Liukkaita uhmaten saapastelin koiran kanssa tuossa maantiellä. Tein varrella on vanha maitolaituri ja sen alapuolella vanha maatalo, tosin ei enää viljeltynä. Vähän matkan päässä sieltä meille päin on tien alapuolista metsää. Maatalosta on usein kissoja tien varren metsikössä, varsinkin keväisin on melkoiset naukujaiset.
Tallustelimme Simon kanssa tien vartta ja kuulin ihan selvästi naukumista. Mutta kas, se kuului korkealta puusta. Hämmästyin, sillä puussa istui närhi aukomassa nokkaansa. Maaauu! ja sitten närhin räkätys päälle. Uskomatonta. Simokin pysähtyi kuuntelemaan närhin maukumista. Kissoja ei lähettyvilläkään ja selvästi ääni tuli närhin aukaistessa nokkansa.
Parin päivän kuluttua olimme taas lenkillä. Nyt puolestaan maitolaiturin takaa metsästä kuului sama naukuva ääni ja räkätystä päälle. Sama närhi. Ikinä en ole kuullut aikaisemmin närhin naukuvan. Ja Simo taas pysähtyi tienvarsipenkalle kuuntelemaan ja katselemaan.
Eilen iltamyöhään pyöriskelin saamatta unta sängyssäni. Simo oli tälläytynyt minun sängynpuolikkaalleni poikkiteloin niin, ettei jalkani millään mahtuneet suorina peiton alle. Kun koiruli koisasi peittoni päällä. Mietin jo äkkilähdön antamista, mutta maltoin sitten mieleni.
Prinssipuoliso oli jo kuorsannut melkoisen tovin, kun tartuin häntä kädestä ja kysyin, näkeekö ihan unta!
Siinä sitten virkistyi jo puolisokin, kun aloin kertoa hänelle naukuvasta närhistä. Ihan häntä nauratti tarinani, luuli varmaan, että olin unta nähnyt. No, unta olen nähnytkin jokainen yö, mutta nyt en ollut silmällistäkään nukkunut.
Siinä minä sitten vakuuttelin naureskelevalle prinssipuolisolle, että närhi osaa ihan oikeasti kissan tavoin naukua. Miehen näkemyksen mykaan minä olin yksin nähnyt ja kuullut närhiä, kukaan muu ei ollut sitä havainnut. Mutta olihan minulla todistaja, sanoin. Simohan näki ja kuuli saman minkä minä! Heko-heko mitkä naurut. Simo ei tietenkään noussun mammaa puolustamaan, huokasi vaan niinkuin olisi ilmoja päästetty pihalle.
No, uskoo ken tahtoo. Minä ihan omin silmin näin ja omin korvin kuulin. Vanha jo olen mutta en höpeksi. Aion sen närhin vielä tavata uudelleen. Se on varmasti oppinut naukumaan villikissoilta ja sen maatalon kissalaumalta. On niitä fiksujakin närhiä!
Nämä kuvat eivät nyt liity varsinaisesti tähän tarinaan, ei ollut kamera mukana päivälenkillä. Harmi.
Tallustelimme Simon kanssa tien vartta ja kuulin ihan selvästi naukumista. Mutta kas, se kuului korkealta puusta. Hämmästyin, sillä puussa istui närhi aukomassa nokkaansa. Maaauu! ja sitten närhin räkätys päälle. Uskomatonta. Simokin pysähtyi kuuntelemaan närhin maukumista. Kissoja ei lähettyvilläkään ja selvästi ääni tuli närhin aukaistessa nokkansa.
Parin päivän kuluttua olimme taas lenkillä. Nyt puolestaan maitolaiturin takaa metsästä kuului sama naukuva ääni ja räkätystä päälle. Sama närhi. Ikinä en ole kuullut aikaisemmin närhin naukuvan. Ja Simo taas pysähtyi tienvarsipenkalle kuuntelemaan ja katselemaan.
Eilen iltamyöhään pyöriskelin saamatta unta sängyssäni. Simo oli tälläytynyt minun sängynpuolikkaalleni poikkiteloin niin, ettei jalkani millään mahtuneet suorina peiton alle. Kun koiruli koisasi peittoni päällä. Mietin jo äkkilähdön antamista, mutta maltoin sitten mieleni.
Prinssipuoliso oli jo kuorsannut melkoisen tovin, kun tartuin häntä kädestä ja kysyin, näkeekö ihan unta!
Siinä sitten virkistyi jo puolisokin, kun aloin kertoa hänelle naukuvasta närhistä. Ihan häntä nauratti tarinani, luuli varmaan, että olin unta nähnyt. No, unta olen nähnytkin jokainen yö, mutta nyt en ollut silmällistäkään nukkunut.
Siinä minä sitten vakuuttelin naureskelevalle prinssipuolisolle, että närhi osaa ihan oikeasti kissan tavoin naukua. Miehen näkemyksen mykaan minä olin yksin nähnyt ja kuullut närhiä, kukaan muu ei ollut sitä havainnut. Mutta olihan minulla todistaja, sanoin. Simohan näki ja kuuli saman minkä minä! Heko-heko mitkä naurut. Simo ei tietenkään noussun mammaa puolustamaan, huokasi vaan niinkuin olisi ilmoja päästetty pihalle.
No, uskoo ken tahtoo. Minä ihan omin silmin näin ja omin korvin kuulin. Vanha jo olen mutta en höpeksi. Aion sen närhin vielä tavata uudelleen. Se on varmasti oppinut naukumaan villikissoilta ja sen maatalon kissalaumalta. On niitä fiksujakin närhiä!
Nämä kuvat eivät nyt liity varsinaisesti tähän tarinaan, ei ollut kamera mukana päivälenkillä. Harmi.
hih :)
VastaaPoistaSimo se ihmettelee missä se naukuva närhi on,hih.Mukavaa viikonloppua :)
VastaaPoistaJospa se närhi oli vähän sukua papukaijoille, kun niitä kissojakin siellä on, että opetellut niiden kieltä :)
VastaaPoistaOn ne närhit kielitaitoisia täällä Saksassakin, sanovat
VastaaPoistaMIAU
Hauska juttu ja minä ainakin uskon. Jos papukaijat oppivat matkimaan miksei muutkin linnut..olen kuullut variksesta joka puhui.
VastaaPoistaHyvää loppiaista!
Heh, uskon kyllä että närhi voi naukua. Meillä alkoi harakka matkia minua, kun huutelin kissaa sisälle iltaisin. Kssss ksssss ksssss ksssss. Harakka matki ja nauroi perään, ryökäles :)Sitä kesti muutaman kuukauden ajan, en tiedä minne harakka sitten hävisi.
VastaaPoistaHih. olikohan närhi ollut kissojen opissa. ♥ ♥
VastaaPoistaMä en tiedä närhistä, mutta Simo on taas niin lutunen. :)
VastaaPoistaMiksei närhetkin voisi naukua? Kyllä mä uskon sun tarinaa. Mutta mun biologian taidoilla aikas monikin eläin osaa naukua. :DDDDD
No närhit ovat ilmeisesti kuuleet paljon kissojen naukumita niin
VastaaPoistahalusivat matkia.
Voi miten mahdottomaksi tämä maailma onkaan menossa, kohta ne närhit ja varikset puvat ihmisten kielellä..:DDD
VastaaPoistaJo vain tarina voi olla totta ja viimeksi puhunut elossa!;))))
Leppoisaa loppiaista, Anjuska!<3333
Ihmekkös tuo jos närhi oppii naukumaan, kun villikissojen kanssa samaa metsää asustaa. En kyllä yhtään ihmettele.
VastaaPoistaUskotaan, uskotaan;-):)
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Vakuuttelunne sai prinssipuolisonkin pään kääntymään ja sanoi uskovansa, että närhi naukuu. Oli vähän sama kuin olisin vakuuttanut hänelle, että koiras poikii, hih.
VastaaPoistaNo, seuraavalla kerralla nauhoitan närhin naukumisen, jos kohdalle osun. Tuossahan se asustelee puolen kilometrin päässä maitolaiturin takana metsässä.
Mukavaa loppiaista. Aurinko pilkistelee....
Ihan varmasti uskon, että närhi oli kielitaitoinen : ) Uskoin senkin, että meidän kylppäriin oli päässyt jokin eläin. Kuulin ihmeellistä ääntä ja luulin, että hiiri tai lintu oli kylppärissä, kunnes tajusin, että siellä oli omituista änntä pitävä kissan lelu! Kyllä hävetti : )
VastaaPoistaHih!
PoistaEhottomasti uskon närhen naukumiseen! Veljellä oli puhuvia lintuja jotka vetivät mua retkuun aina kun olin siellä......;/
VastaaPoistaMistä sen tietää kenen munista sekin närhi oli tänne tullut ja ois vaikka kissa oli sitä hoitanut tipunärhena ja sitten omaksukin sen kielen....rupess naukumaan kun ei oppinutkaa titityytä sanomaan...;D
Sanos muuta! Kun sen kerran kahdesti omin silmin näin ja omin korvin kuulin (ja Simo todistaa) niin ei jää epäilylle sijaa.
PoistaIhmeitä täys on maailma..
Kai ne nyt naukuu, kun kerran omin korvin kuulee, kuvat sopivat kyllä tarinaan kuin olisi sitä varten tehty ja voi tätä Simo Hurttaa, kun se osaa olla lutunen.
VastaaPoistaLutupoika se jaksaa aina hurmata!
Poista