PARAS LUKEMANI KIRJA IKINÄ

En tiedä, mikä minua lähihistoriassa kiehtoo. Tai ei ehkä ihan lähihistoriakaan, vai miten se pitäisi ilmaista. Liki kahdeksaankymmeneen vuoteen kun mahtuu jo vähintään kolmen sukupolven aika.

Nopas. Katseeni osui kirjakerhon tarjouskirjavalikoimaan. Nappasin sieltä tosi edullisesti Owen Matthewsin kirjoittaman Stalinin lapset. Kirja yllätti täydellisesti. Se on matka kirjoittajan omille juurille, tietä viitoittavat Stalinin salaisen poliisin käsiin kuolleen isoisän vaiheet; puolitoista kiloa huolellisesti numeroituja paperiarkkeja paksussa ruskeassa, murenevassa kansiossa KGB:n entisessä päämajassa Ukrainan sydämessä.  Isoisän taival elämästä kuolemaan alkaa salaisen poliisin käsissä kesän kääntyessä syksyyn 1937.


Kirja on myös tarina kirjoittajan vanhempien riipaisevasta rakkaustarinasta. Etelä-Walesissa syntynyt Mervyn Matthews varttui maailmassa, jolle olivat tunnusomaisia hiiliarinat ja pienet lämmittämättömät makuuhuoneet, äänekkäät, huolten painamat naiset ja viinaanmenevät miehet. Isällä ei ollut lainkaan kunnianhimoa, hän osoitti mielivaltaisesti isällistä valtaansa opinhaluiselle pojalleen. 


Ukrianassa Bibikovien toinen tytär syntyi 1934, ja vaikka vanhemmalle tyttärelle oli annettu nimi Lenina Leninin mukaan, toiselle   tarkoituksellisesti annettiin nimi Ludmila eikä  Stalina,  vaikka jotkut Stalinin liehittelijät jo niin tekivät. Ludmilan isä oli Harkovin traktoritehtaan johtohenkilöitä, puolueen silmäätekevä, joka osallistui virkansa puolesta tarkkailijana kommunistisen puolueen seitsemänteentoista puoluekokoukseen. Kokouksessa Stalin, kiihottaja, vaati parempaa tuottavuutta, suurempia satoja ja voimallisempaa kollektivisoinnin toteuttamista, vaikka jopa karaistuneet vallankumoukselliset olivat kauhuissaan. Ihmisiä kuoli nälkään ja nälänhätä oli ase, jota käytettiin harkitusti talonpoikia vastaan. Sergei Kirov yritti pehmentää kollektivisoinnin vauhtia ja se oli anteeksiantamaton uhka Stalinille, joka kyllä myöhemmin vainoharhaisuudessaan muisti, miten kukakin oli kokouksessa äänestänyt. Kirov murhattiin toimistossaan Leningradin Smolnassa. Stalinkin itki julkisesti Kirovin hautajaisissa ja toimi ylimpänä arkunkantajana johtaen kansakuntaa surutyössä.  Oli vielä aikaa kostaa puolueen sydämessä oleville vihollisille, jotka Stalin oli tunnistanut puoluekokouksessa. Kosto koitui myös Boris Bibikovin kohtaloksi.
Boris Bibikovin perhe kuului etuoikeutettuihin, he asuivat väljästi, saivat vapaasti ostaa ruokaa ja hedelmiä ja pukeutua hyvin. Mutta
Bibikov pidätettiin, perheen asunto sinetöitiin ja äiti Marta kahden tyttärensä kanssa sai asua vain keittiössä. Myös äiti Marta joutui syytetyksi ja vankilaan vastavallankumouksellisena ja tytöt vietiin orpokodista toiseen, heidät jopa erotettiin toisistaan. Vuosien epäinhimillistenkin tapahtumien  jälkeen onnellinen sattuma kuitenkin yhdisti tyttäret.


Moskovassa lähetystövirkailijana vuodesta 1958 työskennellyt Mervyn oli ulkomaalaisena KGB:n tarkkailussa, häntä yritettiin värvätä vakoojaksi, mutta hän kieltäytyi jyrkästi. Kieltäytyminen tiesi hänelle hankaluuksia, jopa pidättämisiä tekaistujen syiden nojalla.


Jossakin vaiheessa Ludmilan ja Mervynin tiet Moskovassa kohtasivat. Aluksi he viihtyivät toistensa seurassa, kävivät antoisia keskusteluja. Jossakin vaiheessa he huomasivat, että haluavat jakaa elämänsä toistensa kanssa ja  yrittivät vihityttää itsensä avioliittopalatsissa, mutta KGB esti sen ja Mervyn karkoitettiin tekosyillä Neuvostoliitosta. Vihittynä vaimonahan Ludmila olisi saanut seurata miestään Lontooseen.


Alkoi sinnikäs ja voimia vaativa taistelu Ludmilan saamiseksi länteen. Mervyn teki kaikkensa, hän yritti vedota korkeisiin valtiomiehiin, Hrustshevista Kosyginiin ja Brezneviin, huonolla menestyksellä. Rakkauskirjeet kulkivat Moskovasta Oxfordiin ja päinvastoin. Kerran kahdessa viikossa he olivat puhelinyhteydessä erityisten ja kalliiden järjestelyjen kautta.  Mervynillä oli porttikielto Neuvostoliittoon, joten rakastavaiset eivät pystyneet tapaamaan toisiaan lainkaan. Myöhemmin vuosien mittaan Mervyn sai vihiä, että matkustamalla viisumivapaasti Suomen kautta Tallinnaan hän voisi yrittää tavata Ludmilaa. Tallinnahan oli neuvostoliittolainen kaupunki ja Ludmila voisi näin matkustaa sinne. Heillä oli päivä aikaa tapaamiseen, ennenkuin laivan pilli jo huusi lähtöä takaisin Suomeen.  Toisen kerran Mervyn matkusti Leningradiin Suomen kautta ja silloin he saivat kaksi yhteistä päivää.


Sinnikkäästi Mervyn yritti saada rakastettunsa luokseen. Vasta kuuden vuoden ja lukuisten kirjelmien ja anomusten  jälkeen viranomaiset suostuivat "vakoojavaihtoon", jossa oli yhtenä myös Ludmila. Mervyn pääsi noutamaan Ludmilan Moskovasta, missä heidän avioliittonsa vahvistettiin avioliittopalatsissa, Ludmila keräsi vähäiset tavaransa ja nousi lentokoneeseen kohti Englantia.


Avioliiton arki toi tullessaan vaikeuksia, Ludmilalla oli sopeutumisongelmia ja ikävä ystäviään ja perhettään Moskovassa. Mervyn matkusteli ympäri maailmaa luennoimassa yliopistoissa.
Heille syntyi poika Owen, joka jo pienestä lenteli isänsä luo milloin mihinkin maahan henkilötiedot selkään teipattuina. Myöhemmin syntyi vielä tytär Emily. Ludmilan elämä alkoi vakiintua, hän sai uusia ystäviä ja sopeutui vähitellen länsimaiseen elämiseen. Hän matkusti lastensa kanssa Moskovaan tapaamaan sukulaisiaan. 


Kirja on intiimi sukutarina Stalinin hirmuvallasta nyky-Venäjälle. Owen Matthews kertoo myös omista kokemuksistaan toimittajana Venäjän uuden sodan, tsetseenisodan keskellä. Riipaisevia kokemuksia, vaarallisia tilanteita on kirjattu omakohtaisina. Myös Owen löytää vaimon Venäjältä, Ksenijan. Mervyn käy myös Moskovassa 1990-luvulla usein verestämässä muistojaan ja tapaamassa entisiä tuttujaan, ilman, että KGB häntä enää varjostaa.


Kirja kertoo, paitsi näiden perheiden yhteisen tarinan, myös varsin elävästii historiaa Neuvostoliiton ajoista jälleen Venäjäksi. Tarinassa ovat mukana Jeltsinit ja Gorbatshovit sekä punaisena lankana näiden yli seitsemän vuosikymmenen aikana tapahtunut muutos itäisessä naapurissamme.


Minulle kirja oli sellainen lukupläjäys, että luin sitä hengästyneenä. Kirjan kertomukset ja kieli ovat elävää, ilmeikästä ja todenmakuista. Ja tottahan tämä tarina onkin. Kirjaan on liitetty perheen valokuvia, kirjeitä ja myös kopioita asiapapereista, joilla sinetöitiin isoisä Bibinovin kohtalo sekä perheen myöhemmät  kokemukset.

Kerrassaan kirjojen aatelia. Suosittelen. Kirja on ollut ehdolla The Guardian´s First Book Award -palkinnon saajaksi.
Minun kokemuksiani ja  mielikuvaani kommunismin ihanteista tämä kirja vahvisti. Enkä yhtään epäile, etteikö kirja perustuisi tosiasioihin.