lauantai 1. kesäkuuta 2013

KESÄINEN LAUANTAIN AAMUHETKI

Aivan ihana lauantain aamu. Aurinkoa, tyyntä järvenpintaa. Laiturille, uimaan, aamupalalle. Rauhallista mökkielämää, kunnes:

 Kuistin katonrajassa pienet kurrelaiset ovat lähteneet liikkeelle.
Kuuluu houkuttelevaa rapinaa, näkyykö ketään?


On heti eikä kohta päästävä ulos tai ainakin yritettävä tavoittaa oravia vaikka mökin sisällä. Tämä pieni "kengurukoira" ei malttanut katsoa telkkarista ohjelmaa kenguruista, vaan aloitti pomppimisen ihan itse!

 Pihapuussa näkyy olevan yksi poikasista. Mutta korkealla on.

 Orava riippuu takajalkojensa kynsillä tiukasti pihamännyn rungossa, paikallaan ja hiirenhiljaa seuraten Simon meuhkaamista.

 Täältä tullaan, orava! Odotas vaan, kohta sinut tavoitan!

 Tää kyllä näyttä ihan hurjalta koiran touhulta! Mutta Hurtta olen!

 Ja ei kun uudestaan vaan ylös yritän!

Meuhkaamisesta tulee nopeasti jano, onneksi on ämpärissä raikasta vettä.
Ei minun kynnet pidä männyn rungossa, miksi tuo mamma juuri leikkasi niitä lyhemmiksi!

Alkaa olla vitsit jo vähissä, mamman blogi on samaa oravajahtia aina vaan. Onhan täällä mökillä nyt muutakin, kai? Mutta tämä aamu nyt on tällainen. Pari kierrosta vielä mökin ympärillä ja sitten komennetaan sisälle. Vuh!


20 kommenttia:

  1. Sinulla näyttää olevan paljon hauskaa siellä maalla Simo.
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja mammallesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mökkielämä Simonkin mielestä kotiolot voittaa!
      Samoin sinne Svea-mamman maille!

      Poista
  2. Kyllä tämä työstä käy, vai mitä Simo:)))
    On kyllä mainio kuvasarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan hurja tämä pieni koira! Onneksi oravat kohta lähtenevät metsään kun ovat jo sen kokoisia ja mökkipiiri rauhoittuu.

      Poista
  3. Voi Simo-poikaa;) Muistan ikuisesti sen aiemman puuhun kapuamisen...Ei ole ainakaan sisun puutetta!

    Vihdoinkin eilen hautovien hellepäöivien jälkeen sadetta ja ukkosta, illalla klaarasi jo kauniisti eikä tarvinnut alkaa kastella. Seuraavaksi vuorossa on kirvajahti ruusupuskissa;)

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää koira on kyllä ihan sieltä pöhkömmästä päästä! Mutta vietti vie vaikka pystypuuhun!

      Meillä tuli eilen muutama harva iso vesipisara, ei kastunut mikään vielä. Nyt on pilvessä osittain ja ukkonenkin jyrähtelee joten toiveissa on. Hautova helle antaa hyttysille tuhannesti intoa iskeä piikkinsä hikiseen ihoon.
      Onneksi on mahdollisuus painautua järveen välillä. Kotona sumutin mustaherukan latvoista kirvakasautumia.

      Samoin sinne Muuratsalon harjulle leppoisaa viikonvaihdetta.

      Poista
  4. Ihana hurja Simo koiruli!
    Jo on pojalla menemisen meininki; jospa Simo hakee tikapuut?
    Hauskaa lauantaita eli viikonloppua sinulle ja perheellesi, Anja-Regina.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan opettaa koira kiipeämään tikkaita ylös mäntyyn, kyllä siinä oravat saisivat kyytiä.
      Samoin sinulle ja perheellesi mukavia viikonlopun päiviä.
      <33333

      Poista
  5. Oletteko te varmoja, että tuo eläin on koira? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä kyllä ihmetelty, prinssipuolison mielestä Simo on otus!

      Poista
  6. Hauskaa siellä teillä näyttää olevan.Aurinkoista viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Simo järjestää välillä ihan hupiohjelmaa! Samoin sinulle!

      Poista
  7. Voi Simo parkaa, kun kaveriot ei ymmärrä tulla alas leikkimään pojan kaveriksi. On aikamoinen kiipijä poika. Ja vielä kynnetkin oli leikattu parahiksi.

    Meillä käy nyt kova tuuli, joko hautoo vihdoin sitä sadetta. Ei kai, muuten vain puhaltelee. kastelemaan pitäisi mennä' mutta lentää vesi minne sattuu tuossa tuulessa.

    Mukavaa mökkioloa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurrelaiset pysyttelevät yläorsilla, Simo ei mitenkään ylety edes hännänpäästä napsaisemaan.

      Sadetta on odoteltu tänne myös, mutta näyttää väistyvän pilvet. Kastelemista riittää.

      Kiitos mummeli!

      Poista
  8. On tuo Simo kyllä melkoinen hyppymestari koiraksi :) On niin vauhdikkaita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista menoa meillä on Simon kanssa! Vauhtia riittää.

      Poista
  9. Pakko oli kahdesti katsoa, mutta totta Simo on puussa:) uskomaton koira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Simo koettaa nousta mäntyyn. Vuosi sitten otin videolle samaa kiipeilyä rantapuihin, missä orava oikein härnäsi koiraa.

      Poista
  10. Ihan mahdoton kenguru tuo Simo on =DD Täällä Heinolassa odotellaan myös sadetta, ei vaan näy. Kauniisti pilvet hajaantuvat mennäkseen kata puolta ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simo on joissakin asioissa ihan superhölmö. Tässä esimerkki!

      Vettä saisi jo sataa, luonto on rutikuivaa ja kasvimaan multa pölyää. Sama täällä, pilvet hajaantuvat mökin niemen kohdalla. Mutta toivotaan, ehkä uusi viikko tuo sadettakin.

      Poista