PIKKUSULHANEN

Ihana herätä aurinkoiseen aamuun. Otan koirulin mukaan pihalle varusteenani vain suurensuuri kylpypyyhe. 
Koira juoksee edeltäni laiturille ja odottaa, kunnes minä olen napaani myöten aamuraikkaassa vedessä. Kello ei ole ihan seitsemääkään vielä. Simo kääntyy takaisin maalle. Pysähtyy vielä katsomaan taakseen ja lönköttää sitten keittiön ovelle päin. Huudan koiran perään, ei vaikutusta. Kipaisen pyyhkeen sisään ja koiran perään, tavoitan koirapojan tontin rajalta. Käännytän sen takaisin pihalle ja kierrän verkkoaitaa esteeksi tien suulle.

Simo palaa pihan laitaan, viivyttelee hetken ja lähtee pojan mökille menevää rantapolkua. Ja minä huutelen perään. Ei näy koirulia.
Lähden seuraamaan karkulaista. Huutelen syömään, vihellän. Ei ketään. Nousen pojan mökin pihalle. Ei koiraa missään. Minä avojaloin nousen sepelipintaisen mökkitien isommalle tielle. Eipä vieläkään ketään kummassakaan suunnassa. Jalkapohjiani kivistelee ja palaan mökille koiran hihna kädessäni ja kylpypyyhe paljaan kroppani ympärillä.

Pukeudun ja haen auton avaimen. Pienen kirppuni ikkunat ovat yön jäljiltä huuruiset, pyyhkäisen hihalla enimmät sivulaseista ja hyökkään kuin ampiainen mökkitielle. Käännyn serkkuni maatilalle päin ja uskon karkulaisen olevan vielä rannan tuntumassa. Vaan ei vieläkään ketään. Ajan reippaasti puimalan ohi ja stop! Lehmälanka yli tien. Ja kukas se siellä pyyhältää: Simo ja Karo-neitonen, jolla on  sopivasti juoksuaika! Kiltisti Simo kuitenkin tulee hihnaan ja nostan rapatassun auton etupenkin jalkatilaan. Motkotan ja koiran silmänvalkuaiset vaan välkkyy. Tietää tarkkaan olleensa luvatta liikenteessä. Kiltisti alistuu juoksulankaan pihalla ja minä pääsen oikeasti uimaan. Päivä voi alkaa taas normaalisti.


Keskipäivällä piipahdamme naapurimökillä. Juon siellä päiväkahvit ja heti kahvin jälkeen Simo alkaa istua mangustin tavoin joka tarkoittaa, että nyt on aika lähteä. Ja kas, neito Karo on jälleen pihalla. Vien kuitenkin vastahakoisen sulhaspojan omalle mökille ja komennan Karon takaisin kotiinsa. Kaikki kunnossa.


Soitin serkkulleni Valkealaan ja olin iloinen kun sisarukset sittenkin ovat tulossa serkkutapaamiseen. Iloisena lähdin sisälle ruokaa valmistamaan. Herkullinen jauheliha-kanttarellimuhennos maistui salaatin kanssa todella hyvältä.

Päivänokoset ruuan päälle. Yhtäkkiä kuului rannasta joutsenten ääni. Otin kameran, pyysin koiraa jäämään sisälle ja hiivin rantaan. Joutsenet olivat ihan rannassamme.

Jo lähti pois pakenemaan...  ja rantaviivassa myös sorsaemo kuljetti nauhana keinuvia poikasiaan yöksi matalaan poukamaan. Niistäpä en ehtinyt kuvaa yrittää, joutsenet kun karkasivat kauemmaksi minut nähdessään.

Uljas pariskunta ui kauemmaksi ja kajautti kunnon törähdykset
laiturin kohdalla siirtyessään keskemmälle järveä.

Minun kuvatessani joutsenia pieni sulhaspoika potkaisi keittiön oven auki ja livahti matkoihinsa. Ja taas otin hihnan ja auton ja kiidin kylätietä, mutta Simo oli mennyt mutkaista tietä näkymättömiin. Iloisena koiruli pyyhälsi tyttöystävän luokse, mistä otin sen taas hihnaan ja paluu arkeen oli edessä! 


Lopun päivää Simo on ollut silmälläpidon alaisena. Kovasti nuuhkii sulotuoksuja, mutta hihnan pää on tiukasti juoksulangassa.


Hyttysiä tunkee sisälle asti. Mietin, onko linnut tai oravat vieneet vuorivillaa hirsien liitoksista niin, että on syntynyt hyttysen mentävä tai paremminkin tultava kolo. Sähkölätkä on rätissyt ja aina vaan joku yrittää istahtaa olkapäälle tai paljaalle käsivarrelle.

Simo on päivän haasteista myös väsynyt. Iltalenkki ja saunaan.
Se lämpiää jo ja ilta-aurinko kultaa läntisen rannan. Siinä se on. Kesä. Ja tässä taas joku mättää kun tekstin tausta jää valkoiseksi, hm.