BOSBORINSALMELLA

Istanbulissa on nykyään asukkaita noin 16 miljoonaa. Kaupunki on jakautunut Bosborinsalmen molemmille rannoille, toinen puoli on Euroopan puolella ja toinen puoli Aasian puolella. Silta yhdistää kaupungin ja samalla Euroopan ja Aasian.

Meidän matkakohteemme ja hotellimme oli eurooppalaisella puolella, aasialaista puolta näimme risteillessämme Bosborinsalmella.

Tässä kuva lähtösatamasta, kuvasin lähinnä tuon nimen takia lapsenlapselleni...

Atatürk (suom. turkkilaisten isä) on kovasti kunnioitettu, hänen oma veneensä oli laiturissa. Kerrotaan, ettei hän ehtinyt paljon sillä purjehtia ennen kuolemaansa.

Liikenne salmessa on vilkasta, turisteja kuljettavia veneitä valtavasti. Rahtialuksia oli salmen suulla odottamassa salmen ylitystä vanhan kaupungin lahdella sadoittain, sillä rajoitukset ylittämiselle on tarkoin määritelty ja alus voi joutua odottamaan vuoroaan pitkään.

Molemmilla puolilla salmea oli valtavasti asutusta, joukossa palatseja ja moskeijoita aivan kiinni rantaviivassa.

Aasian puoleisella rannalla oli varakkaiden turkkilaisten lomakoteja ja veneitä rannassa kellumassa. Tässä myös sulttaanin "pikkuinen" metsästysmaja rantaportteineen:

Ei mikään ihan pieni metsämökki! On sinne kelvannut piipahtaa kera haaremin.

Tämä pieni punainen "rantamökki" oli kiehtova ja yhdessä ystäviemme kanssa unelmoimme jo sinne muuttavamme. Hih, seuraavasta eläkkeestä aletaan säästää...

Jos ja kun käy Istanbulissa, Bosborinsalmen risteily kannattaa tehdä, se kestää puolisentoista tuntia, mutta antaa upean käsityksen kaupungista.

Puolustusmuurin rakentaminen on entisinä aikoina vaatinut kovasti miestyövoimaa. Nykyisinkin miehet ovat valtaosin palvelutehtävissä, naisia tosin jo joitakin on myyjinä ja tarjoilijoina, mutta kovin harvassa. Siinä kulttuurissa nainen synnyttää ja hoitaa lapset ja kodin ja mies hankkii elannon. Naiset kulkevat vähintään hiukset huivilla peitettyinä ja päällä pitkä, midimittainen takki, miehet ja lapset sensijaan tavallisissa asuissa. Joillakin naisilla oli musta "kaapu", vain silmien kohdalla pienet aukot. Mahtaa olla lämmin asu, jos kaavun alla vielä on lisäkerroksia.
 Oppaan kertoman mukaan keskipalkka on varsin alhainen, palvelualalla tipit lisäävät ansiota niin, että yltää köyhyysrajan pinnalle.

Taustalla salmen ylittävä silta ja  ristelyaluksemme vana.
Risteilysatamasta on jyrkkä rinne ylös kaupunkiin, välillä kulkee rinnejuna, jonka toinen pääteasema on kävelykadun toisessa päässä. Kätevää. Junalipun hinta ei päätä huimannut, 3 liiraa eli 1.50 euroa.

Kävelykatu on varsin vilkas, etenkin iltaisin. Katukahviloita ei ole, laki ei kuulema salli tuolien siirtämistä ulos. Joskus kahvilanomistajat ovat kiertäneet tätä laittamalla säkkituolit kahvilan eteen, nehän eivät ole varsinaisia tuoleja vaan pussukoita. Lakia on kuulema tarkistettu ja näin säkkituolipussukatkin on laittomia. Virvoitusjuomia löytyi jokaisesta kahvilasta, olutta piti etsiä pitemmän kaavan kautta. Tumma olut maistui huurteisesta lasista kesälämpimässä säässä, silloin kun osuttiin kohdalle.

Ruoka Turkissa on maukasta, liha on enimmäkseen lammasta, kanaa syödään myös paljon, ja possuahan siellä ei syödä lainkaan. Tulisuutta ruokaan tuo chilipaprikat, niitä on jokaisessa ruuassa ja lisäksi tahnana antamassa lisäpotkua.

Hyvältä maistui ilman oluttakin. Leipä on tuoretta, ilmakuplaa täynnä. Ja ruoka on edullista ja maukasta.

Tässä taas yhden päivän kerta-annos Istanbulia. Sunnuntaina kävimme suuressa basaarissa ja Hagia Sofian museossa. Niistä pitää vielä postata seuraavaksi. Sulattelemista on...mutta kannatti nähdä tämä kaikki.