keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

TÄÄLLÄ SIMO, TERVE!

Hei taas! Me ollaan kotona taas. Minulla oli melkoisen hauska pääsiäismatka mökille, mutta mukava on olla takaisin kotoisissa maisemissa, sohvan selustalla päivystämässä. 
Kiirastorstaina heti aamuraksut syötyäni halusin pihalle ja suoraan autoon odottamaan, sillä tajusin, että lähdössä ollaan kun mamma kantoi kasseja ja kylmälaukkua alas rappusille. Vähän jännitti, vaikka toki tiesinkin, että mökille mennään, olihan siitä ollut kovasti puhetta.
Ja hyvissä ajoin päästiin matkaan. Aurinko paistoi ja halusin istua mamman sylissä. Entäs jos ne hankkii mulle oman turvavyön, silloin mun pitää olla hihnassa koko matkan? Kukas silloin kulkee penkkien välissä ja säätää penkkilämmityksiä päälle ja pois?


Hartolassa kävin lukemassa paikalliset postit Jari-Pekan lumipenkasta. Makoilin auton piippuhyllyllä ja odottelin, mitä hyvää mamma tuo minulle kahvilasta. Ja toihan se. Nam.
Mökillä oli turkasen kylmää vaikka rantapenger olikin sulanut. Piti pistää takki päälle, takka ja hella sytytettiin ja saunan ja saunamökin uunit myös. Pappa etsi liiteristä jääkairan ja teki sillä pienen pyöreän onkiavannon. Huh miten jää olikin paksua! Illalla ajeltiin kirkolle, ei mökillä heti tarkene nukkua talven jälkeen. Aamulla sitten palattiin niemeen ja lämmittäminen jatkui. Aurinko paistoi, vaikka "Pitkäperjantaina päivä on aina pilvinen". Aurinkoinen sää houkutteli kävelemään jäälle ja saareen, missä kiipeilin kalliolla ja tutkin kaikki kivien kolot molemmissa saarissa.





Jäällä juokseminen oli hauskaa, välillä jäin kuuntelemaan, haukkuuko Karo niemessä, välillä retuutin papan rukkasta ja sitten taas juoksin nuuhkimassa ketun jälkiä. Oli kivaa.
Me tehtiin saarien ympäri lenkki monta kertaa päivässä. Jäällä oli hiihtäjiä, kävelijöitä ja pilkkimiehiä. Jotkut ajoivat jopa autolla ja mönkijöillä. Kaikki nauttivat aurinkoisesta pääsiäissäästä.


Mökin pihasta kaadettiin kolme isoa puuta. Mamma oli vähän kauhuissaan ainakin siitä isosta (25 m) korkeasta kuusesta, että jos se kaatuukin aitan päälle. Vaan ei huolta. Kaikki meni hyvin. Risuja kasattiin jäälle venerantaan ja poltettiin pääsiäistulia.
Saatiin piha siistiksi. Havuoksia jäi kyllä paljon vielä juhannuskokkoonkin.
Välillä piti vähän levätäkin, jäällä juokseminen "pää kolmantena jalkana" otti voimille. Pappa tarjosi viilipurkin nuolemista, mämmistä en oikein tykännytkään, mutta viili ja marjat, nam.
Hyvä oli palvelu. Joka ilta lököilin saunan löylyissä ja yöt nukuin mamman peiton alla saunamökissä. Oli oikein "kissanpäivät" mökillä. Ja kyllä mammasta ja papastakin oli kiva pääsiäinen mökillä. Mutta arvaatkaapas, ketä kaikkia sitten siellä tapasinkaan! Ihan uuden tuttavuudenkin. Siitä kerron seuraavassa postauksessa, sillä mamman mielestä tämä on jo niin hurjan pitkä tarina, ettei tätä kukaan jaksa lukea alusta loppuun. Siispä näkemisiin ja terveisin Simo.





9 kommenttia:

  1. Olipas Simolla mukava pääsiäisen matka. Himmu oli ihan kateellinen kun kerroin mitä kaikkea oli Simolle sattunut reisussa haistelemiseksi. Simo on ollut reipas poika .

    VastaaPoista
  2. Olipas Simolla onnen päivät! Taisihan ne olla kyllä muillakin mökkimatkalaisilla. Komeat kalliot ja kivet siellä lähimaastossa, se seutu on kyllä hienoa!

    VastaaPoista
  3. Ihmeen älykäs koira, kirjoittakin ihan itse;))

    Kiitos kaunis postuksestasi, Simo Sallinpoika Hurtta;DD

    Terveisiä myös mammallesi.<333

    VastaaPoista
  4. Simolle terveisiä; vielä ei ollut liian pitkä tarina luettavaksi, noin mielenkiintoista jaksaa lukea vaikka miten paljon. Mukava on kuitenkin tietää että lisää kivaa tarinaa on tulossa:)

    VastaaPoista
  5. Ompa Simolla ollut hauska pääsiäinen,miten mahtavat maisemat jäällä:))

    VastaaPoista
  6. Kiitos vaan , Simo, pääsiäiskuulumisista.
    Jylhät kivilouhokset siellä saaressa, onneksi et juossut avantoon. :-)

    VastaaPoista
  7. Onpas samanoloisia maisemia kuin miun kotijärvellä:)

    VastaaPoista
  8. Kyllä Simolla oli kiva pääsiäismatka mökille tuttuihin paikkoihin. Simo kiittää kaikista kommenteista ja jatkaa uudella postauksella vielä mökkireissunsa kohokohdista.

    VastaaPoista