perjantai 13. heinäkuuta 2012

KOTONA JA KOTOA

Piti välillä tulla tarkistamaan, onko kotona kaikki hyvin. Ja onhan toki, Elvis ruokittu, postit noudettu ja puutarhaa on sade kastellut ihan ylen määrin.




Ruusut kauneimmillaan, vaikka vettä taivaalta solkenaan valuukin.



Jotkut vielä nupullaan, toiset jo avanneet kasvonsa ihailtaviksi.




 Valamon ruusun kukkanen, koko pensas on täynnä ihanalta tuoksuvia ruusunkukkia.




Kuvien siirtäminen Picasasta on takkuillut ja ollut tuskallisen hidasta viime aikoina. Kun pihalla kukkivat moniväriset harjaneilikat, olisin halunnut niitä myös tähän postaukseen, mutta ehkä teen kollaasin ja yritän myöhemmin saada ne näkyviin.


Viikossa on pihapiirin pienessä pesässä viidestä pääsiäiskaramellin kokoisista munista kuoriutunut pesän täysi poikasia. Ainakin neljä nokkaa erotin poikasten läjästä.




Mustikat ovat kypsyneet, kantarellit kasvavat kohisten kun saavat vettä. Prinssipuoliso poimi lähes ämpärillisen kanttarelleja pihakoivikosta. Nyt vaan herkuttelemaan, nam.


Niemeen tästä pitää palata pikimmiten. Ainakin Simo tuulten haistelija seuraa askeleitani herkeämättä. Ehkäpä illalla sauna taas lämpiää ja järvi odottaa polskuttelijoita. Mikäs tässä eläköityneillä, aikataulut on just sellaiset miksi ne itse haluaa... tai sitten ei.


Simon tassua on taas voideltu ja suojattu nuolemiselta. Nyt kokeilen seuraavaksi, onko vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia: pikiöljyä ei kukaan viitsi nuolla....


Onkohan Simo sitä mieltä, että "borta bra, men hemma bäst", ainakin mitä tulee tähän palveluun:



Sanoisinko, että "jos ei Muhamed tule vuoren luokse, tulee vuori Muhamedin luo! Vaiko niin, ettei makaavan kissan suuhun hiiri juokse! Mutta Simolle tulee viilipurkki kuonon eteen, ei tarvitse pojan juuri peppuaan makuulta nostaa, hih! On sillä pojalla kissanpäivät, tottavie.







18 kommenttia:

  1. Kauniisti kukkivat ruusut. Mustialan ruusu on arka sateelle, mutta eipä sinulla ole moksiskaan.
    Pikiöljyä pitääkin hommata, Minttu taas oireilee, eikä enää kyllä kortisoniannosta uskalla lisätä. On tämä kesäaika pahempaa tuolle allergialle koirallakin.
    Mukavia päiviä täälläpäin ja nautinnollisia löylyjä uimisen lomassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuo Mustialan ruusu vasta aloitteli kukintaansa, on ihan talon seinustalla ja hieman suojassa rankimmilta sateilta.
      Testasin pikiöljyä Simon tasssuun, ainakin jättää nyt nuolematta, nähtäväksi jää, paraneeko vai pitääkö syksyllä leikata tassun päältä kovettumat pois.
      Käväistiin mansikkamarkkinoilla tänään, todellakin markkinahulinaa, mansikoita myynnissä parissa paikassa Kaatron koulun kentällä. Toriaika oli jo ohi, joten ostimme laatikon todella isoksi kasvaneita köllyköitä ihan vaan syötäväksi tänne mökille. Pakastimessa on vielä viime kesän mansikoita niin paljon, että taidan jättää tänä kesänä mansikat ostamatta pakastimeen.
      Sauna on lämpiämässä ja lauantain ilta parhaimmillaan.

      Poista
  2. Kauniita ovat ruususi.
    Ja niin mukavalta kuulosta paivien touhusi.
    Kylla Simo nauttii elamastaan, kun on noin huolehtiva isantaperhe.
    Sadetta olette siella Suomessa tosiaan saaneet. Toivotaan, etta sen verran olisi satamatta, etta marjametsaan paasisitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta on tosiaan saatu ihan roppakaupalla. Vähempikin olisi riittänyt. Nyt ollaan taas niemessä ja sadepisaroiden jälkeen aurinko paistaa lämpimästi.
      Simo on meidän perheen hemmotelluin vauvelihauveli. Ja osaa olla niin hellyttävä, vaikka terrierin luonnettakin välillä löytyy. Mustikoita on tulossa ihan riittävästi ja kanttarellitkin nousevat vähitellen. Kesä on nopeasti taas ohi syksyn tulla.

      Poista
  3. Ruususi niin kauniisti kukassa, tuo kukkien kuningatar!
    Simollahan on ihan kissan päivät .No noin suloista koiraa kyllä kelpaa vähän lelliäkkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu on todella kukkien kuningatar. Olen tänne mökille kerännyt ruusutarhaa erilaisista ruusuista, samoin kotona on muutamaa lajia, tosin pihan reunustoilla eivätkä missään ruusutarhassa.
      Simo varmasti nauttii elämästään kun sitä joka lähtöön passataan. Jep, suloinen on.

      Poista
  4. Eipä taida heti löytyä tätä Simoa ihanampaa kavaljeeria! Komeita ovat ruususi ja lintukotokin on herännyt uuteen elämään.

    Näiden kuvien kanssa saa välillä tapella aivan kyllästymiseen asti, omani ovat sikin sokin, joten en edes tiedä, missä on se jota tarttisin ja sehän tuo aina lisää haastetta peliin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Mustis. Sinnikkäästi vaan yritetään kuvien siirtämistä, jostakin syystä täällä mökkimaisemassa näyttää toimivan helpommin kuin kotona!

      Poista
  5. miten ihanat ruusut, ja monta lajia.<3333

    onko kissanpäivät koiralla paremmat kuin koiranpäivät?

    oikein hyvää kesän jatkoa, anja, koko joukkueellesi.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusujen tuoksu tuntuu aamukasteen aikaan ihanalta. Minun ruusupensaani ovat aika pieniä vielä, tosin kotona Valamon, suvi- ja juhannusruusut on isoja pensaita.
      Kissanpäiviä viettävällä koiralla on totisesti hienot oltavat. Kiitos samoin, Aili, kesätoivotuksin.

      Poista
  6. Ihania ruusuja on sulla.
    ja monta lajia. Simo on ihana Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, samoin sinulle hyvää viikonloppua.

      Poista
  7. sinulla on todella monenlajista kauniita ruusuja.
    Onpa Simulla hyvät olot.

    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simo on onnellinen pieni koiruli. Myös sinulle viikonlopun toivotukset täältä niemen nokasta.

      Poista
  8. Valamon ruusun tuoksu leijailee tänne saakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusujen tuoksuun ja virran juoksuun....kyllä ne hyvälle tuoksuvat.

      Poista
  9. Siinäpä sinulle ohjelmaa kun surffaat paratiisista toiseen. Ruusuloistetta molemmissa!Ihania kesähetkiä edelleenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. surffaamista tämä tosiaan on. Jotenkin olen nyt tykästynyt ruusuihin, ovat helppoja hoitaa ja tuoksuvia ja kauniita. Eikä niitä jyrsi jänikset, joten eivät tarvitse talvisuojausta.
      Kiitos SinikkaHelena, nautitaan kesästä.

      Poista