perjantai 10. helmikuuta 2012

NOKKA NOUSEE JA PYRSTÖ TARTTUU

Ulkona paukkuu taas pakkanen. -25 näyttää mittari. Auto, pieni kuin kirpunpieru, jököttää johdon päässä että pääsen kaupungille. Tänään on toiseksi viimeinen elämänkertaansa kirjoittajien oppitunti.


Eipä siinä mitään. Sanojen suoltaminen kyllä onnistuu ilman minkäänlaista järjen häivää ja kontrollia. Ainut asia, mihin meikäläinen kontrollia tarvitsee on tämän leipäläpensä raottaminen.
Tulee välillä puhuttua sivu suunsa. Ja varsinkin syötyä - ei toki sanojaan - vaan kaikkea sitä, mistä michelinit muodostuvat. Ja kun ensiviikon puolessa välissä pitäisi olla timmissä, näyttää toivottamalta. 


Meillä on entisen työpaikkamme silloisen henkilöstön yhteiset "kertausharjoitukset". Osallistumisinto on ollut lupaava ja puuhamiehet ja -naiset hyrisevät tyytyväisyyttä. Mikä siis mättää? No tietysti se iänikuinen naisten ongelma: mitä laitan päälleni! Kaikista mieluiten ryömisen makuusäkkiin ja vetäisin hupunnarut tiukalle! No vitsi, vitsi! Telttamallisia kuteita on vaatehuoneen tangot tulvillaan. Sen kun vaan valitsen. Mutkun niin jo uskoin olevani hoikemmassa kunnossa kuin telttamalleihin.


Löysin hyllyjä siivoillessani ihanan kirjasen, Pirkko-Liisa Perttulan Syö ja elä paljon. Eli pieniä lauseita vaa´alla taiteileville. Niistä saa iloa ja lohtua. Ja ajattelemisen aihetta. Ja naurun hörähdykset päälle.


Miltäs kuulostaa:  Tasapainoinen ruokavalio: herkkuja molemmissa käsissä!  Vaikka olen jättänyt kotimaisten viljojen nassuttamisen, jotakin mätän suuhuni ja aivan liikaa. Ikäänkuin korvauksena. Miettimättä.


Laihdutuskuurin toinen päivä on  ensimmäistä helpompi, koska kuuri on silloin yleensä ohi! Pitkäjänteisyys ei ole parhaita puoliani, ei totta vieköön.


Mutta onneksi  useimmat menettävät vyötärönsä vasta kun ovat löytäneet itsetuntonsa. Lohdullista. Ehkäpä en sittenkään ole ylipainoinen vaan alamittainen!  Syön salaattia pitääkseni painon kurissa ja suklaalevyn pitääkseni mielialan korkealla!  Ja mitä enemmän painan, sen enemmän minussa on rakastettavaa!  Just joo! Suklaata. En voi vastustaa.


Jotkut pystyvät antamaan lähtöpassit kiloilleen. Minulle ne tulevat aina takaisin paluupostissa.  Ainakin, mikäli vaakaan on uskomista! Ehkä olen de-luxe mallia! Vaaka ei valehtele!


Enhän minä mitään tarvitse, mutta tuo poikkiviiva nenän alla. 
Ja niin se vain on, että optimisti näkee munkkirinkilän, pessimisti  reiän. Tosin en ole nähnyt koko munkkirinkilää kohta vuoteen.


Joskus mietityttää,  etsinkö elämäni unelmaa vai unelmieni elämää. Tai ihan sitä tavallista arkipäivää pienine ilonpisaroineen.
Ja kevättä. Auringon juovat pakkashangella antavat lupauksen tulevasta keväästä. Niinpä. Jos on kevättä rinnassa ei tarvitse silikonia!


Nyt suuta suppuun, että mahtuisi klänninki päälle ensiviikon puolessa välissä. Kampaajan olen  jo tilannut. Ja sanotaanhan, että fint ska det vara fastän trasorna hänger! Tällä mielialalla mennään.



24 kommenttia:

  1. Tuo tasapainoinen ruokavalio...Herkkuja molemmissa käsissä... Siihen ollaan pyritty... ;O)
    Tosin taitaa sekin kaatua, sillä aloitin viikko sitten "herkkulakon", joka täällä käsittää sen, jotta sitten syödään taas, kun alkaa tehdä mieli. Normaalisti tekee joka päivä, nyt jostain syystä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä kun pystyt herkkuja vastustamaan. Tosin minä kartan niitä eikä ole paljon mielitekojakaan, onneksi. Vain suklaa ja pähkinät. Mut silti...

      Poista
  2. Voi vitsi, mitä hauskoja olet kirjoittanut. Kovin ovat tuuttuja asioita täälläkin.

    "Pirkko-Liisa Perttulan Syö ja elä paljon", hyvä lause. Minulla nuo sanat vaan tahtovat vaihtaa paikkaa; elä ja syö paljon. Otetaanko ystäväni nyt tehtäväksemme ja motoksemme, "Elä paljon". Vielä tässä ehtii kun heti alkaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää toivottomalta joskus tuntuu, paino sahaa ylös-alas ja ilonpisarat alemmasta kilomääärästä haihtuu taivaan tuuliin vaa´an lukemien taas kohotessa. Mut vaihtelevaista elämä on signor Marion. Ei muuta kuin niskasta kiinni että paljon eläisimme. Aloittaminen on aina vaikeaa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Irmastiina, kannustuksestasi!

      Poista
  4. Jos elää aikoo, pakko on syödä;DD

    Mukavaa viikonloppua sinulle, Anja-Regina.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet Aili. Varon kyllä, ettei käy kuin aasille kahden heinäkuorman välissä; se ei tiennyt kummasta kuormasta alkaisi syödä ja sitä pähkiessään nuukahti nälkäänsä ja heitti henkensä.
      Leppoisaa lauantaita sinulle.

      Poista
  5. Jopa oli lohdullista, sama täällä. Kierrän peilit kaukaa joten en kasvokkain itseni kanssa useinkaan. Vaaka on potkaistuna perimmäiseen nurkkaan enkä suju sitä kaivamaan esiin. Mutta auta armias kun joku hyväkäs ottaa varkain valokuvan ja lähettää se mulle sähköpostitse, silloin armoton totuus paljastuu.
    Poikamme pikkuvesselinä isänpäiväkorttiin riimin kirjoitti, "soisin sulle akkakullan, pyöreän kuin ranskanpullan" ja lapsen toive on toteutunut.
    Tuolla karppauskuurillakin tulisi vähintään kolme viikkoa olla melkein hiilarittomana että kehon rasa-aineenvaihdunta palamisprosessin alkais. En vain saanut oltua, en.
    Mutta, mutta, silti ajateltava kiitosmielellä ettei tämän huonommassa jamassa sentäs olla..
    Mitäpä meikäkään tässä selittelemään,jos ei ole juoppo niin ompi syöppö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä sanotaan varmaan vertaistueksi, ystäväni. Varmasti parasta olisi oma hyvä olo ja kiloista viis. Mutta ei sitä oikein haluaisi "kaalimadoltakaan" näyttää. Ehkä minunkin pitäisi jättää hiilarit tyystin hetkeksi. Leivän puputtamisen lopetus toi alkuun alempia lukemia vaa´alla mutta voi hyvä jysäys kun nyt hilaa vaan ylemmäksi vähitellen. Onneksi huumorintaju tallella, sillä sehän dietissä ensimmäiseksi laskee.
      Mut vähitellen tsemppaillaan.

      Poista
  6. Hih...Hauskoja juttuja piristykseksi. Jaksaa lähtiä vielä salille ja infrapunasaunaan. Vai meniskö vaan sinne saunaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein osaa noita salijuttuja, tosin Vuokatissa kävin muutaman kerran. Ja uimahallissa vetäisin kilometrin keskiviikkona, löhöilin höyrysaunassa ja nautin. Vaan eipä siinä paljon kalorit kuluneet.
      Mukavaa saunanautintoa sinulle Lovviisa.

      Poista
  7. Hauska oli taas kirjoituksesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumorinkukka on se kaunehin kukka, kiitos ritva.

      Poista
  8. Onpa sinulla taas oikea hyvän tuulen postaus. mainioita lausahduksia kirjastasi löytää.
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Minttuli! Välillä epätoivon iskiessä tankkaan ajatuksia tästä Perttulan vihkosesta. Ja taas nousee mieliala ja jaksaa jatkaa.
      Sinulle myös mukavaa viikonloppua. Toivottavasti pakkanen on jo hellittämässä.

      Poista
  9. Niin kovin tuttuja ongelmia:)
    Ja taas niin mukavaa luettavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen ymmästänyt, etten ole yksin tän asian kanssa vaan monesti on "sama vika Rahikaisen". Miks sitä on joskus luullut että ruoka loppuu lautaselta ja niin on jäänyt hihna päälle mättämisestä, hih. Ja nyt ei auta kun vikistä!
      Vaan milloinka sitä meikäläinen olisi ihan tyytyväinenkään. Ainakaan omaan kroppaansa.

      Poista
  10. Sanotaan että pyöreämmät ihmiset ovat hauskempia. Taistelen samojen asioiden parista, viljatuotteet pois jätetty jo melkein toista vuotta. Nyt jätin kuukausi sitten myös juuston ja paino on alkanut hiukan tippumaan.
    Mukavaa Viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sanotaan, että lihavat on lepposia ja varmaan siitä syystä etteivät jaksa keksiä kepposia. Minun pitää rajoittaa juuston syöntiä. Se on yksi paheistani. Vaan mitä sitten aamulla kinkkusiivun päälle? Pelkkä ylähuuli tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä. Mutta sitä on koetettava vielä viimeisenä (?) konstina. Myös sinulle maiju mukavaa talvista viikonloppua.

      Poista
  11. Eihän ne lihavat lepposia ole, yleensa niin helevetin kärttystä porukata! Olivatpa ukkoja eli akkoja, kun ruokoo eivät suaa tarpeekseen, ni varastavat toisilta jopa omassa koosaan! Napsivat muka maistaakseen, lastenkin suusta nakupalat vievät, ihme roistoja nuo häikäilemättömat läskit, vai oman etusa=tarpeitaan ajattelivia laiskimuksia. Käskystä eivät edes saa persuuksiaa ylös, mutta annas olla kun pöytään pyydetään, niin varmasta kuulevat ja liikeelle laittavat kilonsa!
    Kyllä muuten mulla olis paljonkin sanomista ja faktaa näistä itteensä täynnä olevista elävistä....;D

    Laihuttakaa jotka siihen pystyy ja kykenee, mutta minä kylläkin olen minä, jos kiloja putoo, ei haittoo! Vaikka nuuka olenkin, niin tämän kyllä antaisin tapahtua ilmansuurempia kommenteja....hymyilisin ja olisin edellenkin onnelinen omaan uhkeaan olooni.
    Muuten sitä olen aina ihmetellyt kun ei juuri kukaan kommentoinut kun multa putos yli 20 kg??
    Totuushan on se, että olen aina ja edeleenkin se ihana Maikku niille jotka minut tuntevat ja tietävät, enkä se läski jonka jotkut saatavat vain nähdä...;)
    ...Syökää hyvin ja terveelisesti ja liikkukaa vointinne mukaan, ja onnea...;)

    VastaaPoista
  12. Totta puhut. Kärttyporukkaa läskeineen. Ja kädet käyvät kuin tuulimyllyn siivet ruokalautasen yllä!
    Olet oikeassa siinäkin, että ystävyys ei ole läskeistä kiinni. Se on kiinni siitä ihmisestä, joka hän sisimmässään on. Minullakin on ystävä, jonka pelkään rikkovan vaakani jos hän sille nousisi. Mutta hän on ystäväni vuosikymmenten takaa (eikä hän siksi nousekaan vaa´alleni, hih, riittää kun itse sitä rasitan). Kaikki eivät vaan laihdu kun eivät ole Raakel Lingnelleitä. Tai kapellimestari Segerstameja.
    Minussa sisällä kuitenkin kuikuttaa se 47 kiloinen morsmaikku viiden vuosikymmenen takaa. Joskus ääni kuuluu kovemmin, joskus sitä tuskin huomaa.Minäkin varmaan laihdutan aina aterioiden välillä!Ja toisaalta, pitää olla kokoa ja näköä jos tässä maailmassa haluaa tulla nähdyksi!

    Järki sanoo, että pitäisi ryhdistäytyä mutta kroppa räjähtää nauruun. Se tietää, että tieni solakampaan olomuotoon on kivetty tyhjän nielemisellä. Ja siihen en kuitenkaan pysty. Kunhan lämpimikseni höpäjän.

    Söisi suu, vetäisi vatsa vaan ei kestä pillikintut sanottiin ennenvanhaan. Laihduttajasta kaikki maistuu hyvälle. Paitsi pelkkä näkkileipä ja creipit.
    Juuri tästä syystä en minäkään ohene. Vitsi, vitsi! Haittaakse? Itseäni muistutellen aina välillä palaan haaveisiin hoikemmasta elämästä. Vaikka tiedän, että sitä tahdonvoimaa tuskin löytyy.

    Kivat sulle, Maikku! Ei olla lepposia ja tuskinpa lepposiksi tullaankaan, mikäli tähän on uskomista.

    VastaaPoista
  13. Allekirjoittanutkin sai vihdoin ja viimein silikonin; kirurgi vaan "epähuomiossa" laittoi sen silmään eikä sinne minne piti... Olen tullut siihen tulokseen, että kaikilla meillä on jotain mihin emme tyytyväisiä ole. Ja oikein kivasti elämä soljuu siitä huolimatta. Ne elämän pienet(kin) ilot - nostetaan ne kunniaan!

    VastaaPoista
  14. Totta puhut, Kartanonrouva! Minustakin silikoni on silmässä parempi ja ketunnenät povella. Mutta sitten, entäpä jos kaikki olisi hyvin, mistä sitten marmattaisimme! Ja ilonpisarat, ne vasta pieniä ovat. Niihinhän voisi lisätä hippusen silikonia, hih. Pohjimmiltani taidan minäkin suht tyytyväisenä hyristä, mitä nyt joskus jotkut asiat omassa itsessä ottavat kupoliin joskus ja joskus taas sitten ei.
    Malja elämän pienille hyville asioille!

    VastaaPoista