MITÄ ONNI OIKEIN ON...

Anna onnen tulla ja tunnin olla! Perjantain ilta niemen nokassa laiturilla. Järvi peilityyni, ilta-aurinko kultaa takarannan kallioiden männyt ja rantakalliot. Sauna lämpiämässä ja vanha rouva saa istua kaikessa rauhassa, mustikkasiideritölkki sammuttaa janoa, kuikat sukeltelevat ja koiruli ihmettelee laiturin vieressä pulahtelevia kaloja. Sitä se onni on.

Perjantai alkoi veneretkellä, barkassi Borgå odotteli jokirannassa ja kun kaikki olivat päässeet veneeseen, lähdettiin matkaan.
Määränpää oli Hommanäsin kartano, vanha Tapani Löfvingin omistuksessa ollut rälssitila, jota sen nykyinen tarmokas emäntä hoitaa tarjoten sekä majoitusta että ravintoa. 

Simo, aito kipparikoira, oli itseoikeutetusti mukana joki- ja Flada-osuudella katsomassa, että kapeata väylää päästiin turvallisesti perille.

Haikkoon selältä Sahasaarten jälkeen käännyttiin kapealle Fladalle, missä piti ajaa hiljaa ja juuri ja juuri pystyttiin ohittamaan vastaantullut vene.

Aivan ihania lummesaarekkeita oli Fladan poukamissa, monen teki mieli kurkotella niitä poimimaan.

Simo huolehti omalta osaltaan veneen nousulaidan kohdalla, ettei kukaan noussut veneestä ennen laituria.

Viimein oltiin Hommanäsin laiturissa. Korkealla mäen päällä kartanon kahvipöytä jo meitä odotti.

Kartanon pihalta on huikeat näkymät alas merelle. Simo ehti jo kuvan ulkopuolelle!

Kahvi maistui hyvälle parin tunnin vesimatkan jälkeen. Kahvileipä sen sijaan oli varsinainen "tipsaus", pieni vohvelikori, täytteenä mustikkajogurttia ja muutama mustikka koristeena. Varmaan tilaamisessa oli pieni haksahdus, voisilmäpulla olisi ollut ehkä monelle parempi vaihtoehto, useat meistä tilasivat sitten suolaisen piirakkapalan lisäksi. No, ei hätää, ainahan kakkusia voi kotonakin laittaa.

Tämä on Juhani Linnovaaran 2009 maalaama Tapani Löfving, kuvasin sen postikortista. Löfving eli 1689-1777.

Paluumatkalle kömmittiin veneeseen ja kun viimeinenkin martta oli istuutunut, veneen kuljettaja käänsi keulan takaisin kotisatamaa kohti. Paluumatkallakin ohitettiin ns. Runebergin kivi, Sahasaaret, Haikon kartano ja Hamarin rannat.

Prinssipuoliso soitteli molempiin suuntiin ja martat virittivät lauluja, yhdessä ja erikseenkin.

Kohta olitiinkin jo jokirannassa, Simo oli jo täpinöissään eikä meinannut maalttaa odottaa rantautumista.

Päästiin onnellisesti kuitenkin rantaan, nopeasti hanuri autoon, bensatankille, kotiin hakemaan kassit ja pussukat ja taas tielle.
Mökin pihalla oltiin kahdeksan maissa, ysitien liikenne ihmeen hiljaista. Tuntuipa hyvältä. Siitäpä se onni muodostui kun päästiin turvallisesti mökille, istumaan laiturille kaikessa rauhassa.

Muuten, tänään oltiin naapurimökin (pikkuminiän ja pojan) mutterikuistilla nauttimassa hyvästä ruuasta. Kuin muistoksi "tipsauksesta" laitoin jälkiruuaksi kahvin kera niemen nokan tipsauksen. Pikkuminiä täydensi tipsausta vuolemalla suklaata vielä kruunuksi. Nam.

Kakku syötiin puoliksi jo ennenkuin ehdin sitä kuvata! Mutta nautiskellaan vielä lauantain ehtoosta, saunasta ja leppoisasta olosta. Simokin viihtyy niemen nokassa erittäin hyvin. Onni on!