ENSIMMÄISET MANSIKAT

"Paljon mahtuu pieneen Hiaceen Jussipaitoja, ihan aitoja"  lauloi Jope Ruonansuu. Aika paljon mahtuu yhteen tiistaipäiväänkin, jos nyt ei ihan Jussipaitoja niin paitoja kuitenkin. Oli ruusulaulujen ilta tulossa.

Päivällä piti huputtaa verkoilla punaiset viinimarjapensaat. Joku riipi niitä raakileina jo. Samalla huomattiin, että muutama mansikka oli jo kypsynyt. Siitäkös sain idean lähteä tarkistamaan metsänlaidan mansikkapaikat. Puolisen litraa poimin, kesältä maistuivat. Vetäisivätkö vertaa lapsena heinään pujottamillemme ahomansikoille? Tuskinpa sentään!

Hyvissä ajoin roudasimme laulukamat jokirantaan. Lapsenlapsi viritteli vahvistimia ja sähköä saatiin takana näkyvästä ikivanhasta kaivopytingistä. Olis kyllä jäätelökin ens alkuun maistunut kun lämmintä oli. Mutta sittenpä alkoi tuulla ja laulujen alettua piti pyykkipoikien avulla pitää nuotit ja laulunsanat telineissä. Välillä tuuli humahti mikrofoneissakin. Mutta eipä haitannut.

Tässä kaupungin "olohuoneessa" istuskeli yhteislaulusta nauttivia reilut neljäkymmentä henkeä. Taustalla Porvoon joki ja nykyisin kahvilalaivana toimiva Marita.

Tässä vielä kuva laulattajista, Ritvasta ja prinssipuolisosta, kun odoteltiin porukkaa paikalle. Viikon kuluttua on seuraava yhteislauluilta ja elokuussa vielä kolmas. Tämä on ihan vapaaehtoispakerrusta, laulumonisteet maksettiin kimpassa ja sähkö saatiin kaupungilta. Eli omasta pussista meni ja menee, mutta "kun se on ihan kivaa" totesi prinssipuoliso. Kiva silti, että saadaan lauluporukkaa liikkeelle kesäiltaan.

Kotiin palattuamme minun hommanani oli Simon iltalenkki. Kierrettiin tunneleiden läpi kalliopoluille. Näin, miten epäsiistissä kunnossa on tuo toinen tunneli. Roskia ympäriinsä, motarin välissä alas tunnelille tulevat riista-aidat kaadettu tahallisesti. Miten ihmeessä me aikuiset sallitaan tällaista, minä vaan kysyn. Ilkivaltaa on lehden mukaan tehty taas ihan joka puolella kaupunkia.

Meidän tunneli on pysynyt siistinä nyt, vaikka siellä oli uusia piirroksia - taitaviakin - tehty. Ne, jotka eivät osaa, suttaavat toistenkin tekemiä kuvia ja kirjoittelevat hävyttömiä tunnelin seiniin. Mutta maassa ei ole onneksi heiteltyä roskaa lainkaan. Toivottavasti pysyykin siistinä.

Kerroin siinä roskisdyykari-runosessa meidän lepopenkistä. Tällaiseksi penkkimme oli murjottu.

Istahda nyt siinä sitten! Me on tarkoituksella jätetty tuo lautakasa muistuttamaan penkistä. Ehkä se vähän pistää omaatuntoa, kun on näkyvissä moukarointikivineen.

Uskalias räkättirastas rakensi pesänsä tunnelin kallioleikkauksen kivenkoloon. Ihme, että se on saanut olla rauhassa, munat lisääntyvät päivä päivältä.

Ja pihapiirissä avaa kukkiaan tämä ukonhatun näköinen vaalea kukka. Ukonhatun lehdethän on kiiltävät, tällä ne on mattapintaiset. Mikä lienee, kyselin sitä jo vuosi sitten.

Viiniköynnöksissäkin on paljon terttuja, saa nähdä, ehtivätkö tänä kesänä isommiksi kuin viime kesän sato oli.
Rypäleet jäivät pieniksi ja aika mauttomiksikin.

Saskaton tuottaa nyt valtavasti marjoja. Luin jostakin, että ovat mustikkaakin terveellisempiä. En ole niihin oikein makua saanut, vieläkin lie pakastimessa muutama litra viime vuodelta. Aika hauskaa, että pian on säilöntäkausi jo käsillä. Vaikka ei kesä ole vielä oikein kunnolla edes alkanutkaan. No, kalenterin mukaanhan kesäpäivänseisauksessa on päivän pitenemisen taitekohta. Että semmoinen tarina tälläkin kertaa. Sillisalaatti koko postaus. Vaan ei syytä huoleen. Juhannuksena pidän taas paussia postailusta. Lupaan sen.