KAKSI VANHAA PUUTA...

Niinpä. Tänään 52 vuotta sitten.  Nämä kaksi vanhaa puuta alkoivat jossain alla maan kaikenaikaa yhteen punoa juuriaan.Vaikka laulupiirissä tätä laulua laulettaessa joku laulajista sanoi, että tämä laulu on ihan tehty prinssipuolisosta ja minusta. No ei ole meistä tehty, mutta sateenpieksäntä on ihan tuttua ja toivon on antanut kevääseen katsominen. Vaikka nyt on jo taas syksy.

Tämä meidän takapihan hevoskastanja on juuri kuin me.  Toinen puoli jo tiputtamassa lehtiään (minä) ja toinen vaan porskuttaa vihreänä (hän). Aika hyvin. Ja kyse on yhdestä ja samasta hevoskastanjasta. Ja meistä. Yhdennäköisyyttä hevoskastanjalla ja meidän hääkuvalla!


Vuoden -59 syksyllä alkoi yhteinen elämä,  juurien yhteenpunominen. Ja vieläkin on tunne, että tekisi sen saman uudelleen. Eikäpä vaihtaen taitaisi sen  paremmaksi tulla. Puolin eikä toisin. Ja me oltiin silloin niin nuoria, niin nuoria... 

Ja nuoria ollaan vieläkin, mieleltämme ainakin. Kasassa on pitänyt rakkaus ja vaikka sade on pieksänyt joskus rankastikin, aina sateen jälkeen on paistanut aurinko. Niinkuin vanhan tätimme onnentoivotus silloin meille oli: vähän sadetta, hiukan tuulta, paljon, paljon aurinkoa.


Noista nuoruuden ajoista on tie ollut pitkä. Kompasteltukin on, myönnetään. Mutta kummasti sitä ihminen iän myötä seestyy.


Ja mitä saatiin aikaan! Nämä kolme:

Ja rakennettiin mökki, tiilitalo ja toinenkin. Hartiapankilla kaikki. Minä pidin nurkkatolppaa pystyssä ja prinssipuoliso naulasi. Ja talo pysyi pystyssä myrskysäät. Näyttää pysyvän tämä viimeinenkin.


Suurta onnea ja romantiikkaa harvalle osuu kohdalle. Arjen pienistä asioista pitää ilomuruset kerätä ja talteen laittaa. Joskus on oltu taloudellisesti todella tiukalla. Siitäpä on opittu ja eteenpäin menty.
Punottu vaan maan alla juuria entistä tiukemmin yhteen. Ja onneksi näin,  "jäljelle rakkaus, kiintymys jäivät, niinhän oi valkoinen ruusuin mun" lauletaan Ikaalisten Valkoisessa ruusussakin.

Eläkeläisinä, nyt kun ei enää ole mitään pakkoa söheltää suuntaan eikä toiseen, voi rauhoittua ja katsoa vähän taaksepäin. Aika korjaa mielestä pettymykset ja ikävät asiat unohtuu. Muistot kultaavat hyvät hetket ja onnenjyviä on tippunut tiellemme, vaikkei ne silloin tippuessaan edes onnenjyviltä näyttäneet. Jokaisesta yhteisestä päivästä uskallamme nauttia ja toivoa, että niitä jatkuisi. Se ei ole kuitenkaan meidän päätettävissämme. Niinkuin ei sateet eikä poutasäätkään.

Juha Tapion tulkinta kahdesta vanhasta puusta! Nautitaan.