tiistai 11. lokakuuta 2011

KIRJEITÄ KIVEN ALLE

Tänään sain sen loppuun luetuksi. Marja Leena Virtanen on taitava kirjoittaja. Hän sitoo kirjan kolmen sukupolven naisten tarinat yhteen pienenä kuolleen Marketan kautta. Kirja on kuin kokoelma novelleja evakkonaisten elämästä ensin Karjalassa, sitten sodan karkoittamina ja elämän jatkumisesta uuden asuinpaikan löydyttyä. 


Kirjan henkilöistä nousee ensimmäisenä Siviä, jonka äiti Mari nuorena joutui mustikkamättäälle Viktorin raiskaamaksi. Mari naitettiin nopeasti kuivankälväkälle Luukakselle, joka ei Marista lämmennyt, mutta piti Siviästä kuin omasta lapsestaan, jopa niin, että hemmotteli Siviää Marin motkotuksista huolimatta.   Mari ei saanut Luukakselta rakkautta eikä läheisyyttä, niinpä hän tyydytti seksuaaliset tarpeensa tämän isän Untamon kanssa salaa tämän kamarissa.


Siviä rakastui nuorena suunnattomasti mustakiehkuraiseen Kaarloon, joka vingutti viuluaan. Äitinsä, Työn vastustuksesta huolimatta Siviä sai Kaarlonsa, ja tämän kanssa ensin kaksospojat, sitten tyttären Riikan ja toisen tyttären, Marketan. Marketta oli heiveröinen ja häälyi elämän ja kuoleman rajalla. Kaarlon isä tuuditti Markettaa vielä, kun evakkoon lähtö oli edessä. Marketta kuitenkin kuoli jo Karjalassa ja lopuksi isä Kaarlo toi pienen arkun evakkomatkalla mukanaan. Siviälle pojat olivat kaikki kaikessa eikä hän näyttänyt tytärtään suuresti surevankaan.


Asettauduttuaan uuteen asuinpaikkaan Siviä synnytti jälleen tytön, joka kastettiin kuolleen Marketan mukaan.  Tämä Marketta kirjoitti kuolleelle kaimalleen kirjeitä ja hautasi ne kivien alle ja maan sisään. Marketta, joka oli omissa oloissaan oleva ja vähän eristäytynyt, pohti kirjeissään kaikkia mieltään askarruttavia asioita kuolleen sisarensa kanssa. Siviästä ei ollut naiseksi kasvamiseen liittyvistä asioistakaan tyttärilleen neuvojaksi. Hänellä oli omissa myrskyissään riittävästi soutamista...


Siviän mies Kaarlo teki hevosvaljaisiin luokkeja ja myi niitä markkinoilla. Siviä oli mustasukkainen - ja aiheesta. Kostoksi Siviä mielipahasta selvittyään maalasi saunan lauteet sinisiksi. Siitäpä Kaarlo lopun aikaa muistaisi luokkeja taivutellessaan aviorikoksensa. Vanhemmiten Kaarlo alkoi maalata tauluja ja kaupitella niitä markkinoilla, kun traktorit korvasivat hevosen eikä luokkeja enää tarvittu. 


Vanha Mari kutoi aina sukkaa kävellessäänkin. Kirjailija kuvaa Marin kutomistakin hauskasti, sukanneule valuu kutomisen myötä pikkuhiljaa alas lattiaa kohti.


Luukas, Siviän isä ja Marin mies, piti kalastamisesta ja hänellä oli aina kalakaverinaan nokkeluuksia lateleva Eljas. Miesten ollessa kalareissullaan myrskyn noustessa Siviä lämmitti saunan, laittoi ruuan valmiiksi ja lähti miehiä etsimään rannalta. Kun nämä märkinä sitten vihdoin tulivat rantaan, Mari huolehti heidät kotiin ja saunaan. Muisti sitten, ettei antanut miehille pyyhkeitä mukaan. Lähti viemään niitä saunaan, avasi saunan oven ja tajusi, mitä nämä miehet siellä olivat keskenään tekemässä. Siitä paikasta Mari lähti veljiensä luo, sopi veljensä Alpon kanssa yhteisestä taloudesta ja haki omat tavaransa Luukkaan luota. 


Siviä, joka jäi isänsä luokse, löysi Luukkaan myöhemmin riihestä roikkumasta ja peri Luukkaan varallisuuden, josta oli hyötyä myöhemmin Kaarlon vanhempien hoitamisessakin. Maria tarvittiin vielä hautaamaan miestään Luukasta, vaikka hän ensin kieltäytyikin tulemasta.


Siviän ja Kaarlon pojat lukivat Helsingissä insinööreiksi ja elivät omaa elämäänsä. Tytär Riikka peri myöhemmin mummonsa Marin omaisuuden, josta Siviä ensin ole vähän katkera, kääräisi heti jo äitinsä kuoltua tämän hopeiset kermakon ja sokerikon kassinsa pohjalle, mutta palautti sitten huomatessaan, että Mari oli häntäkin testamentissaan muistanut.


Markettakin luki ylioppilaaksi, josta Siviä oli kovasti ylpeä; harvemmin siirtolaisperheistä kolmea ylioppilasta! Sitä kannatti jo juhlia vaikka naapureiden kateuden herättämiseksi.
Yliopistossa opiskeltuaan Marketta kuitenkin palaa kotiin hoitamaan isäänsä Kaarloa. Torikauppiaalta hän väkinäisesti ostaa kannellisen korin, jolla hän tuo myös kaupungista löytämänsä Mirrin kotona olevan kissansa kaveriksi.


Kirjeitä kiven alle -kirjaa on sanottu rakkaudettomaksi ja ankeaksi sen vuoksi, ettei siinä rakkaus välity  sukupolvien välillä. Mietin, miten se voisikaan välittyä, kun ainoa todellinen rakkaus löytyy vain Siviän ja Kaarlon ensimmäisistä yhteisistä vuosista Karjalassa. Kaikki muut suhteet ovat täynnä häpeää, salaisuuksia. Näiden vaiheiden kovettamat ihmiset ovat kuitenkin toisaalta inhimillisiä, heidän kaltaisiaan kohtaloita on ollut - ja edelleenkin on olemassa. Ainakin minä samaistuin monessa kohtaa kirjan kuvaamiin tilanteisiin, miksiköhän?


Kirjan kieli on sanoinkuvaamattoman värikästä,  tietyn paikan karjalan murretta. Ehkä tämä kuvakieli saa kirjan henkilöt tuntumaan niin todellisilta. Kirjeitä kiven alle on lukunautinto, jota ei voi jättää kesken. Parhaita tänä vuonna lukemiani kotimaisia kirjoja, ehdottomasti. Kiitos Leena Lumi, että toit tämänkin kirjan lukulistalleni.





17 kommenttia:

  1. Oi kun kuulostaa... no ei voi sanoa että hyvältä, mutta varmasti hyvää luettavaa? :) itse olen lukenut Enni Mustosen kirjoja, ja kadonnut niitä lukiessani tunneiksi kerrallaan :)

    VastaaPoista
  2. Kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Mukavasti kerroit.

    VastaaPoista
  3. Hei Anja-Regina!

    Ihan varmasti tuollaisia ihmiskohtaloita on ja on ollut. Ennen ei puhuttu eikä varsinkaan näytetty mitään lämpimiin tunteisiin viittaavaa. Vihan kyllä sai näyttää, se oli sallitua, muu ei.;/

    Lapsen ruumiillinen kurittaminen oli sitä rakkautta, jota vanhemmat osoittivat lastaan kohtaan. Koulun kaunokirjoitusvihkossa toistettiin lausetta: "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Kas siinä ne rakkauden osoitukset...

    Kerroit hyvin kirjan juonen.<3

    Pitää kysellä tuota teosta kirjastosta.

    Oikein hyvää keskiviikkopäivää sinulle, Anja, ja kiitos postauksesta<3

    VastaaPoista
  4. Nyt toivottelen vaan IHANAA päivänjatkoa..kakku uunissa..vieraat tulossa..

    VastaaPoista
  5. Kukkahattuneiti; jep, Mustoset on täälläkin luettu. Mutta kokeilepa lukea toisenlaista arjen kuvausta, tämä kirja on todella - kaikesta ehkä epäromanttisuudestaan huolimatta - lukemisen arvoinen.

    Unelma; jos haluat lukea tämän, lainaan mielelläni.

    Aili-mummo; eipä todella ennen näytetty tunteita, päinvastoin lapsen intoa johonkin painettiin alas vähintään väheksymällä ellei nyt jopa ivailemalla. Onneksi nykyään on toisin. Toivottavasti nykylapset saavat kasvaa itseluottamuksen ilmapiirissä.
    Niin, selkäsauna tuli herkästi ennen pienimmästäkin. Onneksi niistä muistaa ainoastaan ne, jotka omasta mielestä tuli täysin aiheettomasti, sillä niitäkin oli. Ehkä itse olin jollain tapaa sijaiskärsijän asemassakin. Mutta onneksi olen voinut kääntää voitokseni kaiken menneisyydessä kokemani. Heiveröisen alun jälkeen tunnen itseni suht vahvaksi nykyään.
    Terkut sinulle, kiitos kommentistasi ja mukavaa viikon keskimmäistä päivää.

    Riitta Sinikka; samoin sinulle ihanaa päivää ja mukavia kahvihetkiä vieraittesi parissa.

    VastaaPoista
  6. Olet ahkera lukija.
    Voi kun minäkin jaksaisin keskittyä lukemiseen.
    Olen sellanen ikiliikkuja.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. sylvi; sain innokkeen Leena Lumin kirja-arvostelusta näihin kolmeen viimeksi lukemaani. Muuten luen kyllä paljon aikakauslehtiä, olen tosin jo alkanut tilauksia toppuuttelemaankin. Lukemisen nälkä on vaan....

    VastaaPoista
  8. Jo kirjan nimi Kirjeitä kiven alle on kiinnostava. Ja nyt kun kirjan sisältöä meille avaat, jään miettimään heidän kohtaloitaan. Paljon salaisuuksia, häpeää. Kuvaako kirjailija seksuaalisuuden (aktit) viitteenomaisesti vai kohtisuoraan?

    Kirjat ovat siitä lempeitä ystäviä, että jos lukeminen paikoin tuntuu liian rankalta, voi pitää tauon, mietiskellä ja jatkaa sitten taas lukumatkaa. Tämä kirja piti sinua kuitenkin otteessaan koko ajan ja murre inhimillisti heidät...

    VastaaPoista
  9. Lastu; kirja on ehdottomasti parhaita lukemiani kotimaisia kirjoja. Pidin kirjan kielestä; murteesta ja tilanteiden kuvailevasta kerronnasta. Monesti ajattelin, miten kirjailija on "nähnyt" kuvaamiensa ihmisten elämän, käyttänyt niin oivallisia kuvia kielessään. Siis; pidin kirjasta, sen kerronnan tyylistä eikä minua häirinnyt rakkaudettomuus. Elämä entisinä aikoina oli juuri tällaista, vaan kukapa sen paremmin osaisi kertoa kuin M L Virtanen tässä kirjassa. Aina sodan alkamisesta nykypäivään asti.

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla, että sinäkin pidit. Laitoin tuon kirjan jo suomalaisten kirjojen toivelistalle. Jospa itsenäisyyspäivänä tulevat vieraani jaksaisivat kantaa mukanaan muutaman kirjan.

    VastaaPoista
  11. Allu; mukavia lukuhetkiä tämän kirjan parissa, jonka toivottavasti saat vieraittesi mukana.

    VastaaPoista
  12. Anja, olen samaa mieltä: Tähän voi samaistua. Myös minä.

    Koneeni jatkaa jössimistään, joten en pysty NYT jatkamaan pidemmästi, mutta linkitän arvostelusi blogiini tämän kirjan kohdalle.

    VastaaPoista
  13. Jokohan minullekin malliksi kirja-aiheita tulevaisuutta ajatellen.
    Lauantainen reumalääkärireissu antoi entisestään rajoitteita käsityöskentelyyn. Olkapääkipuhan kohta vuoden kiusallaan rajanvetoa käynyt työskentelyjen suhteen.
    Ultrat paljasti yhden jänteen katkennee, toisen olevan katkeamaisillaan, limapussintulehdus ja nestettä puhkteerattiin sekä pari kortisoonipiikkiä laittoi tohtori. Sanoi että vastedes ei sitten kuuseen kurkotella, sillä aiemmin revenneen kiertäjäkalvosimen operoinnin jälkeen enää remonttia mahdoton tehdä. Sanoin lääkärille että pitkän aikaa ollutkin suunta katajaan kapsahtelu, ei kuuseen kurkottelu. Alaspäin tuntuu suunta minulla monessakin mielessä, mutta hyvä näinkin.
    Jospa löydän lukemisen kun jo esteellinnen moneen muuhun.

    VastaaPoista
  14. Leena Lumi; harmi, että koneesi on yhteistyöhaluton. Mutta kirjasta pidimme molemmat.

    SinikkaHelena; voi että sun olkapääsi! Kun olet ollut niin ahkera käsilläsi tekemään kaikenlaista. Mutta lukemisen ilo varmasti löytyy, vaikka se ei kyllä korvaa sitä kaikkea, mitä luovuudestasi on kummunnut. No, alaspäin tässä mennään, maata kohti, kasvetaankin ihan alassuuntaan. Nuo olkapääongelmat on kiusallisia, ku niiihin ei ole korjausmahdollisuuksia. Tiedän sen serkustasi, joka maanviljelijä eikä paljon mitään pysty nostelemaan. Sinäkin varmasti olet voimaa käyttänyt taivutellessasi harjateräksiä ja kantaessasi kivikuormia. Minä taisin päästä säikähdyksellä kämmäämisestä sienimetsässä; polvi on jo parempi ja olkapää helpottanut. Kai minua auttoi se hevosbalsami.

    Kiva, että pääsitte lomalta lentämään takaisin. Siellä lämpimässä kun oli lentojen kanssa ongelmia.

    VastaaPoista
  15. Anja, yritän taas. Siis jos joku sanoo tätä synkäksi, niin tämähän on suorastaan iloinen kirja Oksasen ahdistavaan Puhdistukseen verrattuna. Toisaalta, tämä on monen totta. Minä en huomannut kirjassa mitään, mikä ei olisi mahdollista.

    Jos musitat viime vuodelta sellaisen kirjan, joka koski sitä, miten evakkotaival, kaksi kertaa kodista lähteminen, on vaikuttanut sen ajan lapsiin ja nuoriin ja miten se näkyy heissä heidän elämänsä kautta, niin siinä oli asiaa ja se on aivan samaa, mitä Marja-Leena kirjoittaa. En näe eroa. Säkkiin tuli liian paljon kannettavaa ja se purettiin tavalla tai toisella muihin tai johonkin. Aikuiset, jotka sieltä lähtivät olivat niin kiinni uuden rakentaisessa, että he selvisivät. Mammani oli kuin elämän aurinko. Pappani omalla tavallaan myös. Jatkosta en voi kertoa paljoakaan, mutta kyllä me serkkjen kanssa on monenmoista pohdittu...

    Keskustelin tänään Marja-Leenan kanssa ja vinkkasin hänelle, että lukee myös sinun arvostelusi. Hän ei ollut koneen lähelläkään, joten sanoin, että löytää helposti minun arvostelun kautta ja ensimmäinen nimi, joka on Anja.

    Sinä kirjoitit tästä kuten se oli. Äitini luki kirjan ja hän ei ymmärtänyt. Lukko? Äitini on siis kova yleensä lukemaan, mutta tätä hän, evakko ei ymmärtänyt. Ja nyt minun pitäisi kuulemma sitten ensi kesänä lähteä Viipuriin. Valkjärvelle en enää lähde. Se on nyt nähty ja koettu. En tiedä vielä...

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  16. PS. Marja-Leenasta on juttua Kodin Kuvalehdessä no 20.

    VastaaPoista
  17. Leena Lumi; minusta kaikki kirjan tapahtumat olivat realistisia, koettuja. Voi olla, että nyt jo ikääntyneet evakkoon joutuneet kokevat kirjan tarinat rajuiksi, aikahan kultaa muistoja aina. Minä elin mukana kirjan tarinoissa, aina kunkin naisen näkökulmasta ja tunsin, että niinhän se kaikki on todella tapahtunut. Ihailen kirjailijan sujavaa kerrontaa ja uskomattomia meilleyhtymiä, minä todella pidin kirjasta ja odotan aikaa kuluvan, että voin lukea sen uudelleen.
    Täytyypä katsoa juttu Kodin Kuvalehdestä. Kiitos vinkistä.
    Mukavaa - sateista kylläkin - keskiviikkopäivää!

    VastaaPoista