Mummon vanha kaappikello hiljaa raksuttaa... no ei tämä nyt kaappikello, mutta aika vanha kelloksi kylläkin.
Kello on peräisin prinssipuolison tädiltä Imatralta. Tarinan mukaan prinssipuolison ukki on ostanut sen aikanaan Viipurista joskus 1800 luvun loppupuolella. Monia vaiheita evakkomatkallakin nähnyt kello on vielä ihan timmissä kunnossa, pysyy ajassa ja ilmoittaa tunnit ja puolet tunnit kirkkaalla helähdyksellä. Kunhan vaan sen muistaa vetää! Todellinen arre, täynnä tunnearvoa.
Paljonkin nuorempi on tämä hirviveistos, äitini perintöä.
Hirvet on veistänyt rautalampilainen, nyt jo edesmennyt Antti Laitinen, joka eleli poikamiehenä pienessä mökissään. Hirvet on vuoltu yhdestä puusta ja istutettu pahka-alustaan. Vain lapasarvet ovat irtonaiset. Tämä jyhkeä hirviveistos on 50-luvulla ostettu suoraan veistäjältä. Tosin meillä on toinenkin lähes samanlainen, jonka saimme aikanaan kihlajaislahjaksi. Ei nyt vielä antiikkia, mutta yli viisikymmentä vuotta vanhaa. Siinä toisessa on pieniä elämänkolhuja, katkenneita korvia ja patinaa. Eipä haittaa.
Eletyt vuodet syövät myös meistä pois terävimpiä särmiä, mutta eivät ne tee meistä yhtään sen vähäarvoisempia ihmisinä. Sattumalta törmäsin Kotimaa-lehden sivulla mielipidekirjoitukseen, joka herätti ajattelemaan asiaa omalta kohdaltani ja toivomaan, että joku muukin, nuorempi, sen lukisi oikein ajatuksella. Siis, haloo!
Tässä on totta joka sana:
Olemmeko me jo eläköityneet antiikkia? Jos ja kun, meidän pitäisi olla arvossamme. Näin ei kuitenkaan ole ja siksi allekirjoitankin jokaisen sanan tuosta lehtikirjoituksesta. Henkilökohtaisesti ei minulla ole syytä vielä valittaa, mutta yleisellä tasolla asenne on vaan se, että vanhat on pelkkää rasitetta. Vanhusten huolto on pahimmillaan laillistettua heitteillejättöä. Kuka meistä haluaisi viettää vanhuuttaan yksinäisenä, märissä vaipoissa, unohdettuna?
Kyllä vanhukselle on yhtä tärkeää kuin pienelle lapsellekin tuntea olevansa hyväksytty, arvokas ja rakastettu. Joskus kosketus on enemmän kuin sata sanaa ja halaus on kultaakin kalliimpaa. Ainakin minä haluaisin niin.
Paljonkin nuorempi on tämä hirviveistos, äitini perintöä.
Eletyt vuodet syövät myös meistä pois terävimpiä särmiä, mutta eivät ne tee meistä yhtään sen vähäarvoisempia ihmisinä. Sattumalta törmäsin Kotimaa-lehden sivulla mielipidekirjoitukseen, joka herätti ajattelemaan asiaa omalta kohdaltani ja toivomaan, että joku muukin, nuorempi, sen lukisi oikein ajatuksella. Siis, haloo!
Tässä on totta joka sana:
Kyllä vanhukselle on yhtä tärkeää kuin pienelle lapsellekin tuntea olevansa hyväksytty, arvokas ja rakastettu. Joskus kosketus on enemmän kuin sata sanaa ja halaus on kultaakin kalliimpaa. Ainakin minä haluaisin niin.
Ihana vanha kello ja tuo hirvipatsas..
VastaaPoistaTotta joka sana tuossa mielipide kirjoituksessa...
Irmastiina, kello ja hirvipatsas onkin mun aarteitani. Ja joka päivä vanhenen itsekin.
PoistaKauniit ovat puiset kello ja hirviveistos. Ihan samaa mieltä olen tuosta kirjoituksesta! Mielestäni eläkeläisiä ja vanhuksia, kovan työn tehneitä tulee kunnioittaa, arvostaa ja hoitaa kun tarvetta on.
VastaaPoistaArveluttaa kovasti, miten tässä kun itse vaan ikääntyy eikä nuorennu itselle käy, löytyykö hoitajaa ja hoivaajaa tarvittaessa.
PoistaOsuvasti sanottu
VastaaPoistaKiitos Allu!
PoistaKauniita esineitä, painavaa sanaa!
VastaaPoista"Kunnioita isääsi ja äitiäsi", ja niin edespäin. Nämä sanat aina kaikuu kun lukee ja kuulee mikä painolasti olemme nykypäättäjille.
Mihin mennyt Suomi???
Ongelmajätettä emme haluaisi kylläkään olla!
PoistaHei Anja!
VastaaPoistaHaunis hirvipatsas;))
Näin huonoiksi meidät on luokiteltu, nyt kun emme ole enää voimissamme ja ikääkin on karttunut;/
Mutta ei taida noista sanojista olla meidän askeltemme ottajiksi;?
Oikein viisas postaus, Anja-Regina.<3
Olen samaa mieltä, ettei meidän saappaissamme monikaan nykynuorista pysty tai edes joudu astelemaan.
PoistaKiitos, Aili.
Totta joka sana Anja! Hieno ja arvokas kello. Tuosta hirvipatsaasta täytyykin informoida isäntää. tutkikoon sukukirjasta on veistäjä ollut samaa sukuhaaraa..
VastaaPoistaHyvää pyhäpäivän jatkoa sinne etelämpään!
Tämä Antti eleli poikamiehenä ja veisteli hirviä ja kuksia. Hirvipatsaita on varmasti jokaisessa myhinpääläisessä talossa, uskoisin. Nyt en tiedä, onko Antin mökki enää pystyssä, Särkijärven kohdalta sinne kääntyy tie ja aina ohi ajaessa tulee mieleen nämä hirvet.
PoistaMyös sinulle aurinkoista sunnuntain iltapäivää.
Kaunis kello joka aikaa mittaa. Tuo laittamasi kirjoitus on niin totta. Viimeaikojen elämänmenossa väkisinkin on usein tullut mieleeni nuo sodanjälkeiset ankaran puutteen ajat jolloin alettiin tätä maata innolla nostamaan sodan kurimuksesta. Kun olen jo niin vanha, että olen nähnyt sen nousun ja nyt pala palalta kaiken alasajon tuntuu niin pahalta vanhentua nykysuomessa.
VastaaPoistaSiitäkin huoimatta, hyvää alkavaa viikkoa!
En tiennyt postatessani, että asiaa käsiteltäisiin myös tämän illan Inhimillisessä tekijässä, missä ns. Voimamummot Eila Roine, Vappu Taipale ja Terttu Lensu korostivat tätä samaa vanhojen ihmisten arvostamista. Ohjelmassa korostettiin isovanhempien olevan monessakin asiassa voimavara, jopa niin, että rahavirtoja kulkee lapsille ja lastenlapsille vaikka sitä ei koskaan näissä mainita, kun puhutaan meistä ongelmajätteenä.
PoistaHyvää alkavaa viikkoa myös sinulle mummeli ja kiitos kommentistasi.
Ihanat vanhat esineet Olen samaamieltä kirjoituksestai:)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ritva.
Poistaİhana kello. Minulla on lahes samanlainen lasteni huostassa Suomessa.
VastaaPoistaAsiaa on utossa kirjoituksessa. Ja tosi huolestuttavaa seurata Suomen uutisia vanhojen ihmisten oloista ja kohtelusta.
Sateenkaari, ei todellakaan ole tänä päivänä onni olla osana suomalaista vanhustenhuoltoa, hoitohenkilökuntaa on liian vähän, kaikki asiat normitettu kotihoitoa myöten puhumattakaan laitoksista, arvostus on miinusmerkkistä ja tuntuu siltä, kuin vanhoista ja sairaista haluttaisiin päästä mahdollisimman pian eroon. Monen vanhan ihmisen mielenterveys on vaarantunut arvottomuuden kokemisesta.
PoistaIhania aarteita kodistanne löytyy.
VastaaPoistaMeidän vanhojen vain on yritettävä pitää huolta toinen toisistamme ja kohottaa ihmisarvoamme. Hyvä, että joku uskaltaa, osaa ja vielä jaksaa kirjoittaa näistä epäkohdista. Kiitos, Anja.
Muistuupa mieleeni - oisko Eeva Kilpeä - se "sinun kihtisi minun luuvaloani vasten" eli näin on, toinen toisestamme on huolehdittava. Aika pelottavalta näyttää tulevaisuus ikääntyneille tämän hetken Suomessa.
PoistaMeitä hoitajia on liian vähän!!! Kuulun suureen ikäluokaan, ja hirvittää se meidän hoito sitten kun sitä tosissaan tarvitaa. Kunhan toi pönttö pysyis kunnossa niin osaisin ja pystyisin sitä henk.koht.vaatimaan, kun tosi tarve tulee...;/
VastaaPoistaMuutamia esineitä halusin ottaa omaan kotiini, siintä lapsuuden kodista. Meistä kolmesta sisaruksesta kaikki sai haluamansa, sovussa jako sujui, suurin osa kyllä jo seuraavalle sukupolvelle jaettiin. Eihän sitä jakamista nyt hirveesti ollutkaa, parhaat muistot säilyy aina mielessä...;)
Mutta onhan se kiva kattoo vanhaa vaasia isäni lapsuuden kodista, se on kunniapaikalla. Keittiössä on näkyvillä muutama esine äitini kotoa.
Kellosi ja hirvet ovat näyttäviä esineitä, tykkäsin kovasti!
Muistin, että meillähän oli eteisen naulakkona mahtavat hirvensarvet, veljeni sen halusi ja saikin tietysti....;)
Yritetään pitää pönttömme siinä kunnossa että ainakin pystymme pitämään puoliamme sitten kun apua tarvitsemme.
PoistaNämä tällaiset vanhat esineet eivät rahallisesti ole arvokkaita mutta kun niihin liittyy tunnearvoja, ovat meille tärkeitä ja haluamme ne säilyttää myös seuraaville sukupolville. Minulla on mm. iso puinen kaukalo, jossa pestiin vauvat kun ne olivat pikkiriikkisiä. Kai minuakin on siinä huljuteltu ja muistan, miten kiikutin sitä naapuriinkin kun tarvitsivat. Muistuttaa silti eläinten ruokakaukaloa mutta on sisältä tosi sileä. Ja hevosen länget! ja vielä vaikka mitä on kulkenut mukana vanhasta ajasta. Eipä niitä kai moni arvosta, mutta minulle tärkeitä. Säilytetään vaan aarteemme, harmi, että jotakin on annettu jo kadotakin, mm. pieni luinen risti, jonka keskiöstä näkyi vanhan Valamon luostari. Se oli minulla vielä täällä mukana mutta annoin sen lasten leikkeihin. Kaikkea ei pysty säilyttämään ja jälkeenpäin harmittaa.
Kello ja hirvet ovat aarteita.
VastaaPoistaRaili Heinilän mielipidekirjoitus on niin totta kuin olla voi. Vanhustenhuolto puhuttaa. Valitettavasti hoitajia ei ole riittävästi ja siksi hoidon laatu laskee. Kaikkea ei kuitenkaan voitane panna julkisen terveydenhuollon syyksi. Vanhuksen elämään vaikuttavat myös hyvät välit omaan perheeseen, sukulaisiin ja ystäviin. Hoitolaitoksissa on monia, joita ei käy juuri kukaan katsomassa.
Nyt en sure vanhuutta, vaan iloitsen pienestä tytöstä, poikani perheeseen tänään syntyneestä kolmannesta lapsesta. Oi tätä mummiuden onnea!
Totta on, että perheen hyvät välit ovat tärkeät vanhuksen hoitamisessa, mutta monilla on niin pitkä välimatka kun työn perästä on pitänyt lähteä kotipuolesta. Inhimillisessä ohjelmassa Vappu Taipale kertoi miten hän ryhtyi omaishoitajaksi äidilleen ja miten koko perhe piti huolta mummossta ihan viimeiseen henkäykseen asti. Kaikilla vaan ei ole siihen mahdollisuutta, mutta toki omia vanhempiaan ei saisi jättää pelkästään yhteiskunnan varaan.
PoistaOnnea sinulle pienestä tytöstä, mummius on todella ihanaa!
Todellinen aarre tuo kello ja hirvi.
VastaaPoistaKiitos hyvästä postauksesta ja toivotaan että moni olisi lukenut ja ottanut vaarin tuosta Heinilän kirjoituksesta.
Sama asiaa täälläkin puolella on suomalaisvahusten parissa, on rasite yhteiskunnelle, sanotaan vaikka suomaliset ovat täällä tätä yhteiskuntaa rakentaneet, eivätkä ole vaatineet mitää. Toista on nyt tulleet siirtolaiset.
Suomalaisilla vanhuksilla monella on vielä kieliongelma siellä hoivakodeissa.
PoistaNykyiset siirtolaiset osaavat kyllä jo oikeuksiaan vaatia..
Hieno ja tarpeellinen teksti! Minun mielestäni vanhoissa on viisautta ja elämänkokemusta, joka nykymenossa on ihan vallan unohdettu. Kauhea on tulevaisuus, jos vain nuorilla ja menestyvillä on ihmisarvo.
VastaaPoistaKello ja hirviveistos ovat upeita aarteita!
Kati, oikeassa olet, vanhojen ihmisten elämänkokemus ja viisaus pitäisi osata nuorempien hyödyntää omaksi parhaakseen.
PoistaKaikki me vanhenemme.