Kerman kera siitä saa kaksinverroin parempaa! Tämä mainoslause on iskostunut takaraivooni. Vaikka mieluimmin lorautan kahviini kevytmaidon, nekoista en ole päässyt irti. Muutamia nekkoja olen kai täällä blogissakin näyttänyt aiemmin. Tänään tuntui siltä, että nekoista saisi vähän asiaa aikaan.
Lienenkö "suuruudenhullu" kun maitokannuja nököttää keittiön kaapin päällä pitkä rivi. Mutta pikkuruiset kermanekat, ne vasta söpösiä ovat. Muutama vuosi sitten en millään päässyt kirpparilla niiden ohi. Ja vaikeata se on vieläkin. Onnekseni harvemmin löydän kirpparipöydältä nekkaa, jota ei jo hyllyssäni olisi.
Nämä ovat niitä minikokoisia.
Tässä hyllykössä on muutama Kuznetsov-tehtaan retanekka, pieni osa Arabian ja loput "sillisalaattia" merkillä kunhan keräsin... ja alahyllyssä koira-, kissa- ja lehmänekkoja.
Kirppareille kierrellessä tulee joidenkin tavaroiden kohdalla mieleen lapsuusmuistoja. Niinpä sitten nostalgia valtaa tilan järjen käytöltä. Ja eikun reppuun. Yksi tällainen tapaus oli isohko lasinen kermanekka, ruutuun prässättyä lasia. Ja monta muuta. Nää uudemmat grapponiat ja apilat ja muut eivät sielua sykähdytä, vaikka nekin on poimittu kokoelmaan.
Vanhoja lasisia nekkoja ripustin keittiön ikkunaverhoksi. Eipä taida olla muualla kuin yhdellä akalla Pietarissa, sanoi mummokin aikoinaan. Ans kattoo. Olis näköjään paitsi ikkunan- myös verhojen pesu. Pimeällä otettu kuva heijastaa ikkunasta, ei niitä nekkoja ole kuin yhdessä rivissä sentään.
Punaisia nekkoja on löytynyt ihmeen monta. Sokerikkoineenkin muutamia. Toisaalta on hauska metsästää paria jo löytämälleen nekalle tai sokerikolle. Myös luulasisia nekkoja ja sokerikkoja, samoin kuin turkoosina on muutamia. Posliininekkoja sitten enemmänkin. Kahvikupitkin pääsivät kuvaan!
Yhtenä mieluisimmista on tämä vanha vaakunakuvioinen sokerikko-kermakko setti. Yhden tällaisen nekan olen nähnyt Hommanäsin kartanossa takan reunalla koristeena. Kun kerroin, että minulla on myös sokerikko,
se kiinnosti kovasti. Huutiksesta löysin joskus vuosia sitten myös tähän sarjaan Iittalan lasilautasen.
Valitettavasti vain yksi lautanen on osunut tielleni. Yritin kuvata sitä ikkunaa vasten ja sormeni jäivät reunaan!
Ettei nyt ihan menisi kermakkolinjalle, on kerrottava, että prinssipuoliso osti minulle tänään pinkin marimekkolaisen kulhon. Samanvärisen kanarasian olin löytänyt Robbarista pari päivää sitten. Nyt on niin pinkkiä, niin pinkkiä, että!
Tässä osa tilpehöörimummin keräämästä nekkakokoelmasta. Laskemisen olen lopettanut, riittää jos muistan reissuillani nekan nähdessäni, että onko se jo hyllyssäni vaiko ei. Nekkoja on vielä muutaman hyllyn verran kuvaamatta, mutta eipä makeata mahan täydeltä, sanoi mummoni ennen vanhaan. Tosin tuo pinkki väri on aikas mageeta! Vaan olispahan vasaralle töitä tiedossa, hih. Koskahan pääsisin vähin erin pohdiskelevampaan postaamiseen, nyt tää näyttää inventaarion tekemiseltä. Hm.
Lienenkö "suuruudenhullu" kun maitokannuja nököttää keittiön kaapin päällä pitkä rivi. Mutta pikkuruiset kermanekat, ne vasta söpösiä ovat. Muutama vuosi sitten en millään päässyt kirpparilla niiden ohi. Ja vaikeata se on vieläkin. Onnekseni harvemmin löydän kirpparipöydältä nekkaa, jota ei jo hyllyssäni olisi.
Nämä ovat niitä minikokoisia.
Punaisia nekkoja on löytynyt ihmeen monta. Sokerikkoineenkin muutamia. Toisaalta on hauska metsästää paria jo löytämälleen nekalle tai sokerikolle. Myös luulasisia nekkoja ja sokerikkoja, samoin kuin turkoosina on muutamia. Posliininekkoja sitten enemmänkin. Kahvikupitkin pääsivät kuvaan!
Yhtenä mieluisimmista on tämä vanha vaakunakuvioinen sokerikko-kermakko setti. Yhden tällaisen nekan olen nähnyt Hommanäsin kartanossa takan reunalla koristeena. Kun kerroin, että minulla on myös sokerikko,
se kiinnosti kovasti. Huutiksesta löysin joskus vuosia sitten myös tähän sarjaan Iittalan lasilautasen.
Ettei nyt ihan menisi kermakkolinjalle, on kerrottava, että prinssipuoliso osti minulle tänään pinkin marimekkolaisen kulhon. Samanvärisen kanarasian olin löytänyt Robbarista pari päivää sitten. Nyt on niin pinkkiä, niin pinkkiä, että!
No jo on nekka poikineen..:))
VastaaPoistaMiten muka muistat, kun kirpparilla nekan näet, että juu tuo minulla on, mutta tätäpä ei ole...:D
Kait ne vaan jää mieleen, kun rakkaudella niitä on kerännyt..:)
USKOMATONTA, mutta TOTTA, hyvä kun laitat näitä näytille meillekin...;)Keittiön ikkunanverho oli paras, loistava idea! Tässäkin on yksi hyvä syy miksi olen blogissa, ihmiset ku edellenkin ihmettelevät, että mitä siellä voi oikeen tehdä!??? KIRJOITTAA/KUVITTAA! KATTOKAA,LUKEKAA ja toimikaa ystävät, tässäkin mainio esimerkki meille....;D
VastaaPoistaIrmastiina; jotenkin ne nekat vaan piirtyy aivojen kovalevylle. Harvoin, tosi harvoin olen toista samanlaista ostanut.
VastaaPoistaMaikku; kiitos rohkaisusta! Pelkään, että menee vähän leuhkimisen puolelle kun näitä postaan, mutta se ei todellakaan ole tarkoitukseni. Olen vaan niin pöhkönä keräilyyn. Ja mun kuvat on vähän syvältä kun en malta valotuksia ja puhtaita alustoja aina innoissani tarkistaa. Vaan kun olen se mikä olen. Joskus höpertelijä, mutta sallittakoon!
Välitin Fila-postauksesi tyttärelleni ja vävy
kertoi niistä tienneensä tarinaa. Että pieni on maailma vaikka koira on iso!
Terkkuja sulle!
Voe mahoton sentään mikä hieno valikoima, ja paljon. Minulla on yksi ainoa Kuznetsov, teekannu,joka oli alennettu kotonani kukankastelukannuksi. Äitini sen siitä alennustilasta pelasti.
VastaaPoistaMuuten, tuo pinkki mariskooli on just sopivan hempeä. Ei makeaa mahan täydeltä..
Onpa sinulla mahtavat valikoimat. Noissa on jo tekemistä kun niitä järjestelee. Tuollaisen vaakunakuvioisen olen joskus lapsena nähnyt jossakin sukulaisten luona.
VastaaPoistaMuutama;-)
VastaaPoistaMinulla on pinkki Mariskooli sekä isona että pienenä. Pienessä on nyt palasokeria ja isossa 'se pienempi tuikkuvarasto'.
Yritän olla keräämättä muuta kuin elämyksiä ja kirjoja, mutta pinkkiä on vaikea vastustaa ja tänään paras ystäväni toi jälleen uuden muumimukin...
Minttuli; kuka sanoikaan, ettei sen iso vika tartte edes olla kun se päässä on! Olen yrittänyt itselleni perustella sillä sota-ajan lapsuudella ja jenkkikassiteorialla, mutta ei taida mennä läpi. Kuznetsovit on olleet hyvissä hinnoissa, yhden kauniin löysin pölyisenä Kurtnan markkinoilta Virosta, mutta oli Riikan tehtaan.
VastaaPoistaEn tiedä, mikä prinssipuolisoa viehätti tuossa pinkinpunaisessa, kun sen Cittarista tänään osti.
Auli; Talkooapua en pane pahakseni. Vaakunakuvioinen lienee jostakin ennen sotia ajalta. Ei niitä monta ole vastaan tullut.
Leena Lumi; tiesit varmaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä. Minä niitä nimittäin alvariinsa teen, mutta toteutus onkin sitten jo toinen juttu. Aina - siis välillä - kun siivoan tätä tavarataivastani, vannon ja vakuutan siirtyväni vain kokemusten ja seitsemänsadaneuron seteleiden keräilijäksi. Mutta pieleen on menneet vannomiset ainakin toistaiseksi, niin veressä tää harrastus vaan on. Ja jälkipolvi on riemuissaan (lue tuskissaan!).
Aloitin tänään kirjaa "Lisabetty" Taylorin elämästä. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikkakin hänen elämäänsä olen seurannut aina tarinoista eri aikakauslehdissä.
Jopa on kermakannuja..Onkos Lotta-Svärd nekkaa? Minullapas on, tai tyttärelleni annoin kun hän aikoinaan Suomen historiaa luki ja oli kiinnostunut sota-ajasta.
VastaaPoistaPieni sokerikkokin.Kasvatusäitini oli aikanaan rintamalottana ja sai lakkautetusta Lotta kahvilasta näitä astioita.
Arvokkaita ovat.
Mutta sinulla sitä on historiaa ja monenlaita tarinaa varmaan nuokin nekat kertoisi, Monia kahvikeskusteluja kuulleet vaikka vain yksi korva kullakin.
Onpas mahtava nekkakokoelma, vau. Täälläkin kerätty nekkoja ja maitokannuja mutta ei noin paljoa. K-kaupasta keräsin leimoja skoolien ostoon kun puolella hintaa noita nyt saisi, eipä ole vaaleanpunaisia missään jäljellä, ainakaan täällä. Kanarasia näyttää ihan saman väriseltä, kiva väri muuten.
VastaaPoistaSaattaisin retkahtaa kermanekkaan, jos se olisi koboltinsininen, mutta on nuo pinkitkin lasiastiat kauniita<3
VastaaPoistaHups, onpa sinulla nekka poikineen. Huomasin, että pari samanlaista lasinekkaa löytyy minunkin kaapista, toinen on kastehelmi vihreänä toisen nimeä en muista, ne ovat saman aikakauden tuotteita. Ihania ovat ja varsinkin kaikki vanhat kastike- ja kaatokannut, niihin olen tykästynyt.
VastaaPoistaInventaarioita on välillä hyvä tehdä ja samalla niistä voivat nauttia muutkin, niinkuin me nyt saimme. :)
Lisäisin viellä, että kyllä pitäis lukijan eroittaa leuhkimisen ja "leuhkimisen"!? Meitä avoimia luonteita löytyy jonkin verran, koska haluamme tuottaa silmäniloa ja pientä tönäisyäkin, jotta porukka hokais, myös itse sitä käyttää, koska se tuottaa henk.koht.iloa ja monelle muillekin määrätöntä luomisen iloa ja halua toteuttaa itseensä... Mutta tämä kateellisuushan on se alati kasvava luonnovara, sen olen oppinut aina ohittamaan. Heille vain se vanha neuvo: ELÄ JA ANNA TOISTENKIN ELÄÄ.....;)
VastaaPoistaVoi ei! Kolmas kerta toden sanoo, kahdesti netti nielaisi vastaukseni kommentteihin. Ei kun uutta kehiin:
VastaaPoistaSinikkaHelena; ei ole mulla Lotta-nekkaa, sen kyllä haluan jos vastaan tulisi. Olihan äitiliinini Lottana isäni tavatessaan.
Paljon nämä nekat - yhdestä korvastaan huolimatta - kertoisivat jos voisivat. Nyt pitää vaan käyttää mielikuvitusta.
Markka; näitä nekkasia on kertynyt kaappiin kerroksittain. Onneksi luovuin maitokannujen hamstraamisesta kun keittiön kaapin päällys täyttyi. Joten joskus järki pilkahtaa!?!
Jollakin leimalipulla kai prinssipuolisokin tän pinkin mariskoolin lunasti. Ihmettelin hänen värivalintaansa, mutta kivahan se on. Noita kanarasioita oli erivärisiä, ovat kuitenkin pintavärjättyjä, joten astianpesukoneessa valkaistuvat.
Marja-mamma; minustakin kastikekaatimet on viehättäviä. Jokunen on tarttunut mukaan, yhdestä kaksinokkaisesta vanhasta pidän kovasti.
Inventointi on välillä tehtävä eli mätettävä kipot ja kupposet kaapista ulos ja pyyhittävä pölyt. Se on hidasta, sillä aina sitä pähkii ja muistelee, mistä tämänkin kipposen löysinkään.
Maikku; tää keräily nyt on vaan niin mun juttu, että siitä on helppo postailla. Ja sanotaanhan, että joka härjillä ajaa, se härjistä puhuu! Ja minä näistä kipoista ja tietysti Simosta, mun lutusesta. Tuossa se nytkin on ihan relax tuolissaan mun vieressä.
Kiva kun postasit niistä Fila-koirista. Vävy oli ihan täpinöissään, tarina oli hänelle jo tuttu sillä oli tavannut M:n koiranäyttelyssä! Pieni on maailma kun on yhteinen harrastus!
Silmäniloksi postailen todellakin näitä juttujani. Ja elän ja annan toistenkin elää.
Kiitos kommentistasi. Ymmärsit minut oikein.
Aili-mummo; voi, hyppäsin sinut yli vahingossa, kun tää netti tökitti. Kyllä sinisiä, ihan koboltinsinisiäkin on, kuvaan ne joskus ja näytän sinulle. Nyt ei vaan yksikään näytä osuneen kuvaan. Minustakin pinkki tuntuu nyt aika jännältä väriltä, vaikka verenpunainen on se mun lempparini (ja valkoinen ja turkoosi ja...hih).
VastaaPoista