KEIKKAAKO PUKKAA????!

Viimeksi jo mainitsinkin valtakunnallisesta keikkapäivästä, joka on huomenna eli torstaina. Meillä pelimannit ottivat eilen varaslähdön, sillä heillä on normaali harjoitusilta tiistaisin.

Kovin monta innokasta laulusolistia tai soittajaa ei paikalle saapunut, ehkä syynä oli myös räntäsateinen sää. Mutta jokunen sentään oli paikalla pelimannien vakioporukan lisäksi.

Varusteita se vaatii keikkapäiväkin!

Pitää olla tietysti soitin ja sitten tanssikengät myös!
Nämä pienen soittajan pieksut ovat hänen isälleen tehdyt, nyt niillä askelletaan jo toisessa polvessa.

Ensin pitää kuulostella, onko soiton sointi hyvä. Voisiko tuohon porukkaan liittyä soittajaksi?

Aluksi tietysti kokeillaan, että ansatsi on kohtallaan. Äiti on hyvä taustatuki. Hyvältä kuulostaa.

Sittenpä soitellaankin jo pelimannien tahtiin. Iskäkin soittaa tuolla porukassa. Hienosti soitto käy pieneltä Ailo-pojalta, otteet on aidon pelimannin.

Ja uskaltautuuhan lavalle nousemaan myös täti-ihmisiä laulamaan.
Etuvasemmalla näkyy nuo mustat kongat. Hiukan niillä komppasin tahtia valsseissa ja muissakin. Ei orkesterin varsinainen komppiryhmä ajanut minua alas lavalta vaikka ensin pelkäsinkin.
Kongarummut hankin vuosikymmen sitten, vähälle on jäänyt "rummuttelut". Vaikka on terapiaa kipeille hartioille ja käsivarsille.
Prinssipuoliso soitteli stämmiharmoonia, vetopasuunaa, läskibassoa (ei, se en ole minä, hih!) ja tietysti haitariaan. Ei siinä vielä ole hänen koko repertuaarinsa. Mutta autokuorma kuitenkin. Vein mennessäni hänelle oman soittojakkaransa, sillä valitteli selkäänsä. Ja ainahan mies, tuoli ja haitari muodostaa vaikka yksinkertaisen maalaistrion!

Huomenna on ystävänpäivä. Me menemme katsomaan Kotkaan sotapoikien valaa. Lapsenlapsi siellä lupaa uskollisuutta isänmaalle.
Varmasti juhlallinen hetki. Ehkä saadaan vanikkaa ja hernerokkaa
lounaaksi. Mutta se onkin sitten toisen postauksen väärti.
Iloista ystävänpäivää, blogiystävät!