HAIKEUTTA

Jokaisen kesän jälkeen on pakko hyvästellä niemen nokka. Tällä kertaa sunnuntaipäivä oli aurinkoinen, vaikkakin aamulla kylmä ja kostea.
Mietin herättyäni kaksikin kertaa, miten uskaltautuisin järveen, kun lämpömittarissa ulkoseinälläkin oli nippa nappa viisi astetta. Mutta rohkaistuin, sillä Simo juoksi jo laiturille. Oli suhteellisen aikaista ja aurinko vasta nousemassa. Järven pinnalta nousi huurut, kuin Hiiden orhit olisivat ajaneet pitkin Korppisen pintaa.

Auringon kehrä jo kuitenkin lämmitti itäiseltä taivaanrannalta ja enteili vielä kesäisempää päivää kuin eilisen lauantain.

Ja Simo nautti viimeisen mökkiaamun auringosta vakiopaikallaan.

Lauantaina käväistiin emäpitäjän kirkonkylässä pestuumarkkinoilla, näistä markkinoista on myös Minttulin ja pikkuminiän blogeissa kerrottu.
Markkinat olivat vetäneet porukkaa pilvin pimein kirkonkylän raitille, missä erilaiset myyntikojut ja makkaran- ja letunkäristäjät kilpaa Viipurinrinkeleiden kanssa kilpailivat asiakkaista.

 Olipa pestuulavalle saatu Jytky-Soinikin puhumaan ajankohtaista politiikasta.

Markkinahulinoitten välissä tapasimme Minttulin ja miehensä sekä serkkuni vaimoineen ja ystävineen. Itse markkinahumina ei niin suuresti kiinnostanut, rompetorin ja kirpparit kiersin eikä juurikaan kummempaa kainaloon tarttunut. Oikeastaan olin ihan ylpeä itsestäni! Kerrankin!

Näkyi jo raitilla muitakin väsyttävän. Kirkon kiviaitauksen viereen on "ostettu" penkkejä omilla nimikirjoituksilla tai mainoksilla. Nämä mummelit lepuuttivat jalkojaan markkinahumusta. Kivahan siinä oli katsella vanhojen autojen ja moottoripyörien letkassa ohitse ajamista.

Sade karkoitti meidät ja suuren osan markkinaväestä iltapäivällä. Vaan uusi päivä sunnuntaina niille, joilta vielä jäi jotakin näkemättä tai jotakin ostamatta. Minäkin olisin mielelläni nähnyt Halavatun pappojen esityksen, mutta mökkiä piti kääriä talveksi pakettiin.

Kuikat kävivät vielä tervehtimässä, samoin joutsenet. Alkaa olla järven vesi jo niillekin vähän vilakkaa.

Pihan koivuissa helisivät urpiaisten tiu´ut ja talitiaisten sirkutus kuului rannan oksistosta. 

Karavaanimme oli iltapäivällä valmiina tien päälle. Jääkaapit tyhjennetty ja pesty, samoin pakastin. Puolukat ja vesipuolukat pakattu auton perään ja peräkärryssä mönkkärin pienempi peräkärry valmiina kotimatkalle. Köröteltiin siis rauhallisesti etelää kohti.

Ja mieleen jäi väikkymään mökkirannan kirkas vesi ja siihen auringon säteiden kimallus. Ja pihan kukkasten täysi väriloisto. Syyslomalla, jos silloin on mahdollista ajaa vielä niemeen, on kesäkukkaset muistoja vain. Mutta kuvissa säilyy kesä.

Taas tästä postauksesta tuli sekametelisoppaa, on olevinaan niin paljon tapahtunutta, ettei oikein sanotuksi saa. Mutta omanäköisenipä taitaa olla taaskin.

Sielunmaisemaani. Sitä se on.