keskiviikko 9. toukokuuta 2012

KEVÄTKATSELMUS

Viime yö meni pyöriskellessä, kun lukaisin eilen myöhään sähköpostini. Hampurilaiset serkkupoikani ovat tulossa elokuussa Unkarin reissunsa jälkeen Suomeen ja minäpä sitten jo mietin heille ohjelmaa elokuun pariksi viikoksi. Siinä sitten käänsin kylkeä ja puhetta saksankieliseksi. Aamulla heräsin puhelimen pirinään enkä oikein tiennyt, missä olenkaan. No hukassa tietysti. Kuppi kahvia piristi kummasti ja pääsin käyntiin.
Pihalla paistoi jo aurinko täysillä. Pikkulammikon sammakkovauvat lilluivat vielä vihreäksi muuttuneessa kutulimassaan, kaikk yhes koos.


Simo vahtasi sisiliskoja ja  äiti- vai isäkö lienee -sammakkoa, joka molskahti lammen rantaveteen.  Mutta rentukka, ah tämä voinkeltainen kevään kukka, se oli avannut kasvonsa kohti aurinkoa ja hehkuin kuin vain keltainen rentukankukka voi.
Kukkapenkistä nosti päätään myös helmihyasintit sekä iso vaaleanpunainen. Olen aina joulukukkien hyasinttimukulat upottanut keväällä multaan ja hyvin ne talvehtivat.

Hevoskastanjassa ja Tuurenpihlajassa on pitkät lehtisilmut. Ja vuokot, niiden iloisia silmiä ei väsy katselemaan.



Keltavuokko avaa silmänsä aina vähän muita myöhemmin.


Onnenpensas on röyhähtänyt täyteen keltaisuteensa.
Scillat ja posliinihyasintit kukkivat omenapuiden juurilla ja myyrien torjumiseksi istutetut sadat pikkunarsissit ja isommatkin ovat kukassa. Myös esikot, sekä keltainen että syvän tummanpunainen kukkivat. Pieniä sinisiä tuoksuorvokkeja lymyää puutarhassa pensaiden juurilla. Ja eilen istutetussa omenapuu Hetassa on yksi ainokainen nuppu!


Kallion kosteissa ja aurinkoisissa poukamissa on mustikat avaamassa kukkiaan. Toivottavasti lämpöä riittää turvaamaan tulevan sadon. Metsämaitikan sirkkalehdet on jo näkyvissä ja vanamon hentoja kukkavarsia pilkistää tarkasti katsoessa.


Laskevan auringon valo siivilöityi jo reilusti hiirenkorvilla olevien koivujen läpi, oli kuin oviverho synkempään metsään. Silti kumisaappaat on metsälenkillä ehdottomat. Punaiset nokialaiseni alkoivat hapertua saumoista ja jätin ne mökille vappuna. Pitipä hankkia uudet ja tykästyin Ristomatti Ratian vaaleansinisiin. Niillä on kiva lampsia vesilammikoissakin. Mutta kesä, se on ihan ovella.
Pääskysiäkin on jo kuulema nähty. Meillä tosin närhipariskunta kantaa risuja autokatoksen läpi autotallin vintille. Ja siellähän on jo oravaperhe! Ans kattoo, säilyykö sopu!


No, ei ihan pelkkää pihan katselua tämä päivä. Paistoin perheelle pellillisen jauhelihapihvejä,   ja samantien omena- ja mustikkapiirakan. Voi että omenapiirakasta tuli syksyinen omenien säilöntätuoksu! Mutta eihän nyt ole vielä edes kesä ehtinyt perille.
Tällaista lätinää tää nyt on tänäinen postaus. Ehkä joskus sitten enemmän asiaa...kin.











26 kommenttia:

  1. Kiitos Anja ja Simo kun sain kulkea kanssanne katselemassa kevättä , joka näyttäisi olevan edellä meitä! Kyllä täälläkin scillat kukkii ja narsissit aloittavat juuri.. Nyt sataa vettä, hyvähän sekin tähän aikaan, jospa se kesä on jo aivan nurkan takana... Katselin muitakin postauksiasi pitkästä aikaa, mukavia juttuja !
    Iloitaan kesän tulosta !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinun kommenttisi, ritvau. Meillä ehkä on kesäntulo lähempänä, vaikka yöt on vielä kovin vilpoisia. Aamu oli aurinkoinen mutta nyt tipahtelee jo vesipisaroita, sadetta on luvattu useaksikin päiväksi.
      Kiva jos tykkäsit jutustelustani, itsestä tuntuu välillä aika tyhjänpäiväiseltä kun samoja asioita jauhaa ja tietysti Simosta aina ja joka postauksessa.
      Totta, iloitaan kesän lähenemisestä.

      Poista
  2. Kyllä niin ihana kevätpostaus kuin olla ja voi. Kevät on noille koiruleillekkin juhlaa, voi sitä hajujen määrää!
    Blogissani on sinulle viesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Simollekin kirjeitä riitti metsäpolulla, siksakkasi eestaas ja välillä oli kuono kohti pilviä.
      Kiitos mummeli, käyn kurkistamassa heti blogiisi!

      Poista
  3. Porukat liikuu kesäaikaan, ulkomaita myöten! Minä taidan päässä huokeemalla, koska mun kohteeni on ohikulku paikka, pysähdytään ja jatketaa.Yks on varannu varmuudeksi korteeri paikkaa!?
    Onneksi sataa, joten vaihan kohta konetta, tilalle tulee ompelukone. Housun punttit ois lyhennettävä, oikeestaan kolmista housuista. Ovat retkottaneet jo viikon tossa olkkarin sohvalla. Päätin myös tuunata farkkuhameesta liivimekon, partsilla istumiseen. Paksu puuvillalangas imee hyvin hikeä hanurin puolelta kun istun muovituolilla auringossa. Hajotin vanhat farkut ja siintä tulee se yläosa....toivottavasti.. tai sitten ei tulekaan..;D
    Kesämieltä ja hyviä suunitelmia toivotan...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin köijätä ne köriläät myös mökille "rentoutumaan", saapa nähdä.
      Muutama vesipisara täälläkin, vaikka aamu alkoi aurinkoisena. Pitäsköhän minunkin alkaa tuunaustalkoot; siivoilin vaatehuonetta ja "löysin" prinssipuolison kuudet jo vanhat mutta ei kulahtaneet housut, joita sovitteli eikä suostunut roskissäkkiin laittamaan. Kyllä minä ne salaa sujautan tai pussitan keräykseen. Farkkukangas on kyllä hyvä käytössä, helppo pesta ja oikenee narulla kuivuessaan. Olet tarmokas nainen. Suoria saumoja ompelukseesi ja sateen jälkeen aurinkoa!

      Poista
  4. Voi onhan tuossa asiaa vaikka kuinka paljon. Paljon kukkia on jo teillä pihapiiriä kaunistamassa. Hyasinttikin on upea.
    Simolla siellä nyt kevätkirjeitä riittää, kun kaverit ovat viestejä jättäneet.
    On varmaankin mukavaa saada sukulaisia vierailulle, siinä riittääkin miettimistä. Kaksi viikkoa ohjelmaa. No, kesäisessä Suomessa löytyy vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ystäväiseni, ei vedä vertoja sinun puutarhallesi tämä minun hajasijoitettu räpellykseni.
      Simo on kovin kiinnostunut sisiliskoista ja yhden jo nitisti kuistin rapun alta, harmi.
      Siis tällä kielitaidolla on varmasti hiki pinnassa elokuun kaksi viimeistä viikkoa. Taidan lähettää ne muutamaksi päiväksi Allegrolla Pietariin, hih.

      Poista
  5. Asiaa taas sinulla piisasi.
    Kauniisti siellä jo kukkii.
    Oi vesi tuli kielelle piirakkastasi

    Mukavia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sylvi, minä useimmin leivon mustikkapiirakkaa, mutta nyt otin pakastimesta omenaviipaleet ja voi miten keittiössä tuoksuikaan syksyinen omenoiden säilöntä!

      Poista
  6. Kauniita ovat kukat!
    Itse en ole saanut jouluhyasinttia koskaan pihalla kukkimaan, vaikka joka vuosi ne uskollisesti sinne kiikutankin;) Mikä lie vikana...
    Hyvää päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei hyasinttisi nouse kukkimaan. Minulla ovat suht. syvällä mehevässä mullassa ja aina keväisin kukassa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Rantakasvi.

      Poista
  7. Aivan ihanat kukat!

    Tuota keltavuokkoa minäkin olen "metsäsätänyt", mutta en ole tarhoilla sitä nähnyt myytävän...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain keltavuokon juurakon joskus vuosikymmen sitten, nyt se on levinnyt ja siementää ympärilleen niin, että pihan laidassa metsikössä on jo pari isoa saareketta keltavuokkoja. Pitäskö syksyllä laittaa sulle siemeniä?

      Poista
  8. Ihanat kevätkukat loistavat kilpaa toistensa kanssa;DDD

    Oikein ihanaa viikon jatkoa, Anja-Regina.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili, samoin sinulle mukavaa viikonloppua, nyt siellä itäisessa Suomessa näyttää satelevan, samoin täällä tulee rännin täydeltä kuuroja. Onneksi ei sentään sokeita...hih. Huono vitsi.

      Poista
  9. Ihana kevätkierros!
    Ei kuki minulla risut eikä kivikokoelmat, krookukset kylläkin ja tulppaanit jököttää ryhdikkäänä,eivät vielä kukin kukoista.Syksyllä uusittu perennapenkki näyttää virkeältä,jospa siitä myöhemmin iloa.
    alkaisi edes tuo uusittu nurmikko vihertämään,kosteutta on saatu, lämpö puuttuu.
    Simolla riittää iloa joka vuodenaikaan, onnenkoiruli hän!
    Iloa sinulle ja prinssipuolisollesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime öisen sateen jälkeen nurtsi on ihan vihreänä ja etanat hiipii tien yli...tosin niille on tarjolla etanamyrkkyä marjapensaiden alla. Perennoita minäkin kiertelin katsastamassa ja kaikki näyttää talvesta selvinneen. Goji-marjan puskia tilasin ja ne istutettiin aamullla sateen lomassa. Muut taimet vielä paketissa (ananasmansikka, salkoruusu ym.) ja osa odottaa mökille viemistä.
      Simo ei tykkää sateisesta pihasta, hyvä että pissalle saan sen menemään. Hienohelma koiruli. Tuossapa taas päikkäreitään uneksii.
      Samoin sinulle ja ukulillesi iloa ja kevätmieltä.

      Poista
  10. Ihana postaus! Onpa siellä jo paljon kukkia! Meillä on vielä kaikki ihan aluillaan. Tämä on jotenkin sellainen tontti,että kaikki kestää, ennenkuin ryhtyvät kasvamaan / kukkimaan..Mutta kivaa, kun tulevat edes myöhempäänkin. Mulla on myös saappaiden osto edessä, saapasvalintasi kuulostaa ihanilta! Mukavaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Robbarista ostin sinisaappaat ja kovasti tykkään, kympin halvemmatkin kuin punaiset nokialaiset. Katsotaan, miten kauan kestävät. Onhan ne Ristomatin.
      Meillä on piha ja puutarha keltaisenaan narsisseista ja onnenpensaasta. Tulppaanitkin jo pitkällä varrella ja nuput isoja. Uusia taimia tilasin ja niitä nyt sijoittelen vapaille väliköille.
      Viikonloppuja sinulle Riitta Sinikka.

      Poista
  11. Onpa kauniita kevätkukkia siellä jo, ja paljon! Minullakin jossain taitaa tallessa olla hyasintin sipulit, pitääpä yrittää muistaa käydän ne multaan työntämässä jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiva vaan hyasintinsipulit multaan, ensi keväänä sitten viimeistään kukkivat iloksesi. Myös ne kukkakorin vihreät havupuut olen onnistuneesti siirtänyt pihalle ja niistä näkyy kehkeytyvän jonkin sortin tuijaa.
      Terkkuja kaimaseni.

      Poista
  12. Huomasin juuri, että viime yönä ovat aunneet nuorimpien tuurenpihjoidemme lehdet. Seuraavaksi sitten pilvikirsikat aukaisevat kukkansa. Scilla on vajaassa 30 vuodessa levinnyt siniseksi matoksi kaikkialle. Siinä vaatimaton ja kiitollinen kevään kaunistus.

    Hyvä idea istuttaa nuo hyasintit maahan. Minä nyt sitä jouluruusun elonmerkkiä vartoon.

    Kaunista viikonloppua sinulle & co!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein saman huomion, nopeasti venyivät silmut lehdiksi asti. Scilla leviää omenapuiden alla. Minulla on valkea jouluruusu ollut monta vuotta, hengissä, vaan ei kukan kukkaa. Ehkä maan laatu on vääränlaista. Olen jo pariin otteeseen sen muuttanut uuteen paikkaan.
      Samoin sinulle mukavaa viikonloppua ja ihanaa äitienpäivää.

      Poista
  13. Kaunis kukkahetki tämä postaus! <3

    VastaaPoista