maanantai 28. marraskuuta 2011

SWEET, SWEET



Nytpä tahdon olla ma pienen mökin laittaja, seinät kun saan valmihiksi, toisen pään teen kammariksi. Päähän toiseen pirttisen, pienen, sievän, puhtoisen.... tää laulu pyöri mielessäni kun tämän haasteen leivosta keskemmälle palstaa sovittelin.


Niin, haasteeseen. Olen jo samantapaisiin kysymyksiin vastaillut aiemmin, mutta jotakin on saattanut jo muuttua toiseksi mielessäni, joten "sylyä pyttyyn".


1. Lempivärini:  edelleen tulenpunainen, mutta pidän myös luumunpunaisesta sävystä.


2. Lempieläin: ihan ehdottomasti koirani Simo, tuo ihana tappijalka, joka osaa myös ikävöidä ja vollottaa.


3. Lempinumero: edelleenkin valehtelijan seiska. Vois tietenkin olla myös onnettomuuden luku kolmetoista!


4. Paras alkoholiton juoma: maitokahvi, joka on keitetty lähdeveteen.


5. Facebook vai Twitteri: FB, sekin vähän nirkosesti mukana eli sivu on kyllä avattu, mutta käyttö satunnaista. Twitteristä ei hajuakaan.


6. Intohimoni: tällä hetkellä tuntuu olevan kirsikkatäytteiset suklaakonvehdit (Basini, Lidl myy näitä edullisesti!), mutta pitemmässä juoksussa tällä hetkellä sukankutominen, hih.


7. Lahjojen antaminen vai saaminen: molemmat, mutta enemmän antaminen.


8. Mieluinen kuvio: päivänkakkaran kukka, sitä jaksan piirrellä puhelimessa ja ristikkolehden reunoihin.


9. Paras viikonpäivä: nyt eläkeläiselle kaikki päivät ovat parhaita, mutta jos joku pitää nostaa, se on vanhasta tottumuksesta perjantai.


10. Lempikukka: monestakin tykkään, hääkimpussani oli punaisia neilikoita, äitienpäivänä saan ruusuja, mutta kaunein on kuitenkin pieni vaaleanpunainen vanamo!


Tämä haaste pitäisi antaa kymmenelle blogille. Useimmat ovat tähän ymmärtääkseni jo vastanneet, mutta tästä tämän vaaleanpunaisen unelman voi halutessaan ottaa blogiinsa. Kiitos haasteesta Säteitä ja häivähdyksiä-blogin Anja, näiden milanolaisten orvokkien kera!

9 kommenttia:

  1. Hauskasti sinä osaat tunnustuksetkin riviin pistää. :-)

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea tunnustuksesta.
    Kiva olikin lukea niitä.

    Kaikkea hyvää sinulle ja Simo hauvelille.

    VastaaPoista
  3. Onnea, Anja-Regina!

    Minulla numero 13 on onnea tuova luku. Kolmen lähisukulaisen syntymäpäivä on 13. päivä (syyskuuta, marraskuuta ja tammikuuta). Mutta ei omani...

    Vauhdikasta joulunalusaikaa sinulle, Anja!<3

    VastaaPoista
  4. Heips kaikki! Kiitos kivoista kommenteistanne! Ja miten jatkuikaan tämä alkulaulu? "Sitten vielä rakennan tallin, aitan, navetan. Neljä lehmää navetassa, pieni porsas karsinassa. Lampahia vuonineen määrällensä kymmenen". Ja viimeisestä säkeistöstä muistan vaan tämän verran: "Tallis oiva hevonen panna auran etehen" ja lapsena aina kuulin, että tallis soiva hevonen. Sitäpä ei ymmärtänyt pieni pää miten hevonenkin soida voisi! hIH.

    VastaaPoista
  5. Vähän tuntu kun olisin omia kirjoituksia lukenut, koska vastaukset oli lähes kaikki mitä olisin itsekin laittanut....ei muuten ollut ensimäinen kerta, kun näin tuppas käymään!!Joten taas silkkaa vaatimuutani totean, että olipas hyvät ja kivan-näppärästi laaditut vastaukset..;D. Eihän näitä tarvinut "laatia", kun suolist ne taas suoraa näkyville,tykkäsin, tottakait....;)

    VastaaPoista
  6. Kirsikkatäytteiset konvehdit, namm... Kiva kun otit "leivoksen" vastaan ja vastailit näihin haastekysymyksiin :)

    VastaaPoista
  7. Maikku; joskus ihan saletisti natsaa!! Sielunsiskojen samankaltaisuutta, luulisin. Oikeassa olet, enpähän liiemmin miettinyt, suolsin sanat näkyville. Tiesin, että tykkäsit, hih.

    Anja; jepjep, tuo prinssipuoliso on kantanut niitä konvehteja aina Litussa käydessään ja minä en ole malttanut pysyä niistä erossa, niin ovat hyviltä maistuneet. Meni vähän pitkäksi tämä vastaamisen aika, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

    VastaaPoista