FAKTAA VAI FIKTIOTA

Uutisvuodossa kysytään aina, onko tarina faktaa vai fiktiota. Ja kapteeni Tervo esittää perustellun mielipiteensä. Olen lueskellut hänen viimeisintä kirjaansa Layla, missä Tervo kuljettaa kahta tarinaa rinnakkain. Väistämättä tulee mieleen kysymys, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Hämmästelen kirjoittajan tietomäärää - jos se on faktaa - kurdiperheen tavoista ja kulttuurista ja suhteesta turkkilaisiin. Jos kyse on fiktiosta, on kirjailijan mielikuvitus ehtymätön.

Kirjassa rinnalla kulkeva tarina suomalaisesta Helenasta voisi kyllä olla myös faktaa. Helena myy itseään "vuokraamassaan" kimppakämpässä, jonka todellinen vuokralainen on "kunnollisen perheen"  poika, muka maustekauppias. Ainakin vanhemmat uskovat niin. Kirja tuntuu mielenkiintoiselta, hyvää iltalukemista.

Faktaa on myös tämä sininen päiväuni, vaikka kaapit pursuavatkin punaista lasia. Vaihtelu virkistää, sanotaan.


Entäs sitten laihduttaminen. Näyttää olevan fiktiota. Kun meille myydään mielikuvia läskeistä pelastavista ihmedieeteistä, helposti hurahtaa, ellei pidä faktana sitä, että on syötävä vähemmän kuin kuluttaa. Helppoa tietä hoikkuuteen ei ole tämän ikäisellä(kään). Amerikkalaiset ovat kyllä keksineet aina uudestaan ja uudella nimellä saman pulverin, jota syömällä autuus löytyy. Eivät taida itsekään oikein uskoa taikapulveriinsa, sillä matkallani näin niin paljon  pulleroita ihmisiä etten näissä maisemissa ikinä.. Ja tosi pulleroita olivatkin. Ruoka-annokset ihan megaa kaikki.


Syömisessä on tärkeintä kuunnella omaa kehoaan. Sanovat viisaat. Sen verran kuuntelin minäkin, että pullat ja leivät ovat jääneet.
Mutta muuten haluan nauttia ruuasta, sen tuoksusta, sen mausta ja yhteisestä ruokahetkestä. (Tälläkin hetkellä uunissa paahtuu iso vuoka vihanneksia...) 
Peruskysymyshän on on, syömmekö elääksemme vai elämmekö syödäksemme. Sen oivaltaminen pelastaa jo paljon. Muistan lukeneeni, miten joku laihdutti syömällä pelkkää puolukkaa. Joku toinen taas kävelemällä työmatkat pinnistämällä pakaroitaan joka toisen lyhtypylväiden välisen matkan. No, antioksidantit saa varmaan puolukoista ja kiinteät pakarat pinnistelemisestä. Vaan entäs makunautinnot? Jos ne ei olis tärkeitä, voisi kai syödä vaikka sahajauhoa. Pippurilla tai ilman. Siis fiktiota. Laihdun jos olen laihtuakseni syömällä vähemmän kuin kulutan. Ja kuuntelemalla omaa kroppaani.
Muuten, lisäravinteista ei ole mitään hyötyä, sanoi lääkärit. Vain D-vitamiiniä tarvitaan lisää. Muut pitäisi saada ruuasta. Että niin. Eipä sitä tiedä mihin uskoa, kananmunatkin olivat niin kolesterolipommeja ennen, nyt niitäkin saa popsia jo mielin määrin.


Jaapa jaa. Siivousurakkani etenee. Punaiset on pyyhitty ja kukkien mullat vaihdettu. Teki mieli kyllä hujauttaa tuo iso limoviikuna ulos pakkaseen, mutta en sitten hennonutkaan vaan raahasin suihkuun ja annoin uutta multaa.

Auringon valo leikitteli kulmahuoneen lattialla, olin onnellinen pölyttömistä laseistan hyllyköissä. Tulipa siivottua tuplakappaleet vaaseista kiertoon samalla.

Faktaa on, että tiivistän heti huomenna kaappien ovet ikkunatiivisteellä sisäreunoista säästyäkseni suur´urakalta heti kohta.


Fiktiota: Voi jos satujen töyhtöhattuprinssi karauttaisi ratsullaan ja hakisi pois harmaasta arjesta! Saapihan sitä toivoa. Ja unta nähdä!

Faktaa kuitenkin on, että tää prinssipuoliso karauttaa mun pienellä upouudella riisimopollani (Nissan) milloin mihinkin haasteisiinsa ja palaa illaksi kotiin syömään ja mustikkapiirakalle! Routako ajanee porsaan kotiin, vai tykänneekö muuten tulla, hih.


Ja todellista faktaa  arkipäivieni iloinen asia,  pieni koirulini Simo Sallinpoika Hurtta. Se päivystää, ettei mikään pääse yllättämään ulkoapäin.Se vie aamulla ja päivällä lenkille, haluaa mukaan avantouintireissulle.Ja sisällä se käpertyy syliin ja yöksi peiton alle. Ah, sepä on onnea se!

Nytpä tarinalle pitää saada loppu. Hyvä on, en kirjoita uutta tekstiä viikkoon, ellei mitään pakahduttavaa tapahdu. Nuoret muuttivat meille viikoksi ja se tietää vipinää arkeen. 

Näiden kukkasten myötä; se on moro!