HATTARAPÄÄN HOMMIA

Kotona taas, vaihteeksi. Puutarhan hoitaminen ajattaa ees ja taas. Mutta eipä haittaa. Nyt on tosin niin hieseä ilma ulkona, että olis parasta olla järvessä kaulaansa myöten. 

Vaan olosuhteet vaatii toisin. Ja väliäkös sillä, kun kohta jo muisti pätkii niin, ettei tiedä, onko menossa vai tulossa, hih.

Ihan oikeesti. Luulin jotain muistavani. Etsin mökillä viime syksynä ylösmerkkaamieni kukkamaan kasvien listaa. Eipä ei. Lie joku sytyttänyt vihkosella saunan uunin. No, en lannistunut. Olin kiikuttanut mökille muutamia uusia taimia ja ajattelin nyt sitten perusteellisen listauksen/kartan laatia, että muistaisin tarvittaessa missä mikäkin kukkanen nostaa keväällä päätään. No, ihan ulkomuistista - joitakin piti vähän kelalta kylläkin - latelin kasveja listalle.  Aikas pitkää listaa siitä tuli. Pääsin toiselle sadalle pitkälti. Mutta "kolm on miehellä kovoa, kolme miehen kuolemata: yks on vuotava venonen, toinen heittiö hevonen ja kolmansi äkäinen akka" eli niin jäi minultakin kolme perennaa aivojen kovalevylle kiertämään kysymysmerkkinä. Niin paljon mieltä vaivasi, että oli pakko avata blogi; muistin Amalian pari vuotta sitten kertoneen sen pienen tillukan nimen. Jep. Löytyihän se, Alaskan kleiton.  Nyt sen muistan ja kirjoitin oikein listaan. Silti kaksi perennaa, jotka eivät vielä kukassa, jäi odottamaan ahaa-elämystä.

Siinä blogia selatessani huomasin, miten anjamaisesti kiertää nuppi kehää...ainakin sama vitsinpoikanen postattu kahdesti (ei muista siis, onko nyt maailmassa yhtään muuta vitsiä, hih). Ja kuviakin oli pariin otteeseen tismalleen samoja. Vain vuosi välissä.

Edellisestä viisastuneena (?) ajattelinkin, että nyt en postaa tähän harjaneilikan kukkia, en akileijoja, en kukkivia kulleroita.
Vaan laitanpahan kuvan pihan reunassa kypsyvistä mustikoista!
Kuvan otin eilen, Jussin nimipäivänä.

Sama mustikkaterttu, eihän näitä nyt vielä monessakaan pensaassa kypsy. Kohta jo saadaan piirakkamarjat, hih.

Mökin rannassa muuten oli salakan kutu taas parhaimmillaan juhannuksena. Laiturin vieressä kivillä täytetyn kaivonrenkaan ympärillä kiehui kuin perunakattilassa.

Ja kivien luona, missä lokki päivysti monesti nappaamassa helpon saaliin.

Koskeloemokin vei kahta pientä poikastaan rannan ohi, lepäsivät hetken laiturilla ja jättivät jälkeensä terveiset Simolle, joka räksytti sitten vuorostaan koskeloperheelle. niin, että emo päätti

vaihtaa suuntaa....

Saivat kuitenkin jatkaa matkaansa turvallisesti, sillä Simo ei tassujaan kastellut.

Järvellä on kolme joutsenta. Kaksi niistä muodostaa parin ja tämä on aina kolmas pyörä. Yritin kuvata sen lennosta, mutta jäi vähän liian kauaksi.

Kotonakin on luonto lähellä. Tänään iso käärme luikerteli takapihan reunalla. Solahti peltikopin alle piiloon, toivottavasti oli tarhakäärme eikä kyy. Vaan mökillä herää aamuisin tiirojen ja lokkien kirskuntaan, nukkuu huuhkajan huhuiluun tai ketunpoikasten keskinäiseen ulvontaan takarannalla. Onpa siellä karhukin nähty. Käki kukkui vielä juhannuksenakin, varis syötti poikiaan lähimetsässä. Harmi vaan, että pienen uunilinnun poikue jäi orvoksi ja ilman ruokaa, liekö kissa tai orava napannut emolinnun ja poikaset kuolivat pesässä nälkään. Ikävä juttu.

Mökin vintiltä oravan poikaset olivan lähteneet lähimetsään ja Simo sai viettää rauhassa juhannusta. Mitä nyt lintujen perästä juoksi laiturin betonipätkälle haukkumaan. Simon lempipaikka oli laiturilla, sieltä pieni koira näkee pitkälle.

Yhtä mukavaa on nuuskutella kotona terassin kaiteiden välistä. Liekö viime öisen vieraan, kissan, tuoksuja tuulessa. En oikein ymmärrä, että kotikissat lasketaan luontoon juuri nyt, kun lintujen poikasia on vielä emojensa ruokittavina pensaiden alla.

Vaan elämä on. Hattarapää lopettaa nyt lätisemisen, skarppaa seuraavaan postaukseensa paremmin, ja antaa Simon pitää vahtia ympäristön tapahtumista.

Tarkka kuulo ja näkö, lisäksi hyvä vainu! Ajanhermolla!