METSÄLENKILLÄ

Nyt on pakkasen puolella. Vielä eilisellä metsälenkillä aurinko pilkisteli lyhyen räntäkuuron jälkeen. Riista-aidan verkkoon vesipisarat muodostivat helminauhaa.

Kalliopolut olivat vielä sulia, mutta liukkaita. Punaruskeiden männynneulasten ja vihreiden sammalten peittämä lenkkireitti antoi välillä liukua kumisaappailla tallustelevalle.  Sammalikon torvijäkälät kurottivat kaulaansa kuin olisivat tyhjiä pikareita odottamassa pisaraa punaviiniä.

Ja joihinkin oli lorautettu punaista houkutukseksi.

Hämmästelimme sammalten monilajisuutta; oli karhunsammalta, seinäsammalta. rahkasammalta. Poronjäkälää ja palleroporonjäkälää. Kuvasin niitä ja ajattelin joskus laittavani niistä kollaasin. Saa nähdä, syntyykö.

Simo haistoi supikoiran tai ketun jälkiä ja siksakkasi edestakaisin polun vieressä olevalta kiveltä risukkoon ja takaisin. 

Kylläpä pieni koiruli ehtii ottaa monen monta askelta yhden lenkin aikana. Ilmankos lenkin jälkeen raksut maistuvat ja kuppi tyhjenee.

Ja välillä leikittiin taas kukkulan kuningasta kiipeämällä kallion päälle polun viereen. Läheltäkö näkee kauas?

Voi ei! Naapurin lassie-tytöt ehtivät juuri mennä polkua ja niiden perään pitää aina vähän haikailla. Harmittaa, ettei mamma lähtenyt tuota toista tyttöjen polkua vaan haluaa alas golf-kentän reunaan.  Siellä vaan ihmiset vielä vetävät kummallisia tötterökärryjään vaikka luulisi jo kentänkin olevan pehmeä ja märkä.

Sitten mentiin tikan höyläpuun ohi, siellä on kaksikin käpykoloa. Molemmissa haaroissa omansa.

Tikat voivat hakata duettona siementä irti kävyistä.  Tällä kalliolla nähtiin kerran ilves, joka vilahti kiireesti kallion reunan taakse.

Vielä eilen oli vesisateen jäljiltä vesilammikoita kirkkaine peileineen. Tänään saattavat jo olla taas jäässä.

Tästä on varmasti joskus ennen vanhaan louhittu rakennuskiviä, muuten ei voisi olla näin tasareunainen.
Tai sitten on "viisastenkerho" pitänyt täällä istuntojaan! Maahiset ja menninkäiset ja metsän väki.
Kalliopoluilla on paljon mielenkiintoista. Luonto on ainutlaatuista ja alati muuttuvaa vuodenaikojen mukana.
Sileitä kalliopolkuja on monta kilometriä, välillä polku laskeutuu laaksoihin ja sitten taas noustaan nyppylälle. Meistä on mukavampi kulkea polulla kuin kaupungin kadulla. Siksi Simo on varmaan vähän "maalainen" eikä ehkä osaisi kunniallisesti käyttäytyä keskustassa. No, onhan me menty kävelyteitä ja katujakin eikä mitään ongelmia ole ollut. Mutta metsässä on mukavampaa. Happirikasta ilmaa ja metsän puhtaita tuoksuja pieneen kuonoon.

Simo tietää tarkasti, mistä alkaa matka kotiinpäin. Silloin ei ole kiirettä vipeltää edellä vaan poika siirtyy lähituntumaan askeltamaan. Pihan laidassa tullaan sitten kylkimyyryä matalana, tiedä vaikka, jos orava sattuisi olemaan lintulaudalla. On se vaisto merkillinen asia. 

Jos jostakin tuntuu jo tylsältä nämä lenkkijutut, pienelle koirulille ne ovat päivän tärkein asia. Toivottavasti pian sataa vähän lunta, nyt tahtoo tassut kastua vaikka kuinka lätäköitä kiertäisikin. Ja vesisade ei ole kiva, olla nyt sitten turkki märkänä ulkona, hyi!  Vaan lenkin jälkeen tassujen ja vatsan suihkuttaminen lämpimällä vedellä kyllä onnistuu, sehän on ihan eri asia. Mamma sanookin aina, että mennääs pesemään tassut ja peppu. Ei siinä vastustella, mentävä on.