perjantai 16. marraskuuta 2012

KESÄKUVAHAASTE

Sain Aili-mummolta haasteen kahdeksasta kesäkuvasta. Yritin löytää ennen postaamattomia kuvia viime kesältä.

Meidän kesän tärkein lienee tämä mökkerö niemen nokassa. Vaikka välillä pitää käydä kotona hoitamassa puutarhaa ja tekemässä välttämättömät hommelit, aina sitä pyrkii vaan ajelemaan mökille, jos ikinä mahdollista. Sinne sielunmaisemaan, veden äärelle, rauhaan.


Simo viihtyy myös mökin maisemissa. On valpas vahtikoira ja osaa myös livahtaa naapuriin tyttökoirien luokse, jos vaan sattuu tilaisuus tulemaan. Kaipa se vietti vie pientäkin koirapoikaa...hih.



Vettä, sitä pitää kesässä olla. Ei ole ihanampaa kuin pulahtaa järveen heti aamulla herättyä, päivällä hikisen urakan tai marjaretken jälkeen.
Ja soutelu kuuluu kesään, ei niinkään kalastus meillä.


Simo ei vapaaehtoisesti mene veteen, saunaan kylläkin tosi mielellään. Mutta laiturilla päivystys on jokapäiväistä huvia. Ja mikäs päivystäessä kun kuikat käy tervehtimässä ja vesikirppujakin on laiturin ympärillä ihan solkenaan.


Tämä kuva on ruotsinkielisten harmonikkojen joka kesäiseltä Kasnäsin viikonlopulta. Oli hauska olla siellä mukana.



Kesän kaunotar on tietenkin suviruusu, joka puhkeaa täyteen kukoistukseensa mökin pihalla. Joka vuosi yhtä viehättävä, kaunis.


Kesä päättyy aina syksyn sumuisiin aamuihin, jolloin aurinko yrittää tunkeutua sumun läpi lämmittämään maisemaa. Tämä kuva on mökin rannasta aikaisin aamulla. Hiljaista. Kaunista.

Tämän haasteen voi napata tästä ken haluaa. Kiva haaste, voi mielikuvissaan palata vielä viime kesään...











26 kommenttia:

  1. Anja, kiitos hienoista kesäkuvista ja haasteeseen vastaamisesta!<333

    Tästä huomaa sen, mikä on sinulle ja teille tärkeintä!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, minä olen ihan sekopää, haaste oli kai kuudesta kuvasta? ja minä luulin että kahdeksasta ja postasin näköjään seitsemän. Sama pää kesät talvet, hih.

      Poista
  2. Anja, nyt en tunnista tuota sinistä kukkaa? Onko sinulla mökillä peräti ritarinkannusta?

    Kukapa ei tuossa veden äärellä, korven rauhassa viihtyisi ja Simo-poikakin saa olla vapaana. Pikkukoiran päivät kuluvat kaloja ja vesikirppuja vahtiessa, meidän Olgan iltamyöhät kettuja ihmetellessä. Kyllä on Olga nuortunut nyt;-) Klo 17 alkaa vahti ja päättyy klo 22. Siinä onkin kova homma saada neiti välillä sisään lämpimään, iltahieronnalle, lääkkeille,välipalalle...ja kun toinen hoitaa tätä, toinen vaihtaa hänen majesteetilleen kuivan, lämmitetyn patjan taas partsille;-)

    Ah, miten suviruusu onkaan kuin Suomen ihmeellinen sydänsuvi. Minulla on tuota alku, mutta ei ole vielä kukkinut...

    Kauinista viikonloppua sinulle & co!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinistä ritarinkannusta se on ja leviää siemenistä kovasti. Valkoisenakin mnulla on siellä pari tainta, hentoja tosin vielä, mutta kukki jo tänä kesänä.

      Samoin suviruusu on kukkinut jo muutaman kesän täysillä. Laitoin mökin seinustan kukkamaalle erilaisia ruusuja, ehkä joskus on "ruusutarha" kukkimassa.
      Samoin sinulle &Co leppoisaa viikonvaihdetta ja hänen ruhtinattarelleen Olgalle terkut ja rapsutukset.

      Poista
  3. Kiitokset kauniit Anja sadannen lukijan lahjasta. Kirjanmerkki tuli tarpeeseen ja suklaakin upposi samoin tein parempiin suihin :)). Tervetuloa tutustumaan myös uuteen blogiini Lahnakuttava. Mukavaa joulunodotusta sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Maelka. Olen kyllä käynyt jo Lahnakuttavassa kurkkimassa. Kivat sulle sinne keskeisempään ja mukavaa marraskuuta.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. ritva, kesällä saa vain kauniita kuvia. En tosin ole kovin taitava ja kamerani on pieni ja vaatimaton.

      Poista
  5. Tuo mökki, ranta ja maisema ympärillä on kyllä niin ihana paikka että näitä kuvia katselee tosi mielellään, varsinkin näin syksyllä lämpimikseen :) (vai joko nyt on talvi...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sielunmaisemaani, joka talvella nököttää lumen alla mutta herätetään kevätauringon sulattaessa lumikasat kuistilta.

      Poista
  6. Kylläpä olikin kauniit kuvat ja mielenkiintoiset tekstit.. Kesään on aina yhtä ihana palata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kesään on vielä matkaa...mutta kuvissa voi aina muistella mennyttä kesää.

      Poista
  7. Kesä kuvia on niin ihana katsella, näin pimeään syksyn aikana
    Kauniita kuvia onkin sinulla.

    VastaaPoista
  8. Ihanat kesäkuvat. Mökki, sauna ja vesi ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän ne ovat kesän tärkeimmät, mökki, sauna ja järvi!

      Poista
  9. Sinulle on haaste, ellet ehdi käske Simon hoitaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, käyn kurkistamassa haasteen ja ehkä käskytän Simon sen hoitamaan, hih!

      Poista
  10. Sinulle on tunnustus blogissani. Ole hyvä ja käy katsomassa, jos ehdit.

    VastaaPoista
  11. Siis mitä kesä olisikaan ilman noita elementtejä, mitä kuvissasi näytät ! Olipa se "Paikka" pohjoinen tai etelä, itä tai länsi, kunhan on valoa ja vettä, vihreää ja rauhaa, se se on: oma kesäpesä.

    VastaaPoista
  12. Kesäisiä kuvia ja tunnelmia!

    Musiikkiin liittyen terveiseni eilisestä Hämeenlinnan Mieskuoron 90-vuotisjuhlakonsertista. Mukana oli myös ensi lauantaina 25-vuotisjuhliaan viettävä Mieskuoro Tallinnasta sekä kotimaiset solistit ja suuri juhlaorkesteri. Upea ilta. Mitä olisikaan elämä ilman musiikkia!

    Hyvää sunnuntaita & co ja Simolle rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinullahan on ollut oikein musiikin tulitusta, virolaiset ovat todella musiikillista väkeä. Ja varmasti 90-vuotistaivaltaan viettävä kuoro on saanut säveleet soimaan ihan sydämiin asti.
      Prinssipuoliso lähti tanssittamaan väkeä iltapäivällä, pelimanniporukka soittaa ja naistoimikunta hoitaa kahvituksen. Minä jäin vapaaehtoisesti Simon kaveriksi kotiin.
      Mukavaa sunnuntain iltaa sinne Hämeenlinnaan.

      Poista