torstai 8. maaliskuuta 2012

PARAS LUKEMANI KIRJA IKINÄ

En tiedä, mikä minua lähihistoriassa kiehtoo. Tai ei ehkä ihan lähihistoriakaan, vai miten se pitäisi ilmaista. Liki kahdeksaankymmeneen vuoteen kun mahtuu jo vähintään kolmen sukupolven aika.


Nopas. Katseeni osui kirjakerhon tarjouskirjavalikoimaan. Nappasin sieltä tosi edullisesti Owen Matthewsin kirjoittaman Stalinin lapset. Kirja yllätti täydellisesti. Se on matka kirjoittajan omille juurille, tietä viitoittavat Stalinin salaisen poliisin käsiin kuolleen isoisän vaiheet; puolitoista kiloa huolellisesti numeroituja paperiarkkeja paksussa ruskeassa, murenevassa kansiossa KGB:n entisessä päämajassa Ukrainan sydämessä.  Isoisän taival elämästä kuolemaan alkaa salaisen poliisin käsissä kesän kääntyessä syksyyn 1937.


Kirja on myös tarina kirjoittajan vanhempien riipaisevasta rakkaustarinasta. Etelä-Walesissa syntynyt Mervyn Matthews varttui maailmassa, jolle olivat tunnusomaisia hiiliarinat ja pienet lämmittämättömät makuuhuoneet, äänekkäät, huolten painamat naiset ja viinaanmenevät miehet. Isällä ei ollut lainkaan kunnianhimoa, hän osoitti mielivaltaisesti isällistä valtaansa opinhaluiselle pojalleen. 


Ukrianassa Bibikovien toinen tytär syntyi 1934, ja vaikka vanhemmalle tyttärelle oli annettu nimi Lenina Leninin mukaan, toiselle   tarkoituksellisesti annettiin nimi Ludmila eikä  Stalina,  vaikka jotkut Stalinin liehittelijät jo niin tekivät. Ludmilan isä oli Harkovin traktoritehtaan johtohenkilöitä, puolueen silmäätekevä, joka osallistui virkansa puolesta tarkkailijana kommunistisen puolueen seitsemänteentoista puoluekokoukseen. Kokouksessa Stalin, kiihottaja, vaati parempaa tuottavuutta, suurempia satoja ja voimallisempaa kollektivisoinnin toteuttamista, vaikka jopa karaistuneet vallankumoukselliset olivat kauhuissaan. Ihmisiä kuoli nälkään ja nälänhätä oli ase, jota käytettiin harkitusti talonpoikia vastaan. Sergei Kirov yritti pehmentää kollektivisoinnin vauhtia ja se oli anteeksiantamaton uhka Stalinille, joka kyllä myöhemmin vainoharhaisuudessaan muisti, miten kukakin oli kokouksessa äänestänyt. Kirov murhattiin toimistossaan Leningradin Smolnassa. Stalinkin itki julkisesti Kirovin hautajaisissa ja toimi ylimpänä arkunkantajana johtaen kansakuntaa surutyössä.  Oli vielä aikaa kostaa puolueen sydämessä oleville vihollisille, jotka Stalin oli tunnistanut puoluekokouksessa. Kosto koitui myös Boris Bibikovin kohtaloksi.
Boris Bibikovin perhe kuului etuoikeutettuihin, he asuivat väljästi, saivat vapaasti ostaa ruokaa ja hedelmiä ja pukeutua hyvin. Mutta
Bibikov pidätettiin, perheen asunto sinetöitiin ja äiti Marta kahden tyttärensä kanssa sai asua vain keittiössä. Myös äiti Marta joutui syytetyksi ja vankilaan vastavallankumouksellisena ja tytöt vietiin orpokodista toiseen, heidät jopa erotettiin toisistaan. Vuosien epäinhimillistenkin tapahtumien  jälkeen onnellinen sattuma kuitenkin yhdisti tyttäret.


Moskovassa lähetystövirkailijana vuodesta 1958 työskennellyt Mervyn oli ulkomaalaisena KGB:n tarkkailussa, häntä yritettiin värvätä vakoojaksi, mutta hän kieltäytyi jyrkästi. Kieltäytyminen tiesi hänelle hankaluuksia, jopa pidättämisiä tekaistujen syiden nojalla.


Jossakin vaiheessa Ludmilan ja Mervynin tiet Moskovassa kohtasivat. Aluksi he viihtyivät toistensa seurassa, kävivät antoisia keskusteluja. Jossakin vaiheessa he huomasivat, että haluavat jakaa elämänsä toistensa kanssa ja  yrittivät vihityttää itsensä avioliittopalatsissa, mutta KGB esti sen ja Mervyn karkoitettiin tekosyillä Neuvostoliitosta. Vihittynä vaimonahan Ludmila olisi saanut seurata miestään Lontooseen.


Alkoi sinnikäs ja voimia vaativa taistelu Ludmilan saamiseksi länteen. Mervyn teki kaikkensa, hän yritti vedota korkeisiin valtiomiehiin, Hrustshevista Kosyginiin ja Brezneviin, huonolla menestyksellä. Rakkauskirjeet kulkivat Moskovasta Oxfordiin ja päinvastoin. Kerran kahdessa viikossa he olivat puhelinyhteydessä erityisten ja kalliiden järjestelyjen kautta.  Mervynillä oli porttikielto Neuvostoliittoon, joten rakastavaiset eivät pystyneet tapaamaan toisiaan lainkaan. Myöhemmin vuosien mittaan Mervyn sai vihiä, että matkustamalla viisumivapaasti Suomen kautta Tallinnaan hän voisi yrittää tavata Ludmilaa. Tallinnahan oli neuvostoliittolainen kaupunki ja Ludmila voisi näin matkustaa sinne. Heillä oli päivä aikaa tapaamiseen, ennenkuin laivan pilli jo huusi lähtöä takaisin Suomeen.  Toisen kerran Mervyn matkusti Leningradiin Suomen kautta ja silloin he saivat kaksi yhteistä päivää.


Sinnikkäästi Mervyn yritti saada rakastettunsa luokseen. Vasta kuuden vuoden ja lukuisten kirjelmien ja anomusten  jälkeen viranomaiset suostuivat "vakoojavaihtoon", jossa oli yhtenä myös Ludmila. Mervyn pääsi noutamaan Ludmilan Moskovasta, missä heidän avioliittonsa vahvistettiin avioliittopalatsissa, Ludmila keräsi vähäiset tavaransa ja nousi lentokoneeseen kohti Englantia.


Avioliiton arki toi tullessaan vaikeuksia, Ludmilalla oli sopeutumisongelmia ja ikävä ystäviään ja perhettään Moskovassa. Mervyn matkusteli ympäri maailmaa luennoimassa yliopistoissa.
Heille syntyi poika Owen, joka jo pienestä lenteli isänsä luo milloin mihinkin maahan henkilötiedot selkään teipattuina. Myöhemmin syntyi vielä tytär Emily. Ludmilan elämä alkoi vakiintua, hän sai uusia ystäviä ja sopeutui vähitellen länsimaiseen elämiseen. Hän matkusti lastensa kanssa Moskovaan tapaamaan sukulaisiaan. 


Kirja on intiimi sukutarina Stalinin hirmuvallasta nyky-Venäjälle. Owen Matthews kertoo myös omista kokemuksistaan toimittajana Venäjän uuden sodan, tsetseenisodan keskellä. Riipaisevia kokemuksia, vaarallisia tilanteita on kirjattu omakohtaisina. Myös Owen löytää vaimon Venäjältä, Ksenijan. Mervyn käy myös Moskovassa 1990-luvulla usein verestämässä muistojaan ja tapaamassa entisiä tuttujaan, ilman, että KGB häntä enää varjostaa.


Kirja kertoo, paitsi näiden perheiden yhteisen tarinan, myös varsin elävästii historiaa Neuvostoliiton ajoista jälleen Venäjäksi. Tarinassa ovat mukana Jeltsinit ja Gorbatshovit sekä punaisena lankana näiden yli seitsemän vuosikymmenen aikana tapahtunut muutos itäisessä naapurissamme.


Minulle kirja oli sellainen lukupläjäys, että luin sitä hengästyneenä. Kirjan kertomukset ja kieli ovat elävää, ilmeikästä ja todenmakuista. Ja tottahan tämä tarina onkin. Kirjaan on liitetty perheen valokuvia, kirjeitä ja myös kopioita asiapapereista, joilla sinetöitiin isoisä Bibinovin kohtalo sekä perheen myöhemmät  kokemukset.

Kerrassaan kirjojen aatelia. Suosittelen. Kirja on ollut ehdolla The Guardian´s First Book Award -palkinnon saajaksi.
Minun kokemuksiani ja  mielikuvaani kommunismin ihanteista tämä kirja vahvisti. Enkä yhtään epäile, etteikö kirja perustuisi tosiasioihin.

29 kommenttia:

  1. Anja-Regina!

    Tarkasti esitelty kirja, en ole sitä lukenut. Minua kammottaa jo Stalinin nimikin, mutta eihän kirjaa siksi pidä boikotoida;)

    Olen lukenut Stalinin hirmutöistä paljon, hän tapatti jopa ystävänsä, oli vainoharhainen hirmuhallitsija.

    Kiitos kirjaesittelystä, Anja; ehkäpä minäkin tilaan tai lainaan tämän teoksen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo! Lue ihmeessä tämä kirja, se on todella mukaansa vievä ja hienosti kerrottu tarina. Minä pidin siitä, en minäkään mikään stalinisti, pikemminkin jyrkästi päinvastoin. Tänäisessä Seurassa oli kirjoitus suomal. "keskitysleireistä" ja kovasti korvauksia halutaan. Mitenkä suomalaisille korvattiin kotien pakkojättämiset, kyllä sielläkin jäi keitto hellalle ja leivät uuniin kun lähtö tuli. No nyt eksyin aiheesta...
      Minä todella pidin tästä kirjasta.

      Poista
  2. Täytyiköhän minunkin lukea tuo kirja. Kun sukuni on sieltä niin ottaa vastaa lukea kaikkea vääryyttä ja tuskaa mitä sillä on tehty.

    Mutta jospa jo voisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sylvi, tässä kirjassa kerrottu perheen tarina jättää kaikista tapahtuneista kauheuksista huolimatta sellaisen Juurakon Hulda -fiiliksen, että lopulta, kun kaiken kokee ja kaikkensa yrittää, onnistuu luomaan elämästään ainutkertaisen, lopulta vahvan ja omanäköisen. Minulle kirjasta jäi lopulta vahvoja tunteita.

      Poista
  3. Kiitos Anja hienosta esittelystä. Menenkin heti kirjaston sivuille ja varaan tämä. Luulisin se olevan meidän kirjaston valikoimissa. Näitä surullisia elämänkohtaloita naapurimaasta riittää ja olen saanut kuulla paljon esimerkiksi inkeriläisten kokemista vainoista mm. ystäväni suvun kohtaloista. He ovat myös menettäneet niin paljon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä kirja kannattaa lukea, jos vähänkin haluaa tietää, mitä itäisessä naapurissamme on lähihistorian aikana omille kansalaisille "yhteisen hyvän" nimissä tehty. Ihan faktatietoa. Ja nythän Venäjä on taas tapetilla presidentinvaaliensa myötä. Toivottavasti kirjan tapahtumat eivät enää toistu Venäjällä, vaikka sillä on vielä pitkä matka todelliseksi oikeusvaltioksi. Saavuttaneeko sitä koskaan....

      Poista
  4. Kirjan luen varmasti kun kohille sattuu!

    Taas yksi sanomisen aihe tuli, kun tuolla reisussa näkee kaikenlaista.
    Kävimpä muuten Stalin kotikaupungissa, ihan taas silkkaa uteliaisuuttani.
    Kiertelin Keski-Aasiassa silloisessa Gruusiassa ja muistin sen hirmuvaltiaan joka tappo lähisukulaisiaankin kun sattuivat vähän kauemmin tuijottamaan väärään kohteeseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle Maikku kirjassa on varmaan myös tuttuja kuljettuja paikkoja Moskovassa, esim. Arbeiger sivukatuineen. Lue kirja jos osuu kohdallesi. Minä eläydyin jo niihin paikkoihin, mistä kirjassa kerrottiin ja muistelin omakohtaisia kokemuksiani niissä. Tosin en tuntenut KGB:n kontrollia selässäni, niinkuin Mervyn Matthewsin kohdalla oli jatkuvasti.
      Hatunnosto britin sitkeydelle, joka lopulta sai voiton ja Ludmila pääsi länteen.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Uskon, että tämä kirja on lukuelämys muillekin kuin minulle!

      Poista
  6. Hienosti referoitu tämä kirja.
    Oikein järkyttää kuinka lähellä meitä on ollut ihmisillä noin kovaa elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja vei heti alkumetreiltä mukaansa. Totta, tämä kaikki on tapahtunut tosi lähellä meitä, jopa koskettanut Mervynin luvattomien matkojen myötä. Jos ja kun paneutuu kirjan henkilöiden asemaan, omat ongelmat tuntuvat pikkuruisilta näiden rinnalla.

      Poista
  7. Anja, wau! Hieno arvostelu ja jo toisen kerran tänään joku kulkee hautani ylitse. Minuakin kiinnostaa äärettämästi tämäkin lähihistoriamme ja olenkin lukenut monta Stalinin kynsistä selvinneen elämänkertaa, mutta vaikuttavin on ehkä Nadežda Mandelstamin Ihmisen toivo, jossa hän kertoo miehensä runoilija Osip Mandelstamin joutumisesta Stalinin vainon kohteeksi ja lopulta kuolemasta.

    Jos tämä kirja tulee minua vastaan, luen varmasti. Ja kiinnostavaa on vielä, että tässä on tuo kytkös Walesiin.

    Kiitos kirjavinkistä ja mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä uskon, että tämä kirja koskettaisi myös sinua. Aikaisemmin olen lukenut Huuskosen Laps Suomen sekä hänen vaimonsa (en nyt muista nimeään vaikka se kirja minulla jossakin on) tarina kuin jatko-osana. Siinäkin on omakohtaiset tarinat paremman elämän toivossa Suomesta salaa rajan ylittäneiden ihmisten kohtaloista lähinnä Petroskoissa. On onni, että me - kaikesta huolimatta - olemme saaneet ja saamme toivottavasti elää Suomi-nimisessä oikeusvaltiossa.
      Myös sinulle viikonloppuja! Minulla on tiedossa huomiseksi Katri-Helenan konsertti Lahdessa, mieluista odotettavaa.

      Poista
  8. Jopas.. Kylläpäs nyt vähän harmittaa.. Nappasin nimittäin siitä samasta kerhotarjouksesta ihan muita kirjoja... Ehkäpä tämäkin sattuu vielä kohille. Hieno arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep, ne oli molemmat kirjat siinä vitosella tyrkyllä, tämä ja se edellinen punakhmerien kituuttamisista kertova. Varmaan kirjaa vielä saa kerhotarjouksenakin.

      Poista
  9. Hei!
    Ihan mahtava kirjareferointi. Olet innokas lukija. Siistiä! Alan heti seurata näitä sun kommentteja. Olen kirjamyyjä :) Niistä on työssä apuja! Siistiä kun löysin sut"
    t.eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä oikein referoida osaa, kirjoitan nyt omista mielipiteistäni. Kirjoja mulla on paljon ja luenkin melkoisesti. Ja seuraan kyllä toisten bloggaajien arvioita (Leena Lumi, Katja/Lumiomena, Susa jne. Kiva kun löysit tänne aittaan.

      Poista
  10. Hei, olethan lukenut jo Sofi Okasen Puhdistus-kirjan? Se on myös aika vaikuttava.
    t.eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, luin kirjan heti kun se ilmestyi ja tykkäsin kirjasta kovin. Minulla on ollut virolaisia ystäviä jo -77 vuodesta lähtien ja olen heidän elämästään kokenut kirjassa mainittuja tapahtumia. Oksanen kuvaa ansiokkaasti niitä oloja sen ajan Eestissä. Nyt onneksi tilanne on siellä toinen. On ollut hienoa olla mukana esim. Tallinnan laulujuhlilla ja kokea se vapautunut tunnelma ja ilo nykyisin.

      Poista
  11. Kiitos vihjeestä, luen mielellään lähi- ja mikrohistoriaan keskittyviä kirjoja mutta tämä on tähän mennessä päässyt minulta täysin ohi. Nyt menee lukulistalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiiti66, uskon, että pidät tästä kirjasta. Siinä kerronta on niin sujuvaa ja totuudenmukaista sekä värikästä kieltä. Ihan nautin täysillä.

      Poista
  12. Kirjoista en paljookaan tiijä sanoo, kun en nykyään juuri lue mitään, mut varmastikin hyvä kirja tuo. Ja edellisen postauksen Simo on hellyttävä narkoosissaan. Mitäpä ei koira kestäis kevään kunniaksi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nenunen, kiitos kommentista. Et sinä varmaan lukemaan ehtisikään, kun on vauhti päällä joko suksien tai pyöräille. Minusta kun ei siihen ole (pitäisi kyllä olla!) niin ahmin kirjoja. Ja lehtiä, aina vaan sorrun niitä tilaamaan, vaikka kuinka järki sanookin, että stop tykkänään.

      Poista
    2. Mutta lukeminen on hyvä harrastus, kyllä minä aikoinaan kulutin kovasti kirjaston ovee ja ostin kirjoja. Luin niin että meinasi muut hommat jäädä tekemäti. Kun oikein hyvä kirja sattui hollille, ei millään olisi malttanut kesken heittää. Mutta sitten se jäi, lukeminen meinaan. Taisi tosiaan tulla nuo muut liikunnallisemmat jutut sijaan, noh, ehkä joskus taas alan lukemaan. Niin, tulin Sinulle kertomaan, että olisi haastetta mun sivulla, jos kerkiit, käy kurkkimassa:)

      Poista
    3. Kits Nenunen, käyn kurkkaamassa! Nostan kyllä hattua sinun liikuntaharrastuksillesi, niin tosi reipas olet.

      Poista
  13. Tuo kirja täytyy saada käsiinsä . Kuulostaa mielenkiintoiselta . Luin juuri Sofi Oksasen "Puhdistus" .Olisi sopivaa jotkoa lukemiselle .
    Siksi toisekseen , kevät on tulollaan :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllimarjaana, sekä Puhdistus että tämä Stalinin lapset kertoo lähihistoriasta juuri niin kuin se on tapahtunut. Minä pidin kovasti Puhdistuksesta, luin sen heti kun se ilmestyi. Vaikka raskasta luettavaahan se tosin oli.

      Poista
  14. Minulla on vihko, mihin kirjoitan kirjoja, jotka herättävät mielenkiinnon vaikuttavan esittelyn perusteella.

    Aion joskus lukea Stalinin lapset, kiitos sinulle.

    VastaaPoista