LEPOPÄIVÄN LÖPINÖITÄ

Aivan heti raotettuani silmiäni kuului ikkunasta kopsahdus. Mustarastas siellä oli eksynyt kiitoradaltaan ja lensi suoraan ikkunaan. Kello oli vasta kuusi. Haukotteleva Simo pyrki ulos.
Öisen sateen jälkeen aurinkoista ja ilma täynnä kukkimistaan lopettelevien juhannus- ja suviruusujen tuoksua. Ihana vetää keuhkojen täydeltä raikasta aamuilmaa ja sitten takaisin sisälle nauttimaan rauhassa aamukahvia.


Simo päivystää vakiopaikallaan olohuoneen sohvan selustalla. Yht´äkkiä räjähtää ilmoille raivoisa haukku. Kukahan näin aikaisin meidän pihalla?


Luumupuun oksat heiluivat, luulin että mustarastas pökerryksissään puikkelehtii oksistossa. Kunnes ruskea turkki ja pörröhäntä vilahtavat luumunraakileiden seassa. Kipaisen hakemaan kameran.

Ja tietysti kameran akku on tyhjä. Takaisin sisälle ja akku latautumaan. Hetken päästä uskoin siinä olevan jo ytyä muutamaan kuvaan. Onneksi pieni kurrelainen viihtyi luumupuussa. Katsoin, miten se etukäpäliensä välissä piti luumupuun lehteä ja nuoli lehdeltä kirvat ja kosteutta.

Tämän keltaisia luumuja tuottavan puun latvusto on niin tuuhea, että vaikea oli saada oravaa kameran linssiin, varsinkin kun kahteen kertaan piti käydä akkuun latausta lisäämässä. Mutta ihana oravanpoikanen odotteli, että sain muutaman kuvan.


Prinssipuoliso lähti haasteisiinsa. Hänellä oli laulu- ja säestyskeikkaa ja meillä Simon kanssa pyhäaamun rauha.
Kunnes taas koiran hermo repesi. Luulin, että haukkuu edelleen pienelle kurrelle, mutta kas. Pihatiellämme istui kaikessa rauhassa taas se kissa!

Kuvasin kissaa ikkunan läpi koiran reuhatessa vieressä. Kissa kuuli Simon reuhkaamisen ja lähti tulemaan meitä kohti. Ja tuli ihan ikkunan alle katsomaan, mitä se Simo oikein mellastaa.

Ennenkuin sain koiran hihnaan ja ulos, oli kissa tipotiessään. Ja hyvä niin, sillä yläpihan puupinossa on pikkuruisen harmaan linnun pesä, johon pian kuoriutuu poikaset. Pesä on alttiina kissan kiivetä herkuttelemaan.

Toistaiseksi emolintu vielä hautoo pieniä karamellirakeiden kokoisia muniaan. Viisi pientä munaa. Säilyisipä lintuemon pesue lentoon asti.


Iltapäivällä prinssipuolison kotiuduttua lähdimme lenkille. Olin kertonut, että kypsiä mustikoita on kallion poukamassa. Eipä tuo uskonut minua. 

Mustikkasadosta on tulossa erinomaisen hyvä. Ensimmäiset piirakkamarjat poimittiin tänään, heinäkuun eka päivänä!

Reilut puoli litraa. Vielä tarvitaan pari viikkoa, ennenkuin poimuria voi käyttää mustikkametsässä.


Paluumatkalla kuvasin vanamoita

ja käenkukkia

joita kasvaa eteläisen Suomen kosteikkojen reunamilla. Olen aina sekoittanut ailakit ja mäkitervakot ja tästä käenkukasta en ole tiennyt nimeä aikaisemmin.


Kotipihassa Valamon ruusussa on jo lupaus:

Ja vuosien takainen äitienpäiväruusu on villiintynyt täysin:

Kaunis se on silti. Ja kauniita ovat luonnonkukatkin, horsma,

ja lehtosinilatvan ainokainen valkoinen kukinto,

vaikkakin siinä on kaskaan sylkipallo lisänä!


Simolle mustikanpoiminta oli niin rankka retki, että latki lammikosta tullessa vettä. Eikä haitannut siitepölylautat lammen pinnalla.

Enpäs tiedä, mahdanko olla fariseus vai publikaani, tekstiä tulee vaan ihan läkähdyttämiseen asti. Mutta kun on olevinaan niin paljon muistiin merkitsemistä. Ja kiva kirjoitella. Hm.


Liekö muuten tämä kukka neidonkieli? Muistuttaa rohtoyrttiä jotenkin, lehdet kuitenkin erilaiset mielestäni. On ilmestynyt jostakin pihan laitaan.

Huomenna tämä lähtee retkelle läntiselle Uudellemaalle  prinssipuolison veljen arboretumiin tarkastelemaan, mitä uutta sinne on istutettu ja mistä voisi ottaa pienen palasen kasvamaan meidän pihapiiriin. Kamera on ehdottomasti oltava mukana, siellä on aina niin paljon mielenkiintoista kuvattavaa.


Ja nyt paistamaan mustikkapiirakkaa. Pakastimesta otan marjat piirakkaan, nuo tuoreet sitten kera viilin...

Bis dann!