ELÄMÄÄ EI SEN ENEMPÄÄ...

Koirulin kanssa vietettiin pari rauhallista päivää niemessä. Tiistain aamupäivällä lähdettiin sitten valumaan kohti kotia.

Pikkuminiä pyrähti omalta mökiltään meidän pihaan, lastattiin kassit ja nyssykät auton perään ja Simo takapenkille. Päästiin nelisen kilometriä hiekkatietä ja ykskaks hävisi auton ohjattavuus.
Pysähdys tien reunaan ja karmea yllätys. Auton eturengas tuhansina päreinä.

Tietysti neuvokkaina daameina heti purettiin nyssykät pientareelle ja vararengasta kaivamaan. Löytyi. Vaan missä tunkki? Sitä emme löytäneet. Onneksi on maanteiden ritareita. Eräs nuoripari pysähtyi nähtyään kamakasamme tien poskessa, peräluukku pystyssä ja kaksi hämmentynyttä naista utelumerkkeinä auton ympärillä.
Ihana mies antoi ohjeita vaimolleen, joka veivasi tunkkia auton alle (toinen tunkki saatiin lainaksi paikalle tulleelta nuorelta naiskuljettajalta). Löytyi ns. rosvomutteriavainkin ja saatiin rengas vaihdettua. Ystävällinen pari lupasi vielä katsoa, että pääsemme turvallisesti ysitielle ja asfaltille.
Teiden ritareita on, ainakin Savonmualla! Paitsi tukkirekkojen kuskit, ne monottivat tyhjillä autoillaan ohi kuin ei mitään. Tehokkuus ajaa auttamishalun ohi, varmaankin.

Eipä hätää. Päästiin lähimmälle huoltoasemalle, ilmattiin renkaat ja matka jatkui huolia vailla. Kiitos auttajillemme ihan sydämen pohjasta. 





Kotimatkalla poikkesimme kahvipaussilla Karoliinan kahvimyllyssä. Onhan muuten fantastinen paikka, suotta ei ole kehuttu. Renkaanvaihto-operaation jälkeen maistui suolainen katkarapu-aurajuustopiiras. Nam.

Tietysti nautiskelimme vielä vadelmatäytekakusta, onneksi vain yksi jättipala puoliksi! Kannatti poiketa tässä paljon kehutussa paikassa.

Kotiin päästyäni odotti neljä ämpärillistä siivottuja mustikan köllyköitä. Pussitin ne pakastimeen, alkaa olla talven marjat säilössä. Onneksi on tuo prinssipuoliso sellainen poimija, mielellään käy raapaisemassa ämpärillisen lähimetsästä.

Eilen illalla jännitettiin, alkaako sataa vai voidaanko laulattaa jokirannassa yhteislauluja. Mustia pilviä, mutta onneksi ei satanut pisaraakaan sen puolentoista tunnin aikana, jolloin laulettiin.
Taustalla Porvoon joki ja kaljaasi Marita.

Ritva laulaa ja prinssipuoliso näpelöi säestystä harmonikastaan.
Elokuussa sitten lauletaan seuraavan kerran. Jätettiin ajatus yhdistyksen perustamisesta  yhteislaulun ympärille itämään, saataisiin järjestelyihin hieman vahvempia hartioita, on nyt ollut lähes täysin yhden miehen vastuulla. Saa nähdä, ottaako tulta.

Jokimaisemaa Porvoon jokirannasta. Tummat pilvet vähän varjostavat, mutta sade kiersi kauempaa.

Näin hyvä laulamisen paikka meillä. Tässä aloitellaan ja väkeä tuli sitten paikalle vähitellen enemmän.

Kaupungin puisto-osaston kukkaistutuksia rantabulevardilla, jonka reunustoilla on paljon kukkapenkkejäkin sekä soliseva suihkulähde, samoin sillan alla isot poreilevat vesialtaat.

Keskiviikkoillan yllätys! Kun laulut oli laulettu ja nuotit saatu nippuun, poimi prinssipuoliso omasta puutarhasta ensimmäiset vadelmat! Nostin niistä muutamia kuvattavaksi. Hyvältä maistuivat. 

Torstai on toivoa täynnä, minä lähden mansikkamaalle kitkemään vesiheinää, sillä mansikkasato on nyt kerätty. Kesäkurpitsat ja salaatit ovat rehevässä kasvussa ja tarvitsevat vettä. Iso hirvenjuuri hipoo jo taivaita, isot nuput odottavat aukeamista. Värimintut hehkuvat ja liljat aukeavat. Liljakukon toukkia oli liljoissa, kiusallinen ötökkä. Mutta kaipa luonnossa on paikkansa jokaisella. Ja äitienpäivinä saamani ruusut monilta vuosilta, ne jaksavat kukkia aina uudelleen. Tässä viime äitienpäivältä. 

Mukavaa torstaipäivää!