PÄIVÄT PÄÄTÄ KÄÄNNELLESSÄ

Nyt tuntuu ihan siltä, että aika menee arvellessa, päivät päätä käännellessä. Arvelemisesta en niinkään, mutta pään kääntelemiseen on kulunut puoli viikkoa. 
Jess, keskiviikkona kävin pitkästä aikaa kampauttamassa lettini. Taitaa olla viitisen vuotta kun on vaan annettu kasvaa. Kampaajan kysymykseen, "mitäs laitetaan?" vastasin, ettei ainakaan outiheiskasia eikä siveydensipulia. Hyvä on. Sivut tiukkaan ja lettinippu. Näin tehtiin. Siistihän siitä tuli, mutta nyt muutama päivä jälkeenpäin, kun irrotin parin tusinan verran tukkapinnejä pehkostani, tukka muistuttaa ampiaispesää. Niin paljon lakkaa tarvittiin kampauksen pysymiseen kuosissaan keskiviikkoillan pippaloissa.

No, ei se meno nyt kyllä päätä huimannut. Olemme kaikki jo kuudenkympin paremmalla puolella, ainakin melkein kaikki. Mutta mukava oli nähdä entisiä duunikavereita kolmen-neljän vuosikymmenen takaa. Melkein jokaisen nimen muistin kirjatessani saapujia osanottajalistaan. Ja suuresti ihailin niitä ikäisiäni ihmisiä, jotka olivat ihan timmissä kunnossa myös fyysisesti, päinvastaisiakin kun mukana oli. Vaan tasan ei käy onnen lahjat, laakereilleen ei voi jäädä lepäilemään vaan on pidettävä itsensä "kunnossa kaiken ikää".


Kotirintamalla ei mitään uutta. Kevään merkkejä on luonnossa päivä päivältä enemmän. Lunta on ja lisää saadaan päivittäin.

Tämä meidän "gamlakungsvägen" on luminen ja auraamatta sitten viimeisen lumipyryn. Onneksi liikenne on suhteellisen vähäistä ja koiran ulkoilutus turvallista. Simo kun mennä viipottaa tien reunaa, mutta jos sattuu haistamaan jotakin mielenkiintoista, voi rynnätä ykskaks myös tien toiseen reunaan.

Tässä haukutaan yli lentävää korppia.

Ja tämän ryntäilyn aiheutti tienvarsipensaikossa lentelevät talitiaiset.

Tityyn lisäksi jo kuului tiaisten erilaisia soidinääniä. Myös punatulkut puhalsivat huiluääniä ja olin kuulevinani myös viherpeipon, vaikka luulenkin, että tiaisten tirskuntaa sekin oli.


Prinssipuoliso kävi alkuviikosta urisemassa pääkaupungissa ja lauloi itsensä yskään. Nyt on ääni bassoakin matalampi ja nokka vuotaa. Ei siitä muuta haittaa ole, mutta tänäänkin on menossa säestämään kaveriaan ja laulamaan duettona Suursaaren  ja Tytärsaaren valssit. Voipa olla, että Satumaassakin pystyy vaan sanoitta hyrisemään oman stemmansa. Onneksi haitarinsa ei ole yskäinen, hih.

Eipä ole liiemmin tuuli puhallellut, lumipallot ovat tiukasti pysyneet luumupuun oksistossa. Onneksi pakkanen on hellittänyt.


Pään kääntelemisen ohella paistoin eilen urakalla marjapiirakoita. Sovelsin "omaa" ohjetta ja pinnalle vesipuolukoita sekä turkkilaista jogurttia maustettuna hunajalla. Kehuja tuli ja hyvältä kuulema maistuikin. Pari mustikkapiirakkaa paistoin samantien. Siinä on puolisolla urakkaa popsia, tosin laitoin jo vähän pakkaseen varalta.

Nopas, nyt tää lähtee kuskaamaan tuota meillä asuvaa miestä karjalaisten pippaloihin kerä tuolin ja haitarin. Meillä Simon kanssa on vapaa iltapäivä, joka tarkoittaa all ó way -hetkeä. Siis imuri soimaan. Kyllä me pärjäillään. Ja onhan mulla menossa kirja teheranilaisesta äiti-tytär-tyttärentytär-tarinasta. Näillä mennään.