torstai 6. kesäkuuta 2013

KIRPPISVALMISTELUJA

Tämän päivän askareina on ollut telttakatosten pystytys viikonlopun pihakirppistä varten. Tapahtumia on viikonlopuksi niin monia, että voipa olla laihaa kirpputorien kanssa, niitä kun on useitakin lähitienoolla. Mutta katsotaan, sanoin lääkäri.

Kävin tänään terveyskeskuksessa. Ei lääkitystä, jääpaloja vaan pureskeltavaksi neuvoi. Kun todennäköisesti viruksen aiheuttama äänihuulten tulehdus, puhumiset sikseen. Kuiskatakaan ei saa sillä se rasittaisi vieläkin enemmän. Sepä on sitten hiljaisen tytön viikonloppu tulossa. Toki melkoisen hiljaa olen tämän viikon jo joutunut olemaankin. Onneksi prinssipuolisolle!

Autokatoksessa on asukkaita. Kumollaan oleva kumisaapas on oiva pesäpaikka. Eipä ole kukaan saapasta tarvinnut, joten munista kuoriutui reippaita linnunpoikia. Kaikkein kuumimmalla keskipäivällä hinautuivat ihan saappaan varren suulle, mutta illemmalla sitten peruuttivat pesään takaisin. En ole keksinyt, kenen lapsilauma tämä on. Kohta lähtevät jo omille retkilleen.



Jätehuolto ei ole oikein pelannut, tai sitten otin kuvan huonolla hetkellä kun emot olivat ruokaa etsimässä. 

Helteet on hellittämässä, sadekuuroja luvassa vihdoin tännekin.
Jatkuva liki kolmenkymmenen asteen helle on aika rasittava, ikäihmiselle eritoten. Syksyn lapsi kun olen, monesti jo haikailin raikasta  ja kuulasta syyskuun poutapäivää.

Tänään tuli poikaystävältä kukkakimppu. Ei, ei prinssipuolisolta, hän kantaa vaan sireenin kukkaoksia pöydälle niiden tuoksun vuoksi. Kaveri, jonka huushollissa kävin putsausreissulla, muisti kiitoksena kukkakimpulla. 
Kaunis kimppu, perhosia mukana. Kiitos vaan.

Elämä on ollut kuin hidastetussa filmissä muutaman päivän. Ehkä huomenna, kun lämpötila laskee, löytyy normaali vauhti päivärytmiin. Ja  pakkokin on, jos aikoo saada romppeet tyrkylle pihakirppikselle la-su. Sielläpä sitten kököttelen kaupittelemassa.
Ennen sanottiin, että "kauppa käy kuin siimaa ja ostajat on kuin ongenkoukkuja". Että sellaista kalastamista täällä.

18 kommenttia:

  1. Hankaa olla myymässä tavaroita, mutta ei saa puhua!
    Toipumista sinulle, ja oikein hyvää viikonloppua!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vähän huono kaupitella kun piti olla hiljaa!!! Mutta nyt alkaa jo pasuunat soida taas!
      Kiitos Aili.

      Poista
  2. Kivan pesäpaikan oli lintu löytänyt.
    Kauniin kukkakimpun sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvallista ja lämmintä oli saappaan varressa kasvaa.

      Poista
  3. PUHUVAN ihmisen on varmasti hankalaa olla hiljaa mutta kirjoitaa voi sitäkin enemmän meille luettavaksi!!
    Onnea kirpparille, toivotaan niitä ongenkoukkuja:)
    Onpas kiva paikka linnunpesälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, nyt alkaa jo puhettakin kuulua. Enpä ehtinyt mitään kirjoittamaan kun oli niin hektiset kaksi päivää, aurinko paistoi täysillä ja piti tyrkyttää pyttyjä myyntipöydältä, hih.

      Poista
  4. Allergiako sinulta nyt on äänenkin vienyt? Toivottavasti jo huomenna on parempi päivä.
    Kaunis kukkakimppu, olet kyllä kukkasi ansainnut.
    Menestystä vaan kirpparillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkärin mielestä oli virus vikana. Ei lääkitystä vaan kylmää ja jääpaloja nieluun.
      Onneksi on arki palannut ja kirppisteltat purettu, huh.

      Poista
  5. Herttainen pesäpaikka tipusilla. Olisi kiva tietää, kuka on ollut noin kekseliäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nähnyt koskaan emolintua ja poikasetkin pyrähtivät niin nopeasti tiehensä että jäi arvoitukseksi.

      Poista
  6. Tulipa kirjoituksestasi hieman pikkuilkeä ajatus mieleeni; jospa eräälle tuttavapiiriini kuuluvalle henkilölle (arvatte varmaan, että on nainen) tulisi edes joskus sama vaiva kuin sinulla nyt on. :))
    Sinulle kuitenkin toivotan pikaista äänenpalautumista, ei kirpparihomma muuten luonnistu.
    Mukava lintukuvaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiset - yleensä - ovat kovia kailottamaan. Ei kai sitä oikein itse huomaa, kun on olevinaan niin paljon sanottavaa. Mutta kun on pakko olla hiljaa, huomaakin normaalisti kälättävänsä ihan liian kanssa.
      Nyt ääni kulkee ja aurinkokin paistaa, mikäs ollessa.
      Kiitos Rosina kommentistasi.

      Poista
  7. Jopas on hauska pesäpaikka löytynyt :) Kaunis on kukkakimppu perhosineen. Mukavaa kirppisviikonloppua ja toivotaan että äänikin palautuu pikimmiten.

    VastaaPoista
  8. Meillä olisi tänään loistava pihakirppispäivä tänään!

    Eilen olisi lillunut kaikki mahollinen ja minne sattuu. Tyrkkäs kunnon sateen salamoineen ja vesineen. Vahinkojakin sai aikaseksi, hälytys ajoneuvojen pillit soi yhtenään.
    Sit oli vähän hauskakin juttu, kirkonkellot häiriity sen verran että pimputivat tasatunnein mitä sattui! Klo 20.00 iltasoitto alkoi jo iltapäivinä, Vesilinnan vehkeetkin ottivat sen verra salamoista itteensä!

    Toivon hyvää ja antoisaa kirpparipäivää....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateitahan luvattiin sinne vähän ylemmäksi, nuoret lähtivät pe aamulla mökilleen, lienevätkö saaneet sielläkin vettä niskaan. Täällä vaan aurinko paistaa. Prinssipuoliso lähti äsken ajelemaan Heinolaan luokkakokoukseensa ja viestitti väliltä että SATAA. Vähän voisi tännekin ripauttaa vettä ettei tarvitsis kastelukannulla kiertää pihan ympärystä iltaisin.

      Hassua, että kirkonkellot soi ominpäinensä. Mutta salamat tekevät paitsi vahinkoa myös kepposiaan.
      Kiitos Maikku toivotteluista.

      Poista
  9. Ihailen sinun jaksamisiasi, kirpparia ym,osallistumista!
    Kyllä lintusilla tontit kysyttyjä,melkein kaikki kelpaa..
    Kaunis on ollut kesä meilläkin, hellettä ja väliin sadepisaroitakin.Lisä taivaankastetta tarpeen,
    Minä tässä rajankäyntiä itseni kanssa käyn, kädet ja selkä sanoo sopimuksia irti..Viime kesäinen takapihan lepopaikka tosi tarpeen. Kun vähänkään puuhastelee, istumaan asetuttava, selkä sanoo soo,soo,soo!
    Kaikkea kaunista kesääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule ystäväiseni, en minä nyt ihan mahdottomia jaksa. Välillä pitää huokaista ja istahtaa. Mutta on asioita jotka pitää saada kurssiinsa ja ok.

      Selkäongelmat ovat tosi hankalia. Ymmärrän miten sinun on vaikea luovia luovana ihmisenä käsiesi käytössä. Mutta lepääminen on ihan armollista välillä. Vaakatasoon ja jalat ylös vaikka sohvan selustaa vasten.
      Kuin myös sinne teille kaunista kesää ja aurinkoisia ilmoja.

      Poista