perjantai 7. lokakuuta 2011

PYYKKÄRINPOLKKA

Kirjoituspiirissä kasataan yhteistä antologiaa. Minulta on sinne tyrkyllä tekstin lisäksi pari runoa. Tänään ope pyysi tekemään laulun jo entisen pariksi. 
Tulin kotiin ja perhe odotti ruokaa. Siinä keitellessäni muistin, miten ennenvanhaan pestiin pyykit kesäisin rannalla. Iso muuripata vaan tulelle ja pyykit siihen. En muista, missä sitä lipeäkiveä käytettiin, mutta matot pestiin juuriharjalla ja suovalla. Suopaakin keitettiin lapsuudessani kotona. Kunnes tuli mäntysuopa. Mutta tällainen 

PYYKKÄRINPOLKKA

Rantatöyräällä pyykkipata kiehuu,
puiden välissä naruilla liehuu
tuulessa kirjavat pöksyt ja paidat,
kirkkaina hohtavat raidat.

Rannalle kantoi naapurin Maikki
likaiset pyykit ja mattonsa kaikki!
On mäntysuopaa ja järvestä vettä.
Ja puhdasta syntyy, että!

Pata se kiehua porisee,
laiturilta vesi vain lorisee.
Pian on puhtaita rievut kaikki
ja tyytyväinen on Maikki.

Aurinko taivaalta porottaa,
tuulessa lakanatkin kuivaksi saa.
Polkkaa voi tanssia rannalla,
on pyykit jo puhtaina.

(sävel Nujulan polkan)
Nää tässä on tosin flanellipaitarvistöstä meidän pihalta eikä Maikin pyykistä!!!

13 kommenttia:

  1. Mina muistelen lapsuudestani,etta sita lipeakivea kaytettiin valkoisen pyykin keittamiseen.
    Mantysuovalla pestyt matot ja ulkona tuulessa kuivatut tuoksuvat aivan ihanalle.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Vau! Mun pitäis varmaan myös keksiä jotain vastaavaa, ei ehkä vaan riimitystaito riittäisi!
    Jos huomenna sais siivotuksi ja silitetyksi pyykkejä kun olis vastaava polkka!

    VastaaPoista
  3. Muistanpa minäkin lipeäkiven, tosin hämärästi, ja suovan myös ja muuripadankin.
    Pyykkäripolkkaa hyräillen mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Sateenkaari; muistan sen valkean lipeäkiven, sitä pidettiin vaarallisena. Mukavaa viikonloppua sinulle sinne etelään.

    Auli; siitä vaan polkkaa riimittämään. Minulla meni mistiin, kun Nujulan polkan nuotilla menee paremmin kuin säkkijärveläisellä, vaan haitanneeko!

    Minttuli; muuripadassa rannalla valkopyykkiä keitettiin. Jep, Nujulan polkkana menee paremmin rimmit ja stämmit. hih.

    VastaaPoista
  5. Onpas kiva polkka :) mummuni on minulle kertoillut noita vanhoja juttuja ja pyykinpesutarinoita, ihmettelen vieläkin, että mihin meidän aikamme nykyään menee, kun kone tekee senkin homman ja silti ei mitään muka kerkiä....

    VastaaPoista
  6. Tuopa oli kaunisista luettavaa, hymy tuli huulille. Taidan tuosta innostua laittamaan pyykinpesukoneen päälle.

    Mukavaa Lauantaita!

    VastaaPoista
  7. Me pestiin saunassa ja, rannalla me käytiin huuhtelemassa. Kyllä somia paleli syksyisin, huh huh. ihan viluttaa kun ajattelenkin.
    Saippuaa tehtiin elukoista.
    Kiva polska.
    Pyykit narulla on ihana kuva.

    VastaaPoista
  8. Hauska polkka. Ja voi miten ihana koira sinulla on! Mulla on koirakuume, ja etsin sopivaa rotua, jotta voin puhua miehen avoimeksi uudelle perheenjäsenelle ;)

    VastaaPoista
  9. Helmi-Maaria; Simo on ihana, vaikka onkin seropi eli kahta rotua, parsonterrieri äiti ja amerikan rottaterrieri isä. Mutta hyvä on tullut sekoituksesta, on perheen ilon aihe, kiltti ja mamman kultapoika! Välilä tuntuu, että perheen ykkönen. Mutta saakin olla.

    VastaaPoista
  10. Moi Anjuska!

    Hauskan polkan olet kirjoittanut, onnittelut siitä! Kiva että teette yhdessä antogian , hauska muisto teille kirjoituspiiriläisille<3

    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle, ja perheellesi<3

    VastaaPoista
  11. Olipa riemullinen runo, ihanaa.

    Lipeäkivi on vaarallista myrkkyä, sillä valkaistiin lakanoita ja pöytäliinoja. Kiveä liotettiin ensin vedessä ja siitä syntyvää liuosta kaadettiin pyykkipataan. Syövyttävää ainetta, jos joutui iholle.

    VastaaPoista
  12. Kyllä on mukava polkka,kyllä muistan kotona tehtyä saippuaa,ja saunan padassa keitettiin valko pyykit,ja rannalle huuhtomaan.oikein hyvää viikon loppua<3

    VastaaPoista
  13. sarppu; minäkin muistan mustan pyykkipadan porisemassa rannalla!

    maiju; ei muuta kuin pyykit pyörimään.

    sylvi; niin meilläkin tehtiin, saunapadassa keitettiin pyykit ja järvessä - talvella avannossa paljain käsin - niitä sitten huljuteltiin. Ja suopaa keitettiin teurasjätteistä (?).

    Aili-mummo; saa nähdä, kelpaako polkkani antologiaan, mihin on toinen laulunomainen runoni jo hyväksytty. Samoin sinulle mukavaa viikonvaihdetta.

    Unelma; polkaksi meni tää laulu, kuvastanee mielialan kohoamista! Minä muistan sen lipeäkiven valkoisina levyinä. Siitä aina varoiteltiin.

    ritva; onneksi nyt on pesukoneet. Ei muuta kuin koneeseen pyykit, pulverit perään ja pyörimään. Puhdasta tulee ja helpolla kyllä päästään.

    VastaaPoista