EI NIIN KEVYTTÄ KESKELLÄ VIIKKOA

Aamulla herättyämme vaihteeksi satoi. Eihän vettä ole tullutkaan kuin joka ikinen päivä. Mutta sateen jälkeen paistaa aina aurinko, sanoo vanha ja viisas sananlasku. Niin nytkin. Aurinkoista on ollut lopun päivää.

Ja sitä säilömistä vaan. Mustikoita on pussitettu pakastin turvoksiin. Mansikoita pilkottu rasia rasian jälkeen pakkaseen. Ja eilen illalla siivosin puoli ämpärillistä kirsikoita. Tuli totisesti mieleen ne vanhat englantilaiset romaanit, joissa kartanon emännöitsijä valkea esiliina pullean vatsansa ympärillä perkasi kirsikkasatoa. Ne on vähän viheliäisiä, aina tirskuu punaista kirsikkamehua ympäriinsä, vaikka kuinka varoisit. Mutta kuka kirsikoita pakastaisi kiusaksi kivineen?


Aamulla sitten muistin, että piti vaatekaupassa poiketa ennen huomista matkaa, nääs etelämmässä on hellettä oikein. Polkaisin pienellä kärrylläni keskustaan ja heti ensimmäisestä kaupasta käärin kainalooni caprihousut ja liehupuseron. Piti kyllä parkkisakon uhallakin poiketa myös vastapäisessä, mistä sieltäkin alennusmyyntipusero ihan nimeäni huuti. Nopas, on hiki- ja vaihtovaraa sitten reissussa. Matkalaukku odottaa nielu avoinna täytettä, kuorolaisen vaatteet on jo katsottu, omani sitten temmon viimeiseksi. Ja perillä yllätyn, mitä on mukana ja mitä ei. Vaan haitanneeko. Matkailu se vaan avartaa.


Tänään aamuisen sateen jälkeen pihalla oli ihana ruusun tuoksu.
Valamon ruusun viimeiset kukat helottivat auringon alkaessa paistaa.
Viime syksynä jo maan ollessa roudassa pelastimme tyttäreni kanssa erään rakennustyömaan alta ruusupensaan tai pikemminkin kaksi. Ei ollut tietoa ruusun nimestä, mutta nyt toinen pensaista on pukertanut muutaman kukkasen. Tuoksuu todella hyvältä. Paljon vettä ja hevosenlantaa pensas tarvitsi juurtuakseen ja virkistyäkseen kukkaan asti.

 Mustialan ruusun rämppäsi vesisade, muutama kukka sentään säästyi aukeamaan.

Muuten pihalla ei nyt uutta. Harmaa käenkukkapehko on kukkinut jo kauan, osan juurakkoa heitin jo metsän puolelle ja sielläkin se kukkii. On kiitollinen kukka, joka kesä yhtä kaunis.

Simo taitaa arvata, että meillä on reissu edessä kun on matkalaukku esillä. Ei pojalla hätää, hoitopaikka on lähellä. Voi ottaa ihan rennosti ja nukkua koiran unta.

Tänään illalla jo pääsee hoitopaikkaan pikkuminiän peiton alle ja kinttukoukkuun yöksi.


Sitä ennen on kuitenkin tarkistettava, ettei kissa kuljeskele pihallamme.

Ja minä aattelen - en niinkään reissua, vaan - syksyä. Mustaherukat kypsyvät vauhdilla, kirsikoita on vielä vaikka kuinka 

karhunvatukoita on viimesyksyistä enemmän:

ja vielä yksi oksa kukkii...

vaikka tuskin ehtii marjaksi kypsyä.

Nyt tämä jää pienelle tauolle, läppäriä kun en mukaan ota; kuvia sitten postaan kun taas olen linjalla.

Heipat siihen asti.