SUO SIELLÄ, VETELÄ TÄÄLLÄ

Tämä keräsi koiransa ja kamppeensa pikkuiseen Nissaniin eilen iltapäivällä ja lähti sadetta pakoon niemen nokasta. Kuopion suunnalla oli taivas mustana ja niemessäkin satoi vähän väliä.

Ulkona ei pystynyt juuri mitään puuhailemaan, joten keräsin tuvasta matot, lakaisin ja pyyhkäisin lattiat. Ikkunat pesin jo aamupäivällä joten siistiin kuntoon mökkerö jäi odottelemaan seuraavaa kertaa.

Mökin pihanurmikon valkoapilaa olin säästellyt muka siementämään, ajattelin sen niittää, mutta huomasinkin vanhan työnnettävän ruohonleikkurin olevan aitan seinustalla ja sillä putsasin pihanurmikon. Oli varmaan naurettavan näköistä, pihanurmikkoalue on vain muutaman metrin kanttiinsa. Simo oli leikkurista ihmeissään, haukkui ja hyökkäili, onhan nurtsi ollut Simon temmellyskenttänä.


Ajomatka meni mukavasti, Lahden ja Mäntsälän tienoilla tuli vettä tuulilasiin pariin otteeseen, mutta kotona oli jo aurinkoista. Vaan kylläpä täälläkin oli vettä tullut, takapihalla maa oli litimärkää kun ei enää vettä sisäänsä vetänyt.


Vaan eipä ollut säät prinssipuolisoa lannistaneet. Mustikkaa oli kauhonut talven varalle, jopa purkittanutkin pakkaseen. Vaan kun ehdin avuksi, pääsi hitusen helpommalla. Mielensä vaan metsään tekevi, sinne jo heti aamusella hävisi kallioiden taakse.


Mustikkaa on metsässä. Simon kanssa tehtiin vakio lenkki ja taitoin varvun polun varrelta.

Ja prinssipuolison ämpärissä näytti tällaiselta:

Jotakin eriskummallistakin mustikkaämpäristä löytyi:

Tämä "sinisilmä" oli kestänyt koossa poimurin rouhaisut ja oli kuin pienessä kulhossa. Näin se on ollut kasvamassa, jotenkin on tämä malja kasvanut mustikan kanssa yhdessä symbioosissa.
Tässä malja ilman mustikkaa:

Kaunis, eikö? Luulisi sen olevan ihan oikeasti astia!


Simo oli tarkkana poikana vahtimassa takaterassilla mustikoiden putsaamista. Kyllä on koiruli onnellinen kun ollaan kotona taas ja koko perhe koossa. Vähän haikaili mökillä prinssipuolison perään.
Ja kun tultiin kotiin, oli jälleennäkeminen todella riemukas, siinä meinasi toiselta ihan nenä irrota, kun koiruli ryntäsi päin pussailemaan.
Nyt seuraa joka askeleella perässä sisään ja ulos.

Autossa Simo käyttäytyy hienosti, nukkuu etuistuimella oman peittonsa päällä, hypähtää välillä takapenkille tai piippuhyllylle, mutta palaa aina takaisin  viereeni etuistuimelle. Saan ihan rauhassa ajella. Mutta kun tullaan puolimatkan krouviin eli Hartolan Jari-Pekkaan, mikään ei koiraa pidättele, uutiset on päästävä lukemaan ja pissalle. Sitten tulee kiltisti autoon ja odottaa, kun piipahdamme kahvilla.
Vasta kun oman kaupungin ja joen tutut tuoksut tulvahtavat, alkaa koira elää ja nousee katsomaan, ollaanko kartalla.


Ja kotona nyt vartioidaan. Pupu juoksi aamulla tietä pitkin kaupunkiin päin ja sekös antoi riemun räjähtää. Pitäähän sitä vahtia, ettei täällä kaikenmaailman otukset riehu meidän pihapiirissä.