä ja malttamatta odottivat kastrullikomeljanttaria pitämään sapuskapuolesta huolta. No, keittiöhommat nyt olivat pieni osa mummelin päivästä, keräilin kuusenkerkkiä ja keittelin niistä siirappia, perkasin kukkapenkkejä ja istuttelin loputkin pihakukat roikkumaan kuistin edustalle. "Kivipuutarhaani" lisäsin muutamia maksaruohoja ja vanhan rikkoutuneen kupittaan ruukun kumolleen! Näytti aika metkalta.

Kuikat - varmaankin ne poikapuoliset, jotka eivät ole kumppania löytäneet - parveilivat seitsemän kuikan parvessa saunarannassa. Nopea pulahdus näkymättömiin jätti seitsemän rengasta järven pintaan.
Joutsentakin kuvasin, mutta jäi niin kauas, että juuri ja juuri kuvaa suuremmaksi klikkaamalla näkyy!
Joo, tiedän jo zoomin kamerassani, mutta mutta....
Muutenkin olen hullaantunut tähän kesäiseen mielenmaisemaani, olipa sitten pilvet alhaalla tai sitten ei.

Vaan on meillä joku muu myös, joka seuraa laiturilla veden maisemaa. Tosin Simo vahti minun pulahtamistani Korppisen syliin. Eikä se vesi nyt enää niin kylmääkään. Lapsenlapsi istui saunassa jalat kylmässä vedessä totuttaakseen jalkojaan järven veteen. Uskaltautui sitten neljästi juoksemaan uimaan samalla saunareissulla.

Simo ja kuvajainen! Vesi on laskenut ja pian voi laituriponttoonit laittaa jatkoksi tähän pötköön.

Rakennusporukan projekti saada oma saunansa juhannukseksi kylpykuntoon eteni. Ja minä maalasin heidän mökkerönsä parven lattian. Kyllä vanha vielä osaa maalata yksiväristä lautalattiaa, hihhei! Ja lapset opettelivat ajamaan mönkijällä mökkien väliä aina pienestäkin syystä.

Tänään sitten oli todella lämmintä painella nelostietä alaspäin. Juuri kun olimme olleet puolimatkan kahvilla Hartolassa kuultiin uutisista, että jonkun matkaajan koko kuorma oli levinnyt nelostielle ja liikenne seis. Onneksi emme joutuneet siihen jonoon.

Home sweet home! Täällä uudet askareet odottamassa. Pienet reissutripit friskaavat eläkeläistä.

4 kommenttia:

  1. Kyllä suomalainen järvimaisema on kauneudessaan vertaansa vaille.
    Mitähän Simo mahtaa tuumia, kun oman kuvansa veden kalvossa näkee? Joskus olisi kiva tietää, mitä ajatuksia koirulien päässä liikkuu.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kaunis kuva Simosta. Et sitten kuvannut sitä kukkapenkkiä ruukkuineen :(

    VastaaPoista
  3. Simon kuva on huomiotaherättävä, sillä siinä on mukana sekä maa että taivas. Tulee aivan unenomainen olo ja uskon kirkkoherra Voitto Viroa, joka kirjoitti kirjassaan Veljeni, Toni, omasta koirastaan ja todisti, että koiralla on sielu. Tuo kuvahan huutaa Simon sielukkuutta;-)

    VastaaPoista
  4. Unelma, mehän aina todetaan, että Simo on enemmän kuin koira! Sielunmaisemaani aina kuvaan eri vuoden aikoina ja nautin suunnattomasti näkymästä mökin laiturilta.

    Amalia, kuvaan kyllä sen kivikkopenkin kunhan vähän tuuhettuu, nyt näyttää vielä tylsältä, vaikka tökkäsin sinne sen vihreän ruukunpuolikkaankin.

    Leena, minäkin tykästyin kuvaan niin että postasin sen näkyville. Koiralla on sielu, uskon myös, ja niin täytyy Simolla olla myös!

    VastaaPoista