KARPALOSUOLLA

Syksyiset päivät menevät hujahtamalla ohi. Aina väliin aurinkoa ja sitten vuorostaan sadetta ja tuulta. Viime yönä tuuli repi viimeisetkin lehdet jo kellastuneista koivuista ja uimalammikko kannatteli niitä kuin kultahippuja aamulla uimaan mennessä. 


Viikonvaihde oli lempeän lämmin ja aurinkoinen. Ajeltiin lauantaina aamusta jo mökille päin. Perillä kaikki hyvin. Jo talviteloilleen laitettu mökki nökötti niemen nokassa, emme mekään ryhtyneet sitten enempää ovia availemaan ja lämmittämään vaan suosiolla ajelimme emäpitäjän kirkonkylään yöpymään. Simo otti heti levon kannalta käytyään ensin lukemassa kirkonkylän tyttökoirien viestit puiston poluilta.

Vietiin mökiltä telkkari mennessämme ja taas kerran töpselit irti -systeemi hävitti digistä muut paitsi kaupalliset kanavat. Jäi Uutisvuoto katsomatta, mutta väliäkö hällä. Unta pollaan ja aamulla reippaina karpalosuolle.

Tänne Turkkilammen rannoille pitää varustautua kumisaappain. Simon tassut upposivat polvea myöten, samoin minulla nokialainen lähes samoin. Mutta karpaloita löytyi. Kypsimmät niistä olivat kuin isoja punaisia lasihelmiä, läpikuultavia auringon säteiden osuessa niihin. Osa karpaloista oli vielä puuhelmien kaltaisia, kovia mutta kauniita. 

Minulle joka syksyinen karpaloretki Turkkilammelle on ehdoton. Auringon lämmittäessä on kiva poimia karpaloita, isokokoisista astia täyttyy nopeasti. Joskus on toki suo ollut jo riitteessä, kun olen sinne päässyt ämpäreineni. Mutta nyt nautin joka henkäyksellä kauniista syksyn maisemasta, lämpimästä säästä, punaisista karpaloista ja pienen koirulin uteliaisuudesta lammen rantahetteiköillä.  Muistelin, montako vuotta siitä on kun meillä on tämä oma lampi ollut, olin vielä töissä silloin, kun lampi ympäristöineen ostettiin. Siis varmaan pari vuosikymmentä sitten.


Puolilta päivin ajeltiin takaisin mökille. Pika-ateria mikrolla lämmitettynä ja takkapuita pojalle peräkärryyn, jonka oli jättänyt meidän kyytiimme kotimatkalle. Piipahdin vielä tarkistamassa kantarellipaikat ennen lähtöä. Löytyi mukavasti, vaikka osaa oli jo pakkanen purrut ja vesisade lötjännyt. Hyvissä ajoin päästiin sitten tien päälle kohti kotia. Takakontissa viitisen litraa karpaloita ja pari litraa kantarelleja.

Pussitin karpalot pakkaseen ja kiehautin myös kantarellit.

Taas on talven varaksi vaihtelua.


Turkkilammella ei näkynyt sorsia. Tokko vielä lienevät sisäistäneet, että saisivat siellä rauhassa olla. Niinkuin hirvet ja kauriitkin. Joskus aikaisemmin maa oli annettu hirviporukalle, mutta yhtenä syksynä autoni tuulilasiin jätetty "mulkkupysäköinti" -lappunen aiheutti sopimuksen irtisanomisen. Olin pysäköinyt oman tonttimme tiensivuun jonkun mielestä väärin. Suivaantuuhan sitä rouva vähemmästäkin. Ainakin minä, emmekä uusineet sopimusta. 


Poissa hyvä, kotona paras. Nyt pitäisi ryhdistäytyä. Hyvistä päätöksistä huolimatta vasta keittiön ikkuna on pesty. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Pesen tämän viikon aikana. Äsken keittelin Unelman ohjeen mukaan suppishilloa. Olin kyllä jo päättänyt antaa suppisten olla oravien ruokana, mutta eilen illalla Simon lenkillä poimin pienen ämpärillisen kuitenkin. Nyt ovat nekin purkeissa tekeytymässä herkuiksi. Kun säästää saadessansa, on ottaa tarvitessaan, sanoi mummoni aikoinaan.
Sanoipa muuten senkin, että "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Olin heittänyt kuistin tuolille muutamia räsymaton pätkiä muka odottamaan, josko painepesurilla pesisin tai veisin mökille rantaan. Vaan siinä niitä kääntelin aina pois tieltäni. Maanantaina kun aurinko paistoi täydeltä terältä minäkin sain puhtia ja pesin matot. Pesin myös saunaosaston seiniä myöten sen jälkeen. Matot saivat valustua ulkona kahtena aurinkoisena syyspäivänä. Niin, joka tyynen makaa, se tuulen soutaa. Varon jättämästä asioita näin viime tippaan. Kesällä olisivat matot nopeasti ulkona kuivuneet täyteen kesän raikkautta.