lauantai 16. helmikuuta 2013

KUULLOS PYHÄ VALA...

Torstaina, ystävän ja Voiton nimipäivänä pääsimme seuraamaan nuorten alokkaiden valatilaisuutta Kotkaan.  Valatilaisuus oli järjestetty valtavan suureen satamahalliin, jota etukäteen hieman lämmitettiin lämpöpuhaltimilla. Hallin nurkkauksessa sotilaskotisisaret myivät kahvia ja kuumaa mehua, villasukkia ja leijonamukeja.

Hallissa vallitsi hämäränhyssy, pokkarikamerani ei oikein jaksanut tallentaa kuviin tarkkoja näkymiä.

Hallin lattia oli jääkylmää betonia. Meille, jotka saatoimme potkiskella varpaitamme kantapäihin ja liikuttaa polviamme, nostaa välillä kengänpohja ylös jäisestä betonista, ei olo ollut ehkä niin tuskallista, kuin valaan järjestäytyneille alokkaille. Heidän piti seisoa komentojen mukaan rivit suorina hallin toisella reunalla. 
Meidän alokas oli ollut yskässä ja kuumessa, joten pelkäsin hänen tulevan uudelleen kipeäksi. Yskänlääkettä tarvittiin apteekista illalla kotiuduttua.
Tässä hallin takimmaisessa nurkassa oli Kirkonmaan pataljoona. Mukana meidän "sotikessumme" eli valan jälkeen tykkimies Aksu.

Itse vala oli juhlallinen, alussa veteraani muisteli yli 70 vuoden takaisia omia kokemuksiaan, sitten soittokunta säesti virttä, joskin esilaulaja "hieman" veti nuotin vierestä, harmi. Mutta se unohtui, kun vala kaikui hallissa selkeästi.  Eräs haminalaisista alokkaista vannoi valansa lääkintämiesten seurassa, hän ei kestänyt paikallaan seisomista vaan alkoi hoiperrella ja pyörtyä ja lääkintämiehet taluttivat hänet sitten rivistä.

Liput juhlistivat merikeskusWellamon pihalla tapahtumaa.

Sää oli tuulinen ja sumuinen. Odottelimme valan jälkeen ulkona poikiemme ohimarssia,  
jonka jälkeen tarjolla oli äskeisessä hallissa hernesoppalounas.

Sitä ennen tykkimiesten ja jääkäreiden piti luovuttaa aseensa, tässä Kirkonmaan pataljoonan pojat viemässä "rynkkyjään"  yhteysalus (?) Vaarlahteen (Varlax, entisen Porvoon maalaiskunnan kylä), jonka keulassa näin entisen kotikuntamme Porvoon maalaiskunnan vaakunan!  Muistelen, että tämä rannikkovartioston aluksen kummi olisi nykyisinkin Porvoo (johon maalaiskunta yhdistyi sittemmin).

Tässä aseiden luovutus käynnissä sotilaallisessa järjestyksessä. 

Kuvassa hämärästi näkyy Porvoon mlk:n vaakuna aluksen keulassa.
Uskoin, että pojilla oli jo melkoisen kylmä seistessä tuulisessa rannassa odottamassa vuoroaan. Kylmä oli meilläkin omaisilla seisoskella ja odottaa poikia.

Ja sieltäpä saapuu hän, tykkimies varusteena lomareppu. Ei muuta kuin hernesopalle.

Ruokailun jälkeen kesti  vielä hetken aikaa, ennenkuin lomalappu olisi taskussa tykkimiehellä. Käveltiin merikeskukseen katselemaan meriaiheista näyttelyä, ja ennenkaikkea sisälle lämpimään.

"Yhteys selvä, sanoi tykkimies kun tyttöä pussasi"  oli sanonta jo viisikymmentä vuotta sitten, kun prinssipuolisostakin tuli tykkimies.
Tässä meidän onnellinen nuoripari, sotilasvala annettu ja edessä lomaviikonloppu. Enää ei ole kylmä, läheisyys lämmittää.


Meistä isovanhemmista oli mukava olla juhlallisessa valatilaisuudessa läsnä. Niin varmasti muidenkin tykkimiesten omaisista.



11 kommenttia:

  1. Onnea teille isovanhemmille, tykkimiehelle ja hänenkin vanhemmilleen.<33333

    VastaaPoista
  2. Mieleenpainuvia ja juhlallisia tilaisuuksia!

    VastaaPoista
  3. Juhlaa on ollut olla mukana,ikimuistettava tilaisuus!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Hieno ja juhlallinen tilaisuus :)

    VastaaPoista
  5. Juhlallinen tilaisuus,onnea isovanhemmille ja vanhemmille ja tietysti tykkimiehelle ♥

    VastaaPoista
  6. Onnea tykkimiehelle, tyttäystävälle ja isovanhemmille. Hieno tilaisuus, ikimuistoinen.

    VastaaPoista
  7. Paljon Onnea tykkimiehelle ja vanhemmille.
    Olen taalla Turkissa ollut seuraamassa valatilaisuutta. Kyllapa oli juhlallinen juttu. Samahan se on Suomessa.
    Kesalla tuo olisikin paljon mukavampaa, kun ei tarvitsisi palella pakkasessa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista ja onnitteluista. Tykkimies parantelee yskäänsä nyt lämpimässä kainalossa ja taas illalla nousee yhteysveneeseen ja takaisin kasarmille. Eipä hänellä tunnu olevan mitään valittamista, päinvastoin, pataljoonan paras ampuja ja siitä palkkioksi lomapäivä tiedossa. Oikea asenne asevelvollisuuteen auttaa sopeutumisessa.
    Ja nopeasti on armeija-aika ohi kuitenkin.

    VastaaPoista
  9. Oli varmasti mieleenpainuva ja sykähdyttävä tilaisuus paikanpäällä, kun se näin lukijanakin tuntui mielessä ja sydämessä. Niin paljon muistoja ja vanhemman polven kokemuksia tulvii ajatuksiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikolini, aina yhtä juhlavia ovat nämä valatilaisuudet. Tämä oli meille toinen, aikaisemmin olimme poikamme valaa kuuntelemassa Utissa, missä hänestä tuli laskuvarjojääkäri.

      Poista