PÄIVÄ TUKHOLMASSA

Me mummelit noustiin taas laivaan vaikka ystävän nilkasta murtuman jäljiltä olevat lastat ja tuet oli vasta vajaa viikko sitten purettu. Vähän jännitti, miten koipi kestää, mutta kesti kuin Kollaa.
Käveltiin miljoonakaupungissa vähän harvempaan askeltaen ja harkittiin käyntikohteita sen mukaan, miten lähelle päästäisiin metrolla.

Kesäistä siellä oli. Unkarin syreenien kukkatertut olivat valtavan kokoisia ja pensaat terttuja tulvillaan. Minulla kukkii mökillä tämä sama joka kesä maksimissaan kolme (3) pientä kukkaterttua! Kuolasin kateudesta nähtyäni nämä karkuun päässeiden tarhamehiläisten parven kokoiset kukinnot.

Tätä pensasta näimme Ropstenin mäellä. Siellä myös kerrostalon pihanurmi oli valkoisenaan kukkivaa kaunokaista (Bellis) ja tietenkin me kaivoimme kassiimme kadun reunasta omat kaunokaiset ja tuolla ne nyt opettelevat sopeutumista kotipihalla.


Kirpparille mennessämme olimme jo vahvistaneet itseämme madonluvuilla, että mitään turhaketta ei mukaamme tarttuisi. No ei toki turhakkeita.   Ison pyöreän merkatun pöytäliinan löysin,

tietenkään  ei reissua ilman edes yhtä hevosta:

ja punaisia pieniä laseja löytyi neljän sarja:

joten kirpparihinku tuli näin tyydytettyä. Laivalle palattuamme hipsimme saunaosastolle ja uima-altaalle. Hyvältä tuntui.


Laivan ruuassa ei ollut valittamista. Hyvin nukutti täyden vatsan vieressä ja myöskin juomatarjonta oli hupaisaa. Ei me kyllä angryksi tultu..

Vaan kaikki reissut päättyy joskus. Minulla oli jo ikävä Simoa, joka oli prinssipuolison mukana mökillä. Jälleennäkeminen bussiaseman parkissa oli riemukas, kieppumista ja naaman nuolemista. Tunsin todella olevani tervetullut. Eikä Simo silmistään laskenut koko päivänä kotonakaan, luuli ressukka, että mamma pyyhkäisee taas teille tietymättömille.


Yhdessä tarkistettiin pihan kukkaset. Tässä  muutama kuva:

Türin akileija oli avannut ensimmäiset kukkansa. Kaunis!

Keltainen luumupuu oli kuin morsian!

Nämä ovat luonnon kieloja  pihan laidassa.

Ja tämä on isoäidin pihasta joskus vuosikymmenet sitten mukaan kaivettua jalokieloa. Kovasti levinnyt ja minusta kaunis ja tuoksuva.


On arkea elomme tää ja mitään ei jäljelle jää, jos ei joskus pääse tuulettumaan vaikkapa vain miljoonakaupunkiin kera hyvän ystävän. Tämä oli jo monesmones yhteinen trippimme ja aina meillä on ollut mukavaa. Ja niin kauan mennään kuin jalka suinkin nousee. Ja nouseehan se vielä, vaikka joskus vähän luitakin murtuu menossa. Seuraavaksi jo väikkyy mielessä eteläinen tasavalta ja kenties joskus piipahdetaan "kotona Berliinissä", hih. Ja onhan me siellä yhdessä käytykin.