MOKOMASTA MIELENI PAHOITIN?

Tämän ikäisenä pitäisi nousta puujaloilla ylös maan pinnalta ja jättää kaikki mieltä vaivaavat asiat muiden murheiksi. Vaan ei se niin yksinkertaisesti käy. Pienistä asioista päivän mittaan suivaantuu ja pönttö kihisee. Tekee mieli protestoida, vaan minkäs teet. Kiehut vaan liemissäsi.

Sihinä päässä alkoi, kun kurkkasin feissariin. Joo, olen neljän vuosikymmenen ajan - tai enemmänkin jo -  kutsunut prinssipuolisoa prinssipuolisoksi. Koska siihen liittyy tarina - tai kaksikin. Eikös nyt ole ihan selvä, että prinssipuolison pitää olla  vihitty puoliso, vrt. Englannin ja Tanskan hovit esimerkiksi, puoliso, joka kulkee pari metriä takanasi. Poikaystävät, joita nykyisin avoiksi kutsutaan, olivat ennen rakastajia, eivät prinssipuolisoita. Hm. Jos esmes Kingdomin Ellulla tuo Edinburgin Felipe olis avokkina, sitä taatusti kutsuttais rakastajaksi eikä prinssipuolisoksi. Maria Stuartillakin oli italialainen poikaystävä, rakastaja. Johdonmukaisuutta siis. Ei kai suotta nimekseni olisi Reginaa annettu. Myönnän, olen vanhanaikainen, olenhan vanha. Ja luvalla sanoen taidan alkaa kutsua avokkeja A Wokeiksi.  Niinkuin vanhaa autoa nakkipannuksi. Joo, sekopää olen, mutta tiukka.

Aamupäivällä oli jokaviikkoinen laulujuttu. Ajelin sinne yksikseni, koska vanhusviikosta johtuen osa porukasta oli jossakin esiintymässä. Vanha valkoinen autoni hyrähti hyvin käyntiin, olihan siinä upouusi akku ja öljyt vaihdettu. Ja vaihteet pelasi kuin ei koskaan ennen. Ajaminen tuntui kevyeltä ja auto nieli tietä tukevasti. Ja tän auton nyt vaihdoin pikkuiseen kirppuun! Vaan kaikkeansa se katuvi, joka nuorna naimistansa. Ensi viikolla on vaihto-operaatio sovittu. Nyyh.

No entäs sitten. Lähdin koirulin kanssa iltapäivälenkille. Ei satanut. Koiruli veti hihna soikeana kalliolle. Tunnelimaalarit olivat jättäneet maalipönttönsä ja kaukalonsa/telansa kuin susi p-kansa. Minusta vain suttumaalarit jättävät jätteensä luontoon, ne jotka osaavat oikeasti tehdä "taidetta" osaavat viedä tyhjentyneet roskapurkkinsa mennessään roskikseen. En halua, että lenkkipolustani tulee kaatopaikka (nyt kun se on ollut pitkään siistinä).

No, ei se vielä mitään. Jatkettiin kalliolle. Joskus kerroinkin, että sinne raahaamamme puinen penkki oli kivillä moukaroitu päreiksi. Jotenkin tänään ne laudanpalaset siellä kallionpäällä otti taas silmään ja aivoon. Kun tekis mieli levähtää, missäs istut? Ei sen pitänyt ketään haitata siellä, meidän maallammehan se oli. Omalla kalliollamme. Pitäskö jokaisen jo aidata tonttinsa sähköaidalla? Tuntui kurjalta.

Simo haistoi suon reunassa jäniksen jäljet ja veti suolle päin. No joo. Kurkistetaanpa, ,onko suolla karpaloita. Taskussa on aina muovipussukka, jos sitä sattus tarvitsemaan.

Sateen jäljiltä hetteistä ja märkää. Nokialainen upposi melkein vartta myöten. Eikä karpalon karpaloa. Kyllä minä mielen pahoitin. Ei niitä sieltä kukaan ole kerännyt, niitä ei vaan ole ollutkaan. Eihän täällä ollut puolukoitakaan poimittavaksi, kuinkas sitten karpaloitakaan. 

Uutisissa kerrottiin, että tupossa on hanskat lyöty pöytään. Että sellainen neuvotteluprosessi. Kyllä minä siitäkin mieleni pahoitin. Eikä mielialaa nostanut edes neuvotellut Kreikan vakuudet.

Mutta jotain positiivistakin. Kun ei karpaloita, keräsin suppilovahveroita. Puoli muovikassillista, vaikka en niitä nyt oikein olisi tarvinnutkaan. Ja siivosin ne kotiin tultuani. Olin muuten unohtanut kääntää hellan levyn nollille lähtiessäni. Vaan pysyipä sapuskat lämpimänä prinssipuolisolle, kun hän oli taas yksinkertaisen maalaistrion keikalla (mies, tuoli ja haitari) vanhainkodissa. Nyt vietetään valtakunnallista  vanhusviikkoa, joten joka päivälle on hänellä laulattamista ja soittamista.

Vaan huolellisuutta, rouvaseni. Olet jo niin ikänainen ikäväinen, että helposti jää levy päälle. Sekä sanallinen että sähkölevy. Jepjep.

Nyt tämä lähtee surauttamaan plenderillä pirtelön. Ja tuosta aloitetusta kirjasta, Kirjeitä kiven alle, tuntuu syntyvän huikea lukukokemus jo niiden sivujen perusteella, mitä viime yönä ahmin yöpalakseni. Kivaa ja rentouttavaa on siis tiedossa häivyttämään pienet mielenpahoittamiset tältäkin päivältä.


Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Eikä kaikesta nyt sittenkään mieli pahoitu, varsinkaan tähänastiset  elämänkokemukset omaavalta ikäihmiseltä. Hih.