VIIKKO VAUHTIIN

Tiistai on aina se viikonpäivä, jolloin on selvitty viikonlopusta ja maanantaina kun on poljettu vielä paikallaan niin sitten tiistaina intoa piukassa aloitetaan tekemättömien asioiden reunasta.  Niinpä tänäänkin.

Jo vähintään viikon olen tehnyt lähtöä kaupungille. Olis ollut tarve kirkkokimputtimista. Kun on viikonloppuna yhden perheen kolmet synttärit ja samalla rippiskillingit. Kaikki juhlat nyt on kertalinttuulla edessä. Eikä minulla mitään päälle pantavaa. No joo, mustan muovisäkillisen kävin pylläyttämässä UFF:n laatikkoon vaatehuonetta siivottuani. Ja silti vaatetanko vaappuu notkolla. Siellä roikkuu ne kaikkein rakkaimmat rytkyt, siitäkin huolimatta, että kaikki eivät edes päälle mahdu. Tai mahtuvat, vetskarit eivät vaan mene kiinni vaan jää soikion muotoinen reikä vyötärölle. Miksiköhän.

No, tavoitevaatteita pitää myös olla. Että sitten joskus kun... vaan kun sitä ihmettä ei tapahdu tällä tahdonvoimalla. Onnekseni luin jostakin artikkelin, missä sanottiin, että ikäihmisen on vaarallista laihduttaa. Miksipä sitä sitten riskeeraisinkaan. Jalat vielä kantaa, vaikka polvet välillä kenkkuilevatkin. Onneksi nyt on taas hyvä askeltaa kun vaan muistaa, että portaat mennään porras kerrallaan ja aina vasen jalka edellä. Eikä hypähdellä. No ei. Ettei kai kuvittele minua hypähtelemässä?!? hahhaat...

Viime yönä satoi kuin saavista. Kyllä luonto kiittää. Ja aina sateen jälkeen on lehtokotiloiden paraatimarssi pellolta meidän tontille suoraan tien yli. Nyt yksi ainoa uskalias oli yrittämässä. Pitkä kuiva ja kuuma helle sai ne varmasti niin kuorensa sisään, että kestää, ennenkuin sieltä sarvet ulos saadaan. Mutta Ferromol-pöytä on katettu! Ei kun syömään.

Mitähän kukkia meille jää heinä-elokuuksi?  Joku syysleimu ja syysasterit? Kun luonto täydessä kukassaan jo heti kesäkuun alusta.
No, marjoja sitten kai poimitaan kukkien sijasta. Isoilla raakileilla on viinimarjat, päärynäpuussa on myös reilu sato jos pysyvät kiinni oksissa, kirsikoita tulee hieman, tyrnejä ja karhunvatukoita myös.
Saskatonit on myös täynnä raakileita. Ja ihme ja kumma. Mansikkavadelma, jonka vuosi sitten toin Türistä ja joka teki tasan kaksi marjaa, ripotteli siemeniään siitä viimeisestä marjastaan niin, että puutarhassa on kymmenkunta yli kymmensenttistä tainta kasvamassa emopensaan lisäksi. 

Keväällä istutin sinikuusaman, joku Kamzatka tai sinne päin. Marjat syötäviä päinvastoin kuin yleensä kuusaman. Tänään huomasin ne kaksi sinistä, kypsää marjaa pensaassa. Hyviltä maistuivat, saimme molemmat, prinssipuoliso ja minä, yhden marjan kumpikin.

Kiertelin ruusupensaita tutkailemassa. Vain Valamon ruusu ei vielä kuki, Tornionlaakson ruusua minulla on mökillä, lienee jo avannut ihanat kukkansa siellä.

Suviruusun olen siirtänyt äitini puutarhasta vuosikymmenet sitten, kuljettanut sitä aina muutossa mukanani ja hyvin se vaan pärjää, kohoaa yli kahteen metriin ja kukkii täysillä.

Juhannusruusun villiintynyt, yksinkertainen kukka. Yksinkertainen niinkuin minäkin...

Juhannusruusu, jossa osin myös hennon vaaleanpunaisia kukkia!
Johtuneeko siitä, että pensas on vanha ja sitä keväällä leikkelin.

Simokin haluaisi olla mamman ruusunnuppu! Ja onkin!

Runkoruusua on kenties liikaakin kasteltu...

Seinustalla kiipeää karhunvatukka, johon on tulossa ihan mukavasti marjoja - tai onko ne epähedelmiä vai mitä...

Pihalla on kiva kuljeskella, on niin vehreää ja kesäistä.

Ja välillä voi istahtaa luumupuiden alle nauttimaan luonnosta ja rauhasta.

Ja kuitenkin; koko ajan on mielessä niemen nokka ja järven vilvoittava vesi. Ehkäpä tässä vielä päästään...
Niin, ostin kirkkokimputtimet syntymäpäiviä ja rippikirkkoa varten. Mietin, kehtaako sitä tämän ikäinen laittaa mustavalkoiset pitkikset ja mustan liehuhelmaisen puseron, vai pitäskö arvokkuus ottaa jo huomioon...? Mut kun tykkään, että juhlissa - ainakin kesällä - voi ja saa olla kamppeissa, joissa olo tuntuu helpolta.
Minä olin pohtinut sankareille lahjuksia ihan persoonakohtaisia. Tänään ajelin sitten Pihacenteriin. Ja vau. Siellä oli, mitä etsinkin. Valikoimaa yli hilseen. En ostanut mitään vaan ajelin kotiin pitämään tuumaustaukoa prinssipuolison kanssa siitä, olenko ihan hassuja suunnitellut. Hänen mielestään olin ihan oikeilla jäljillä, joten huomenna siis uudestaan kaupoille. Ja mötikkä Verson luukkuun. Kortitkin löysin muumiteemalla kaikki kolme.

Loppuun pieni vitsinpoikanen. Kaupunkilainen meni maataloon ja kysyi, onko vaikeata olla maanviljelijä. Isäntä vastasi, että helppoa se on. Aikansa siinä vaihtoivat ajatuksiaan, kunnes isäntä totesi: nyt on aika lopettaa lätinät ja lähteä kanoja lypsämään. Tais olla muuten ns puujalkavitsi. Hih.