MITÄ MULLE KUULUU

Nyt justiinsa on tällainen meininki. Ei vainenkaan. Mutta joskus tulevaisuudessa kyllä saattaa meikämummo tältä näyttää.
Kopsasin tämän facesta. Ja sain makeat naurut. Elämä on.

Toisaalta; tehdas pannaan taas pyörimään. Nimittäin sukkatehdas. Prinssipuoliso sai synttärikseen aloeveera-langasta kudotut sukat ja ne on sen mielestä niin hyvät, että kävi ostamassa lankaa, joka on vähintään kaksi kertaa seiskaveikan hintaista mutta myös jalassa kaksi kertaa mukavampaa. Hänellä on auttaneet nämä sukat nyt ihan kaikkeen mikäli häntä on uskominen. Siispä meikäläisen on otettava puikot kauniiseen käteen ja suollettava sukkia tästä terveyslangasta. En vaan ihan aikuisten oikeasti tiedä, kuka näitä sukkia tarvinnee, olen saanut 30 paria kaupaksi joulun aikaan ja vain yksi pari on hyllyllä jäljellä seiskaveikan langasta kutomistani.

Mutta vanhat sanovat, että aika tavaran kaupitsee ja siihen uskon. Ja alan kutoa sukkia taas ja paljon ohuemmasta langasta tällä kertaa.

Tässä päivänä muutamana katsahdin pihan ruusupuskaan. Valkoinen ratsuhevonen oli tullut pihaan lumen myötä ja käynyt lepäämään oksille. 

Eikö ihan selvästi ole  kyljellään lepäilemässä? Kyllä luonto muovaa ihmeellisiä juttuja. Ja ihan kuin varsakin olisi hevosen edessä, tosin lienee "dalaihäst", kun on niin koivet suorana. Siis näen selvästi jo näkyjä.?!?Toivottavasti en ihan vielä postauksen ensimmäistä kuvaa näe peilissä, vaikka tiedän, että aika rientää ja rypyt syvenee.

Niin, reipastunut lienen, sillä kahtena aamuna olen jo käynyt reippaalla dementiahiihdolla kunnon lenkin. Sauvakävely on auttanut hartioitteni tilttauksen purkamisessa, nyt on jo ihan rennot. Ja aion suihkia sauvoillani aamuisin koiran lenkkireissut. Että jotakin hyvääkin tai ainakin pieni alku.
Nyt ponkaisen Lemmen viemää katsomaan. Siihen olen ihan koukussa. Vaan haitanneeko! Taas sillisalaattia koko postaus.

Piti vielä palata: tervetuloa lukijakseni Ronja Ryövärintytär. Viihdy!